Batman-ohjaaja Christopher Nolan: ”En tunne ketään, joka pitäisi 3D-elokuvista”
19.7.2012, 08.38

Studion toiveista huolimatta Christopher Nolan ei ole suostunut tekemään uransa aikana yhtään 3D-elokuvaa. Batman-ohjaaja kumartaa enemmän IMAX:in suuntaan, eikä ole jatkossakaan kiinnostunut pakottamaan yleisöä vetämään epämiellyttäviä kakkuloita kasvoilleen.
Salon.com-sivuston tuoreessa haastattelussa Christopher Nolan kertoo oman näkemyksensa 3D-tehosteesta ja sen tarpeellisuudesta. ”3D on hyvin yksinkertainen asia. En ole koskaan tavannut ketään, joka todella pitäisi siitä ja olen aina huolissani, kun ihmisiltä pyydetään tavallista kovempaa hintaa sellaisesta, mihin kukaan ei suhtaudu suurella rakkaudella”, Nolan kuittaa Hollywoodin nykytilanteen.
Batman-trilogiansa ohella myös elokuvista Inception, Prestige ja Memento tuttu ohjaaja kannustaa elokuvayleisöä äänestämään lompakoillaan, jotta tilanne saadaan muuttumaan: ”On yleisön tehtävä kertoa millaisessa muodossa elokuvat halutaan katsoa. Kun useammat menevät katsomaan 2D-versiota, siitä voidaan vetää omat johtopäätökset. Itse en todellakaan halua kuvata tietyssä formaatissa vain velottaakseni lipusta enemmän”.
Christopher Nolanin tuorein elokuva, Yön ritarin paluu, saa ensi-iltansa Suomessa huomenna. Lue elokuvan arvostelu täältä:
Yön ritarin paluu päättää Batman-trilogian sotaisissa tunnelmissa
Tutustu myös elokuvan tekijöiden mietteisiin:
Haastattelussa Batman-elokuvan Yön ritarin paluu tekijät – osa 1
Teksti: Tatu Junni
Lähde: Salon.com
- 1.
-
Täyttä asiaa! Suomessa nuo 3D lasit ovat vielä niin tuskallisen huonoja. Painavat naamalla, liukuvat kokoajan alaspäin ja hajoavat kesken leffan. Jenkeissä oli sentään tuo tehty paremmin, mutta kyllä sitä silti valitsee 2D näytöksen, jos vain mahdollista.
- 2.
-
Ja ainakin Finnkinon teattereissa 3D-elokuvan katselu on sama kuin katsoisi 2D elokuvaa aurinkolasit päässä. Värien kontrasti kärsii todella paljon. Tämä tuli eilen todettua tuoreinta Spider-Mania (3D) katsoessa.
- 3.
-
Jos nuo hoidettaisiin kunnolla niin tietenkin se 3d olisi nautinnollisempaa. Tupaa vaan olevan elokuvat + eokuvatetterin laitteistot vähän juosten kustuja
- 4.
-
@3: Olisin kyllä voinut oikolukea tekstini ennen lähettämistä. :)
- 5.
-
Olen aina luullut olevani ainoa, joka on tuota mieltä. Hyvä että olin väärässä!
- 6.
-
Asiaa. Käynyt kaksi kertaa kokeilemassa, ja molemmilla kerroilla pettymys. Lasit tosiaan muuttaa värimaailmaa, ja katsomassani elokuvassa ei ollut edes 3D-efekti aina päällä.. Lasit pistettiin päähän kun taistelukohtaus alkoi ja muun osan elokuvaa oli melkein koko sali ilman laseja :D Kiukkuista mutinaa….
- 7.
-
Niin, onhan se nyt kumma kun ei voida edes kirkastaa kuvaa, jotta olisi jokseenkin tasapainossa lasien tummuuden jälkeen.
- 8.
-
Itsekin vihaan 3D:tä. Onneksi Man of Steel tulee vain 2D:nä.
- 9.
-
Jälleen kerran pitää myös valittaa siitä miten 3D rasittaa silmiä ja aivoja, kun vastaanotettavaa kuvaa pitää prosessoida huomattavasti 2D:tä enemmän. Tämä myös tuntuu ihan konkreettisesti eräänlaisena ”viiveenä” mikä silmiltä menee tottua esimerkiksi ottojen välillä. Nopeaan tahtiin vaihtuvat 3D-kuvathan ovat silmille täysin luonnoton tilanne, joten pääkivut ovat väistämättömiä ainakin herkemmillä ihmisillä.
