Ajankohtaista
06.03.2016, 12:52

1939

Elokuvat

Leffateatteriin siitä! Tarjolla kasa hyviä uutuuselokuvia

Toissapäivänä sai ensi-iltansa kolme loistoleffaa.

Viime viikkoina ensi-iltansa on saanut kasa hienoja elokuvia. Tälläkin viikolla tarjolla on ainakin kolme uutuutta, joiden takia kannattaa suunnata sumuisena sunnuntaipäivänä teatteriin.

Oscar-palkittu Son of Saul on rankka, mutta pakollista katsottavaa jokaiselle itseään leffafaniksi kutsuvalle.

“Elokuvan sanoma voisi olla se, että vaikka hirveyksistäkin tulee ääriolosuhteissa arkipäivää, ihmisellä on kuitenkin pyrkimys arvokkuuteen. Ruumiskasat, veri ja polttouunit eivät aiheuta vangeissa enää tunteita, mutta Saul kurkottaa silti kohti jotakin inhimillistä. Näitä tunteita elokuvan pääosaa näyttelevä Géza Röhrig onnistuu kuvaamaan koskettavasti hyvin pelkistetyllä ilmaisulla.”, toteaa Martta Kaukonen arviossaan.

Oscar-palkittu Son of Saul on Schindlerin listaa parempi keskitysleirielokuva

Charlie Kaufmanin Anomalisa on myös syvä sukellus ihmisyyteen.

“Kaufman korostaa Stonen kautta luonnollista harhaa, että juuri sinä olisit jotenkin erilainen yksilö kaikkien muiden ihmisten joukossa. Harvassa ovat henkilöt, jotka pystyvät hahmottamaan ympäröivää maailmaa muuten kuin oman olemassaolonsa ja tietoisuutensa kautta. Itsestään ei pääse eroon. Elämään mahtuu paljon kauneutta, hyvää ja huippukokemuksia, tuskaa, kyllästymistä ja surua. Yhdistävä tekijä kaikissa kokemuksissa olet sinä itse, omaa itseään ei pääse pakoon kuin ehkä psykedeelisten huumeiden avulla tai mielenterveyden järkkyessä.”, pohtii arviossaan Dome.fi:n Aki Lehti

Anomalisa on Charlie Kaufmanin animaatio aikuisille

Olli Sulopuisto ei kehunut Coenin veljesten uutuutta maasta taivaisiin, mutta miesten faneille se kelpaa taatusti:

“Hail, Caesar! esittää elokuvaa, jossa on juoni. Oikeasti se on Coenin veljesten elokuva ja niissä juonet ovat aina toissijaisia. Kyseessä on nippu erilaisia elokuvapastisseja, jotka on mukamas sidottu yhteen juonella. Loppua kohti elokuva tekee adaptionit eli muuttuu yhdeksi niistä kertomuksista, joita sen sisällä on esitetty.”

Coenin veljekset huvittavat itseään Hail, Caesar! -elokuvalla

sonofsaul1

hailcaesar1-630x400

Tagit: Anomalisa, Heil Caesar!, Son of Saul

Kommentit

Oma kommentti

Uusimmat kommentit