Dragonball-elokuva ilmestyy vasta vuonna 2009
5.3.2008
Ikäviä uutisia kaikille animen, mangan ja ennen kaikkea Dragonballin ystäville. Sarjasta valmisteilla olevan elokuvan ensi-ilta on nimittäin aikataulutettu uudelleen, ja Goku kavereineen saapuu valkokankaille tämän vuoden elokuun sijaan vasta vuoden 2009 huhtikuussa.
Uusi ensi-ilta on USA:ssa huhtikuun 3. päivä vuonna 2009. Suomen ensi-illasta tai edes julkaisusta ei ole vielä mitään tietoa.
Dragonball-elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut James Wong. Elokuvan pääosissa nähdään Justin Chatwin, James Marsters, Jamie Chung, Emmy Rossum, Eriko Tamura, Joon Park, Chow Yun-Fat, Texas Battle, Randall Duk Kim ja Ernie Hudson. Leffa perustuu Akira Toriyaman sarjakuvaan, joka on myös kääntynyt anime-muotoon.
Aiheesta lisää Kaistalla:
- 1.
-
Manga ja anime haisee, hyvä vaa et viivyttää sit, ku kukaa ei jaksa kattoo mitänä anime/manga paskaa.
- 2.
-
Vähä ärsyttävää ku pitää oottaa viel vuosi sitä ny !!!!!!!!!!!!
- 3.
-
no voi sniff sniff
- 4.
-
toi on varmaan iha hyvä elokuva mut miksei ne voinu tehä sitä piirrettynä?
- 5.
-
Voi harmi… No, kyllä sitä jaksaa odottaa. Jännitys tiivistyy!
- 6.
-
Toivottavasti ei valmistu koskaan.
- 7.
-
dragonball z buu kunpa tuliski iso pudjetti jaksaa tehä semmost paskaa
- 8.
-
Harmi että myöhästyy mutta hyvä että tulee kuitenkin
- 9.
-
Haha, iha oikein niille dragonball faneille, varmaan tulee niille animelarppaajillekki tippa linssiin ku joutuvat oottelemaan kauempaan…. Ruahhahhahhohhoohhhhehhheh!!!!
- 10.
-
hahhaahahhahhaa oikein teille nilkeille/faneille… muumit rulaa
- 11.
-
lol vielä leffakin tota ohjelmaa en pysty kattoo erkkikää ku heti pitää laittaa hiljemmalle (ne huutaa ku työntäis siirtolohkareit peppuun :D)
- 12.
-
”hahhaahahhahhaa oikein teille nilkeille/faneille… muumit rulaa”
öhöm…poitsu! MUUMIT ON ANIMEA jos et sattunut tietämään. Eli olet itsekkin nilkki :) sanonpahan vaan.
- 13.
-
Toivottavasti siitä tulee hyvä elokuva!
- 14.
-
Voi itku..!! Nyt joutuu oottaan..
Kaikille niille jotka pitää animea tyhmänä, tiedoks vaan että ei tarvi välittää..se että te käyttä täällä kir. kertoo että te tykkäättä/välitättä animesta..miksi muuten te oisitta lukenu ton, tai käyny kommentoimassa..?? TYHMÄT!!!
Se että tunnustaa pitävänsä animesta ei ole häpeilyn syy..kaikkien ei tarvi olla samanlaisia..maailma ois tylsä jos kaikki kulkis samaa rataa..Hankkikaa oma elämä ja eläkää sitä..jos yks ei riitä hanki toinen..älä pilaa muiden..!!!
Meikäki uskaltaa tunnustaa pitävänsä Dragonball:sta vaikka oonki tyttö..!! (se nimittäin on suunnattu pojille) Meikä ei häpee sitä. Maailmassa on paljon asioita, jotku tykkää animesta toiset ei..sitä ei kuitenkaa tarvi aina näyttää..!! Aikuistukaa ihmiset ja hillitkää tunteenne ..!! - 15.
-
Anime on surkeaa… ja myös manga.
- 16.
-
”anime is shit”
Et voi sanoa että joku asia/esine on surkea jos et perustele..
Taas lisää suun soittajia..yhdyn ”OtakuCirl” kommentiin..tod. Aikuistukaa ihmiset ja perustelkaa kantanne.. - 17.
-
Animen/mangan faneihin suhtaudutaan aina kovin skeptisesti, mikä taas saattaa johtua Japani-ihkuttajista tai lapsista, jotka leikkivät pihalla Gokua ja Vegetaa.
Kehottaisin kaikkia kuitenkin edes yrittämään tutustumaan mangaan/animeen, ennen kuin alkaa niitä arvostelemaan. Manga on vain ihan tavallista sarjakuvaa, joskin japanilaista sellaista (ja täten hiukan erilainen piirrostyyliltään). Animesta on yleensäkin ehkä hiukan vaikeampaa pitää, sillä monissa niistä on hiukan rahastuksen maku; jokaista jaksoa on yritetty venyttää mahdollisimman pitkäksi siten, ettei juoni yhdessä jaksossa etene ”liikaa”, mikä tekee siitä hyvin pitkästyttävää. Ja kuten kaikessa muussakin, on mangassa ja animessa ne hyvät mutta myös huonot esimerkkinsä.
Joka tapauksessa itse kuitenkin toivon, ettei tätä live-elokuvaa tehtäisi. Jo pelkkä ajatus kuulostaa traumaattiselta.
- 18.
-
lol
- 19.
-
vähä oon innoissani 8D
- 20.
-
Magma on siis NIIN ihana. (Varsinkin kun sitä lukee.) = D
- 21.
-
pot pot
- 22.
-
Vittuilijoille annan 2 neuvoa:
1: hanki elämä
2: kasva aikuiseksi - 23.
-
lol mitä muuta mangalla voi tehdä kuin lukea??
hienoa maltan tuskin odottaa tota leffaa!
- 24.
-
Rakastan suorastaan mangaa, animea, japanilaista ruokakulttuuria ja historia, yms. japaniin liittyvää, enkä välitä oikein mitä mieltä muut ihmiset ovat siitä, mutta yksi asia ärsyttää. Nimittäin juuri tuo ”Pidän mangasta (yms.) koska haluan olla erillainen kuin muut.” En oikeastaan tiedä mikä siinä on niin inhottavaa, mutta se pistää vain veren kiehumaan. Ja katsokaa omaan peiliin, te mangan ja animen solvaajat ! Se ei kuulu teille, mistä kukin ikinä pitää. Joten jos asia ei miellytä, painukaa kuuseen tälläisesta keskustelusta.





Kommentit
Keskustelut
Facebook