Katso traileri: Vin Diesel tähdittää Fast & Furious -sarjan neljättä elokuvaa
3.9.2008
Vuonna 2001 ilmestynyt The Fast and The Furious -toimintaelokuva toimi ponnahduslautana Vin Dieselin, Paul Walkerin ja Michelle Rodriguezin uralla. Sittemmin elokuva on saanut kaksi jatko-osaa, joissa alkuperäisen elokuvan tähtiä ei kuitenkaan liiemmin nähty.
Vuonna 2009 Diesel, Walker ja Rodriguez kuitenkin palaavat taas kaahailukahakoiden pariin elokuvassa Fast & Furious.
Fast & Furious on yhä tuotannossa, mutta elokuvan trailerikohtaus on sentään jo saatu valmiiksi. Leffan ensi-ilta on USA:ssa tällä tietoa kesäkuussa 2009. Ohjaajana toimii Justin Lin, jonka muita töitä ovat mm. Annapolis ja The Fast and the Furious: Tokyo Drift.
- 1.
-
Eka oli katsottava. 2. ja 3. hirveetä paskaa…
- 2.
-
^^Eri mieltä. Itseni mielestä eka ja toka oli katottavaa,mutta kolmas oli vähän niin ja näin..
- 3.
-
kaikki hyviä mutta huononee loppua kohden…
- 4.
-
Ykkönen oli kaikista paras, kakkonen vielä menetteli kolmosesta oon kahtonu vaan jokusen pätkän ku vaikutti niin huonolta… Tämä neljäs vaikuttaa ihan ok elokuvalta, siinä on sentään samat näyttelijät ku ykkösessä.
- 5.
-
hurjapäät on parempi elokuva. mut on tämäkin iha ok….
- 6.
-
ykkönen oli paras
- 7.
-
ne kaikki iha parhaita ja se tokyo drift just best.
tääki iha hyvältä näytti - 8.
-
Miks ne tekis jatko osia jos kukaan ei kattois niit?!!
Mä oon nähny kaikki,paitsi Fast & Furious 4
jonka aijon kyll katoo sit kun se tulee suomeen!!! :)
Ensinmäisessä osassa on Vin Diesel ja Paul Walker,toisessa on vaan Paul
ja tokyo driftissä ei oo kumpaakaan-mutt täs nelosessa on kummatkin ja kaikki 1 elokuvan näyttelijät!! - 9.
-
Kyl kolmas on paras, toka toisiks ja eka huonoin…
Vaik täähän ny on vaan mun mielipide ;) - 10.
-
Siis ”hurjapäät” on sama asia kun Fast And The Furious se on vaan tyhmä suomennos.





Kommentit
Keskustelut
Facebook