Ben Affleck ohjaamaan Batmania ja Teräsmiestä?
9.8.2012, 09.02

Tämän viikon supersankariuutiset ovat keskittyneet ensisijaisesti Marveliin, The Avengersiin ja Joss Whedoniin, mutta myös kilpailevassa leirissä riittää toimintaa. Tuoreimpien huhujen mukaan Warner Bros. Pictures haluaa kiinnittää Ben Affleckin uuden Justice League -elokuvansa ohjaajaksi. Eri asia on, haluaako Affleck ottaa pestiä vastaan.
Varietyn mukaan Ben Affleck on studion ensisijainen toive suunnitellun Justice League -elokuvan ohjaajaksi. Neuvotteluiden on tarkoitus alkaa lähipäivinä, joskin Deadline-sivuston tietojen mukaan näyttelijä-ohjaaja on jo ehtinyt kieltäytyä tarjouksesta.
Justice League on DC Comicsin ”The Avengers” eli sarjakuvakustantamon tunnetuimpien sankareiden muodostama joukkue. Sen ydinryhmän muodostavat Teräsmies, Batman, Ihmenainen, Vihreä lyhty (Green Lantern), Flash, Martian Manhunter ja Aquaman. Justice Leaguen elokuva on ollut tekeillä jo vuosikaudet, mutta ilman tuloksia. Tällä tietoa ensi-iltaa kaavaillaan vuodelle 2015, mutta tätä huhua ei ole vahvistettu. Samana vuonna saa todennäköisesti ensi-iltansa myös Marvel Studiosin The Avengers 2, jonka kanssa Warner Bros. Pictures tuskin alkaa kilpailla.
Vaikka Ben Affleck tunnetaan ensisijaisesti näyttelijänä, on hän kerännyt viime vuosina mainetta myös ohjaajana. Miehen tunnetuimpia töitä ovat Gone Baby Gone, The Town ja tänä syksynä ilmestyvä Argo. Affleckilla on kokemusta supersankareista jo ennestään, sillä hän näytteli Mark Steven Johnsonin ohjaamassa Daredevil-filmatisoinnissa vuonna 2003. Hollywoodland-elokuvassa puolestaan käsiteltiin television Teräsmies-sarjassa näytelleen George Reevesin kuolemaa.
Teksti: Tatu Junni
Lähde: Variety & Deadline
- 1.
-
Affleckin kyvyt on kyllä vahvasti muualla ku näyttelijänä. Voittihan se oscarinki vuonna -98 parhaasta alkuperäsestä käsikirjotuksesta, ja ohjaajanakin aivan hyvä. Sen kun ohjaa justice leaguen, kunhan ei vaan näyttele siinä, ku on uransa aikana tehny vaa pari hyvää roolisuoritusta.
- 2.
-
No enpä tiedä. Mieshän näytteli daredevilissä, joka oli ihan susi. Kertoo käsikirjoitus mausta mitä tulee supersankari elokuviin. Mutta joo ja niin…
- 3.
-
Tällainen supersnakri mättö on myö äärettömän helppo pilata tökeröllä käsikirjoituksella. Mikäli Marvelin supersankari elokuvalle halutaan laittaa kampoihin on homma hoidettava kunnolla. Voisin kuvitella, että Avengers 2 kehiin astuu myös Spiderman.
Saasnyt nähdä kuka hoitaisi Justice League elokuvassa Batmanin roolin. Ben Afleck mm on ohjannut ja ollut toisena käsikirjoittajana The Town nimisessä elokuvassa, jossa hän itse näytteleekin ja elokuva on ihan neljän tähden katsottavaa. Silti itse en luottaisi kokonaan Ben Afleckin taitoihin.
Heitetäämpä tähän soppaan muutama suomalaisnimi: Dome Karukoski voisi ohjata tämän leffan ja Aleksi Bardy toimia toisena käsikirjoittajana ja amerikoista etsiä toinen käsikirjoittaja. Muusikin elokuvaan voisivat loihtia yhdessä Tuomas Holopainen ja Christel Sundberg. Ja jossain kohtauksessa parisanaa voisi vaihtaa Maria Ylipää tai Domen luottonäyttelijä Pamela Tola.
































Kommentit
Keskustelut
Facebook