Haluatko laulamaan Mamma Mia! -hittielokuvan tähtien kanssa?
21.9.2008
Mamma Mia!:n on nähnyt tähän mennessä jo yli 280 000 suomalaista ja se on tällä hetkellä tämän vuoden toiseksi katsotuin elokuva Suomessa. ABBA:n ikivihreitä pop-kappaleita pääsee pian laulamaan Mamma Mian aikana entistä helpommin mukana, kun elokuvan laula mukana! -versio saa ensi-iltansa 17. lokakuuta.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa esitetään mistään elokuvasta ns. sing-a-long -versio.
Mamma Mian laulukohtausten tekstitys on englanniksi ja tekstin väri muuttuu karaokesta tutulla tekniikalla. Dialogi on tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi kuten elokuvan tavallisessakin versiossa. Yleisön on helppo laulaa mm. Meryl Streepin, Pierce Brosnanin, Colin Firthin, Amanda Seyfriedin, Julie Waltersin, Stellan Skarsgårdin ja Christine Baranskin kanssa pop-klassikoita kuten Dancing Queen, SOS, Mamma Mia, Super Trouper ja Gimme, Gimme, Gimme.
Mamma Mia! kertoo 18-vuotiaasta Sophie Sheridanista (Seyfried) jolla on ongelma. Hääpäivä lähestyy eikä Sophie tiedä kuka hänen isänsä on. Isä voi olla kuka tahansa Sophien äidin Donnan (Streep) vanhoista poikaystävistä: Sam Carmichael (Brosnan), Bill Austin (Skarsgård) tai Harry Bright (Firth). Ainoa tapa selvittää asia on kutsua kaikki kolme häihin ja katsoa mitä tapahtuu.
Mamma Mian laula mukana! -version ensi-ilta on 17.10.2008 Helsingissä, Turussa ja Tampereella.
- 1.
-
Olin eilen laulamassa mukana, ja kokemus oli aivan mahtava! Ihmiset olivat niin rentoina, yleisössä naurettiin, laulettiin kovaa ja korkealta, ja hurrattiin heti, kun jotain merkittävää tapahtui valkokankaalla. Lopulta kaikki taputtivat seisaaltaan ja osa tanssi valkokankaan edessä. Aivan mahtavaa, pakko päästä uudelleen!
- 2.
-
Itse olin katsomassa kyseisen leffan tänään ja oli kyll aivan mahtava fiilis ku sai samalla laulaa sydämensä kyllyydestä ja kukaan ei välittänyt jos meni ohi nuotin. Mahtavaa!!! Taputettiin ja huudahtettiin jos tuli oikein kunnon laulukohtaus jossa sai antaa itsestään kaiken.
Lopuksi tosiaan osa yleisöstä tanssi ja lauloi, myös minä muiden joukossa. Osa lauloi jopa lauluja vessassa vielä kun jäi päälle tuo laulaminen :D Ihanaa!!
Minä ainakin menetin sydämen tuolle.Tämä oli aivan mahtava kokemus :) Pakko päästä uudelleen :)
- 3.
-
Kävin ensin katsomassa tavallisen version ja jo silloin piti purra alahuulta, että en olisi heittäytynyt laulamaan mukana. Nyt pääsin sing-along versiota laulamaan ja todella, kuten edellä kirjoittaneet sanoivat, siellä oli todella hyvä ja iloinen tunnelma. Melkein kaikki lauloivat mukana. Paitsi pari parikymmpistä tyttöä oli ilmeisesti tullut erehdyksessä sing-along-versioon, sillä he istuivat jähmettyneinä paikoillaan ja välillä näyttivät tuskastuneilta kovaan menoon. Too bad for them!
Mutta onneksi lähes kaikki muut olivat mukana. Suosittelen etenkin ”tyttöporukalla” (minkä ikäisellä tahansa) mukaan menemistä. Ainakin tämmöinen nelikymppinen, joka on lapsuutensa Abbaa vinyyleiltä kuunnellut, tempautui täysillä mukaan.





Kommentit
Keskustelut
Facebook