Itse olen kylläkin tavannut joitakin 3D:n puolustajiakin, mutta pienen väittelyn jälkeen on yleensä selvinnyt, etteivät nämä ole loppujen lopuksi edes ajatelleet koko asiaa, vaan olettaneet,että kuin kerran kyseessä on uusi ja hieno tekniikka, niin pakkohan sen on olla parempi, kuin vanhat tylsät 2D-filmit.
- 10.
-
Täysin turha asia koko 3D, rahastuksen vuoksi tehty.
- 11.
-
Samaa mieltä. Menen katsomaan 2D:nä tai sitten vuokraan sen myöhemmin. 3D:nä tulee satunnaisesti sillontällöin katottua jos on tarpeeksi mielenkiintonen leffa eikä 2D versiota ole tarjolla. Mutta kyllä se tuskaa on, pää on yleensä tuon jälkeen kipeä..
- 12.
-
Esimerkiksi Thor 3D:n taistelukohtaukset elokuvateatterissa meni aivan sutuksi. Bluray sitten tarjosi elokuvan selvänä 2D:nä, eikä tarvinnut arvailla, että mitäköhän tuossa nyt sit taas tapahtui. Sama vaivasi Kostajia. Täydellinen sarjakuvafilmatisointi ja eikös siihen tökätä päälleliimattu 3D-efekti, joka tekee kaikista isoimmista taistelukohtauksista pelkkää huttua. Ja ne lasit. Onneksi itse en omista silmälaseja. Mutta kaikki rillipäät, joiden kanssa olen käynyt 3D-leffaa katsomassa, alkavat olla lopen kyllästyneitä 3D:hen, enkä moiti, onhan se nyt aivan järkyttävää paskaa koko homma.
- 13.
-
Oho, jäi osa tekstistä uupumaan. Siis 3D-lasit ja silmälasit päällekkäin. Johan siinä alkaisi vituttamaan oravaa vähemmästäkin
- 14.
-
Kyllä ne 3D-lasit ainakien omien rillieni päälle mahtuvat.
Muuta ”hyvää” 3D:ssä ei näytelmäelokuvissa sitten olekaan. - 15.
-
Vihaan 3D-elokuvia kanssa: Ne on epämukavia katsoa. Ainut, josta pidin oli Hugo. Se oli niin loistava, että siinä jopa 3D toimii.
On olemassa parempiakin 3D-vaihtoehtoja, kuin Finnkinon kilon Xpand-hirviöt. Neuvostoliitossa kehitettiin parallaksi-sali, jossa oli 3D-efekti ilman laseja. Ainut ongelma oli siinä, että joka rivillä oli vain yksi paikka, jossa 3D näkyi. Toinen vaihtoehto, joka on paljon nautinnollisempi, on polaroidut passiivilasit. Ne vaan vaatii sen, että valkokangas ois hopeinen. Valitettavasti kumpikin vaihtoehto on liian kallis (Ainakin Suomessa, koska Usassa about kaikki 3D teatterit pyörittää polaroitua kuvaa).
Mä meen itse askelta pidemmälle. Vihaan digiprojisointia, koska se on oikeasti aikamoista ”uncanny valley”:n tallomista. Jopa TDKR raiskattiin esittämällä se digitaalisesti, vaikka ohjaaja painotti, et se pitää näyttää filmiltä. (Mutta joo, filmi on kallis)
- 16.
-
@15 Kyllä lappeenrannassa (Kino-aula) ainakin on kevyet polarisoidut passiivilasit käytössä, eikä mitään painavia xpandeja.
Harmi vain että lasit on liian pienet peittääkseen koko alueen, ja tulee välittömästi ”vaivaantunut” tunne kun yrittää aina laittaa laseja paremmin päähän. Tämän lisäksi lasit vielä tummentavat kuvaa, eikä tykinvalovoimaa ole tietenkään lisätty/optimoitu 3D-kuvan kanssa.
Prometheus oli sentään siedettävä jo katsoa 3D-efekteillä, mutta jos ne lasit päästäisivät vähän enemmän valoa läpi ja peittäisivät näkökentän kokonaan niin en enää valittaisi. Nykyisellään tekniikka on vain liian lastenkengissä joten 2d-kuvasta nauttii helpommin…
- 17.
-
Eli kukaan ei tykkää täälläkään.
Hyvä.
































Kommentit
Keskustelut
Facebook