Dome

Arvostelu: Diktaattori floppaa pahasti

14.5.2012

DiktaattoriAlkuperäisnimi: The Dictator
Ensi-ilta: 16.5.2012
Ohjaaja: Larry Charles
Käsikirjoittajat: Sacha Baron Cohen, Alec Berg, David Mandel, Jeff Schaffer
Pääosissa: Sacha Baron Cohen, Anna Faris, Ben Kingsley, John C. Reilly 
Elokuvan pituus: 83 minuuttia
Ikäraja: K12
Elokuvan kotisivu:  www.diktaattorielokuva.fi

1,5/5

Sacha Baron Cohen on kenraali Aladeen, diktaattori, jonka jalanjäljissä ruoho ei kasva eikä kanelipensas kuki. Kun hän menee New Yorkiin, on näky komea: rasistiset ennakkoluulot paljastetaan, hyvänuskoisia höynäytetään ja katsomossa hörötetään – tai sitten ei.

Borat ja Brüno olivat kiikkeriä rakennelmia, joissa kaiken juonenkuljetuksellisen möhnän välistä vilahti välillä Cohenin nerous. Diktaattorissa on luovuttu tavisten kiusaamisesta ja sen sijaan palloillaan täysin fiktiivisessä maailmassa. Eikä siinä mitään, sillä kyllähän Ali G -elokuva ja Talladega Nights osoittivat, että Cohen pärjää hyvin myös tavanomaisissa komedioissa

Pressimateriaaleissa ohjaaja Larry Charles kertoo, että kuvausten aluksi tehtiin haastetteluja oikeiden ihmisten kanssa samaan tapaan kuin kahdessa edellisessä Cohenin komediassa, mutta lähestymistapaa muutettiin, kun se ei tuntunut toimivan. Sen sijaan satiirin painopisteeksi valittiin median tapa kertoa erilaisista yhteiskuntamalleista ja plaaplaaplaa.

Herra Charles, emme ole koskaan tavanneet, joten sanon tämän kaikella kunnioituksella: älä jauha paskaa.

Diktaattori

Havainnollistan Diktaattorin sisältöä – ja vältän spoilereita – luettelemalla seuraavaksi aakkosjärjestyksessä elokuvan olennaisimat huumorin lähteet: 

  • häpykarvavitsi (heti alussa)
  • kakkavitsi 
  • kikkelivitsi
  • panovitsi
  • pimppivitsi
  • pissavitsi (pariinkiin otteeseen)
  • tissivitsi

Rajoja siis rikotaan ja ronskisti, *prööt prööt*. Onko siinä muka jotain pahaa? Ei sinänsä, mutta turhan usein Diktaattorissa tuntuu, että pääpaino on huumorin sijaan röpöttelyssä. 

Otetaan esimerkiksi kohtaus, jossa tavisten hommiin joutunut diktaattori heittää vessasta ulos miehen ennen kuin tämä on ehtinyt hoitaa tarpeensa loppuun. Pissaa roiskuu kaikkialle ja läsnäolijat kauhistuvat. On toki tosi rajua lotrata virtsan kanssa, mutta se ei oikeastaan ole olennaista. Väitän, että sama kohtaus olisi hauska vaikkei pissavanaa näkyisi ollenkaan. Vitsihän on siinä, että Aladeen on niin toope, ettei hän kiinnitä muihin mitään huomiota. 

Tosin myöhemmin miehiset sukuelimet läjäytetään ikkunalasiin ja se on kyllä hauska täsmälleen siksi että pippeli. (Hauskaa on myös se, kun töykeästi käyttäytyvää nuorisolaista potkaistaan, mutta se saattaa kertoa enemmän henkisistä ongelmistani kuin mistään muusta.)

