Plaza

Dome

Batman hakkasi Hämähäkkimiehen - Yön ritarille ennätystulos

21.7.2008

elokuva, Yön ritari, ensi-ilta, Batman, Christopher Nolan, Jokeri, Yhdysvallat, Morgan Freeman, Christian Bale, sota

batmanUusi Batman-elokuva Yön ritari sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa perjantaina 18. heinäkuuta ja teki viikonlopun aikana (pe–su) kaikkien aikojen suurimman avaustuloksen – 155,3 miljoonaa dollaria eli yli 98 miljoonaa euroa.

Christopher Nolanin ohjaama Yön ritari tulee Suomessa ensi-iltaan 50 kopiolla ensi perjantaina 25.7.

Edeltäjiään tummempisävyisessä Batman-elokuvassa lepakkomieheksi muuntautuva Bruce Wayne (Christian Bale) nostaa panoksia rikollisuuden vastaisessa sodassaan. Etsivä Jim Gordonin (Gary Oldman) ja piirisyyttäjä Harvey Dentin (Aaron Eckhart) tuella Batman ryhtyy hajottamaan Gothamin kaduilla riehuvia rikollisjärjestöjä. Vanhaa ”järjestystä” hämmentävät myös ennen näkemättömät kaaoksen voimat, kun esiin nousee hyytävän mielipuolinen rikollisnero Jokeri.

Jokeria esittää viimeiseksi jääneessä elokuvassaan Heath Ledger, jolle jo nyt povataan postuumia Oscar-palkintoa roolistaan. Maggie Gyllenhaal tekee Yön ritarissa Rachel Dawesin roolin, ja Christopher Nolanin ensimmäisen Batman-elokuvan, Batman Begins, osissaan jatkavat Gary Oldman rikospoliisi Jim Gordonina sekä Oscar-voittajat Michael Caine hovimestari Alfredina ja Morgan Freeman tiedemies Lucius Foxina.

Aiempaa avausviikonlopun ennätystä Yhdysvalloissa piti hallussaan toinen supersankarielokuva, viime vuonna elokuvateattereissa nähty Hämähäkkimies 3, 151 miljoonalla dollarilla.

1.

Joo, näki sen kyl heti trailerissa et tässä on kaikkien aikojen paras mutta samal synkin BATMAN elokuva!! Ja Ledger kyl ansaitsis Oscarin siit roolistaan, ku se jo trailereis tuntu nii sairaalta ja hämyseltä, ja oon kuullu et Amerikas kriitikot on sanonu et Heath Ledger näyttelee Jokeria jopa niin hyvin, et katsojalla ittellää tulee epävarma ja kiusaantunu olo, jote siin on näyttelijän taitoi, sääli et mies kuoli!!

2.

”50 kopiolla”, ”RachelDawesin” …

Tuo ”151 miljoonalla” -kohta sentään menee, mutta aika omituisen kuuloinen uutisartikkeli on loppujen lopuksi. :S

3.

Numeroin kirjoitettuun lukuun ei lisätä taivutuspäätettä, jos pääte on luettavissa seuraavassa sanassa - ”50 kopiolla” on aivain oikein kirjoitettu

4.

Tää on kyl paras batman leffa!

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös