The Expendablesista aiotaan tehdä ”naisten versio” - ketkä sopisivat mukaan?
20.8.2012, 10.42

Sylvester Stallonen ja Arnold Schwarzeneggergin kaltaiset kaikkien aikojen kovimmat miespuoliset toimintatähdet ovat päässeet paukuttelemaan pyssyjään jo parissa The Expendables -elokuvassa. On siis korkea aika päästää naispuoliset kollegat vauhtiin!
Variety-lehden mukaan Hollywoodissa on suunnitteilla upouusi elokuva, joka keskittyisi legendaarisiin naispuolisiin toimintasankareihin. Ohjaajasta tai näyttelijöistä ei ole vielä tietoa, mutta käsikirjoittaja on sentään selvillä. Hän on Dutch Southern.
Kaikki on vielä alkuvaiheessa, joten nähtäväksi jää, tuleeko koko projektista mitään. On kuitenkin mielenkiintoista miettiä, ketkä naistähdistä elokuvassa voisivat esiintyä. Ideoita?
Teksti: Tatu Junni
Lähde: Variety
- 1.
-
jessica alba
lucy liu
kelly hu
sigourney weaver
charlize theron
keira knightley
angelina jolie
uma thurmanainakin näin aluksi
- 2.
-
Lisäystä: Geena Davis, Kate Beckinsale, Milla Jovovich, Carrie Anne-Moss, Demi Moore ja kuvassa oleva Linda Hamilton
- 3.
-
Michelle Rodriguez
- 4.
-
Beckinsale ehdoton. Eka lista aivan paska; Jessica Alba ? Keira Knightley ? Ei tule kyllä noilla nimillä estrogeenihuuruista actionia.
- 5.
-
Entäpäs jos sen sijaan että marssitettaisiin tuttuja naamoja lausumaan vitsejä aikaisemmista rooleistaan, he näyttelisivätkin samaa roolia? Eli Leffassa olisi vaikkapa Alienseista selviytynyt Ripley, eikä Sigourney Weaver jossain uudessa roolissa jota ei keretä yhtään avata ennenkuin mäiske alkaa?
Jollain mortal kombat -verukkeella repäistäisiin hahmot omista jatkumoistaan tähän leffaan, ja annettaisiin syy pelastaa maailma ja itsensä siinä sivussa. Onkohan predator mies vai nainen? Alien queen voisi olla kovis. Olikos jediritareissa mitään naisia? Aika vähän tulee kyllä mitään taikavoimanaisia mieleen noin yhtäkkiä. Bond -leffojen uusi naispomo on kyllä aika munakas.
- 6.
-
Mukaan myös Bitch Slap -leffan naiset! Julia Voth, Erin Cummings, Zoe Bell, America Olivo ja tietysti Lucy Lawless!
- 7.
-
@4: ei ole mitään estrogeenihuuruista actionia. Se on sitä samaa testoo mitä miehilläkin, mutta tisseillä.
- 8.
-
Linda Hamilton, Michelle Rodriguez, Kate Beckinsale, Milla Jovovich, Demi Moore, Lucy Liu, Lucy Lawless, Ali Larter, Uma Thurman nyt ainakin tuli mieleen…ainiin ja Katey Sagal tottakai!
- 9.
-
pff, ei mitään tollasia uusia leidejä vaan nimenomaan kasari/ysäritähtiä vaan.
Sigourney Weaver, Lucy Lawless, Linda Hamilton, Sandra Bullock, Demi Moore, Michelle Yeoh ja Sharon Stone sinne konepyssyt kouraan rehaamaan :D
- 10.
-
Gina Carano mukaan!
- 11.
-
Kirsten Stewart nyt ainakin
- 12.
-
Kaikki ketä haluaisin itse leffassa nähdä onkin jo oikeastaan täällä lueteltu mutta kerronpa silti.
Angelina Jolie, Uma Thurman, Kate Beckinsale, Sigourney Weaver, Michelle Rodriguez, Lucy Liu, Linda Hamilton, Milla Jovovich ja Jessica Alba, joka neljännelle kommentoijalle tiedoksi on näytellyt mielestäni kunnon toimintaelokuvissa, kuten Machete, Sin City ja miksei tietysti kolmantena esimerkkinä Fantastic Four.
Mutta saa nähdä suostuisiko esim. Angelina Jolie tai Uma Thurman mukaan tällaiseen.
- 13.
-
Ainakin Sigourney Weaver sekä Linda Hamilton pitäisi ehdottomasti olla mukana.
- 14.
-
Keitä vaan, mutta ei Michelle Rodriguez, ihan liian monessa elokuvassa ja omasta mielestäni osaa edes näytellä saati minkään näköinen. Yliarvostettu jos edes arvostettu.
- 15.
-
Juuri näin. Sigourney Weaver ja Linda Hamilton olisi ainakin pakko saada elokuvaan, mutta katotaanko niin elokuvaan tulee myös joku Lady Gaga tai jotain naisräppäreitä…
- 16.
-
No tietenkin Cynthia Rothrock.
































Kommentit
Keskustelut
Facebook