Diktaattori

Epämukavuus on eri asia kuin kiusaaminen. Myötähäpeän varjolla voi tehdä typeriä juttuja ja fiksuja juttuja. Diktaattori painottuu edelliseen kategoriaan. Leffa yrittää olla tasapuolisen loukkaava niin länsimaalaisia lipilaareja, konservatiiveja kuin lähi-idän asukkeja kohtaan, mutta lopputuloksena on sotku, jonka pilkanteko jää tasolle ”öhö öhö, feministeillä on kainalokarvat”. 

Siis: ongelma ei ole siinä, että vitsaillaan Osama Bin Ladenista, vaan siinä, että vitsit eivät ole hauskoja. Mitä hauskaa on Nintendo Wii-pelissä, jossa surmataan israelilaisia urheilijoita Münchenin olympialaisissa 1972? Hyvän maun rajoja se rikkoo varmasti, mutta niin rikkoo myös neliraajahalvaantuneiden sieraimiin masturboiminen, enkä ole silti aivan varma, onko se erityisen hauska tahi paljastava kasku.

Diktaattori

Kaikki tämä ei olisi ollenkaan niin surkeaa ellei Cohen olisi julmetun taitava koomikko, sellainen jonka pokka, ajattelun nopeus, ajoitus ja mimiikka ovat aivan huippuluokkaa. Vähän väliä tuntuu, että fiktioelokuvan kehykset – tarinankerronta, lavasteet, hassut vaatteet – vievät kaiken sen tilan, jossa hän voisi esitellä kykyjään.

Sellainen pistää vihaksi.

PlusMiinusNolla

+ Sacha Baron Cohen
- Niin sanottu käsikirjoitus.
- Elokuvan tyyli, joka yhdessä käsiksen kanssa minimoi Cohenin huumorin toimintaedellytykset.

Olli Sulopuisto

Tagit: Diktaattori, Sacha Baron Cohen, Anna Faris, Larry Charles

1.

Leffa oli hauska ja ihan hyvä. Itse ja kuten myös muu teatteri yleisö nauroivat jatkuvasti. Tälläinen huumori on hauskaa. Ei tarvitse olla tosikko.

2.

Leffa oli omastakin mielestäni hauska.

Arvostelija kuuluu niiden kriitikoiden kastiin joiden mielestä on ihan kamalaa jos leffassa on puhtaasti vulgäärejä kikkelivitsejä. Itse ainakin nautin yllättävästä kikkeliläjähdyksestä ikkunaan koska sitä ei pitkitetty tahattomasti kuten monissa typerissä jenkkikomedioissa vaan itse vitsi kesti noin 0,5 sekuntia.

Lisäksi leffassa oli paljon piilovitsejä jotka eivät tuntuneet aukeavan yleisölle kovinkaan hyvin. Erittäin nautinnollinen kokemus, ja sitä paitsi on typerää olettaa että Cohenin pitäisi tehdä aina vain reality-huumoria nolaamalla oikeita ihmisiä. Tämä on aivan helvetin paljon parempi leffa kuin Talladega Nights, jossa minua kävi sääliksi sekä Ferrellin että Cohenin puolesta.

3.

Mistä lähtien floppaaminen on ollut menestyksen sijaan arvosteluista kiinni? Sillä kyllähän tämä ihan selvä menestys on ollut, vaikka se itseriittoista elitistikriitikkoa kyrpisikin. :smoke;

4.

Eipä ole ikinä mikään Domen juttu alkanu näin ärsyttämään. Se on totta, että elokuvassa on nuita alapää- juttuja jopa mauttomuuden rajoille asti, mutta sen kaiken korvaa loistava poliittinen huumori mitä tässä elokuvassa riittää vaikka millä mitoin ja nämä vitsithän on tämän koko elokuvan pointti. Arvostelija jätti tämän osan käytännössä täysin mainitsematta,

Arvostelijan sanoja lainatakseni:

Havainnollistan Diktaattorin sisältöä – ja vältän spoilereita – luettelemalla seuraavaksi aakkosjärjestyksessä elokuvan olennaisimat huumorin lähteet:

-Diktaattori
-Diktaattorien jumala-asema
-Kansainvälinen yhteisö
.Länsimainen ”demokratia”
-Länsimainen näennäinen suvaitsevaisuus.
-Länsimainen sananvapaus.

