Tie Guantanamoon -elokuvan juliste sensuroitiin USA:ssa
12.6.2006
Olli
Yhdysvaltain elokuvasäätiö MPAA on sensuroinut Michael WinterbottominTie Guantanamoon -elokuvan julisteen. Fiktiota ja faktaa sekoittava filmi kertoo kolmesta brittimiehestä, jotka vangittiin Guantamon vankileiriin. ”Syyksi kerrottiin, että miehen pään ylitse vedetty säkki kuvasti kidutusta, jonka näkeminen ei ole lapsille sopivaa”, elokuvaa Yhdysvalloissa levittävän yhtiön apulaisjohtaja Howard Cohen sanoi. ”Kun katsoo, millaista tasoa kauhuelokuvien julisteille pidetään, huomaa, etteivät heidän kriteerinsä ole johdonmukaisia. Kauhuelokuvien julisteissa vihjaillaan asioista, jotka ovat paljon pahempia kuin se, mitä tässä elokuvassa näkyy.”
Olli Sulopuisto





Kommentit
Keskustelut
Facebook