Tässäpä vain muutama esimerkki hyvästä poliittisesta huumorista.

Arvostelija voisi ihan jopa katsoa arvosteltavan elokuvan, sekä ottaa pää sieltä kuuluisasta hanurista pois ja katsoa vähän mitä maailmalla tapahtuu.

5.

Ompas setä arvostelija nyt tosikkona. Erinomaisen hauska ja oivaltava poliittinen komedia.

6.

Tylsä ja mukahauska, tyypillinen elokuva jolle massat nauraa. Lapsellista huumoria, olisi hyvä että elokuvissa olisi edes jotain joka jättäisi jälkensä katsojaan, antaisi ajateltavaa jne.
Ja en ole mielestäni erityisen elitisti tai tiukkapipo.

7.

onhan se minusta ainakin hauskaa että Herran vuonna 2012 saa jälkiabortoida lapsen jos ”SE” on tyttölapsi, hassua mutta totta, ei hauskalla tavalla mut sillai huvittavalla, mut ihmine ja ihmisyyshän on vitsi, ei hauskalla tavalla vaan…

8.

Itse tykkäsin elokuvasta ja vitsit toimivat hyvin minuun ja todella moneen muuhunkin teatterissa. Hauska elokuva eikä ollut missään kohtiin pitkäveteinen. Odotellaan innolla kun tämän tuolta kaupasta saa bluraynä niin pystyy katsomaan uudestaankin.

9.

Elokuva oli täynnä täydellistä huumoria, ei jättänyt kertaakaan kylmäksi. Kyllähän sen huomasi, että 'älä vahingossakaan ymmärrä ivallista huumoria' -suomalaisia oli teatteri vaihteeksi täynnä, kun itseni lisäksi tasan 2 ihmistä salissa näyttivät tosissaan ymmärtävän elokuvan huumorin.

Tällaisia rasistisia läppäelokuvia pitäisi tehdä paljon enemmän. Ja jos Cohen on pääosassa, osaavat tosikkotapauksetkin suosiolla karttaa kyseiset näytökset.

Aivan mahtava elokuva näin tiivistettynä, täysi 10. Bluray:tä odotellessa…

10.

Tietysti teatterissa suurin osa nauroi, sillä leffahan oli suunniteltu perusmassalle, seiska-”lehden” lukijoille, jotka eivät tajua hallituksen kusetusta, mutta nauravat kakka- vitseille. Ei hyvää päivää..

11.

@6

Ei tarvitse olla elitisti tai tiukkapipo jos olet suurinpiirtein puhdasmielinen (kauniimpi nimitys huumorintajuttomalle tosikolle), jottei tämä leffa ei naurata.
Tuskin teikäläisiä naurattaa muutenkaan nämä tyyliin pilvessä käsikirjoitetut leffat joissa huumori on ja vitsit on massatavaraa esim. american piet, scary moviet yms.

ja 10.
Tajuatko itsekään mitä paskaa kirjoitat? Perusmassaa kuvaamaan et löytänyt muita kuin seiska ja hallitus.
Olet varmaan niin huumorintajulla ja mielikuviksella täytetty ihminen, että saat korkeintaan itsesi nauramaan.

Ei hellurei kun näillä idiooteilla pitää tulla esittämään ”yläluokkaista”, ”muista erottuvaa”, ”hienostuneemmalla huumorintajulla höystettyä” sun muuta paskaa.

12.

Tämä elokuva on kaikille jotka omaa erittäin lapsellisen huumorintajun ja muille suosittelen menemään katsomaan jotain muuta. Valtavan iso pettymys Borat ja Brüno jälkeen.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi. Salasana hukassa?

Keskustelut

Takaisin ylös