Plaza

Dome

Dark Floors (**)

5.2.2008

elokuva, näyttelijä, käsikirjoitukset, sairaalat, Lordi, itsetunto, ensi-ilta, kauhu, luonteenpiirteet, TV

Dark Floors -elokuva sai alkunsa Tomi ”Lordi” Putaansuun puolivakavasta kommentista Helsingin Sanomien haastattelussa. Tuore euroviisuvoittaja pyysi lehden välityksellä Markus Seliniä ottamaan yhteyttä yhteisen elokuvahankkeen tiimoilta. Moni haastattelun lukenut, allekirjoittanut mukaan lukien, hymähti vielä tuolloin epäuskoisena. Usko Lordi-elokuvan syntymiseen ei ollut järin vahva, mutta niin vaan Pete Riskin esikoiselokuva saapuu valkokankaille tällä viikolla. Ikävä kyllä.

Haastattelusta toiseen Dark Floorsin tekijätiimi on alleviivannut sitä, ettei kyseessä ole bändielokuva. Lordi-yhtyeen hirviöt ovat osa elokuvan juonta, eivät sen pääosassa. Tämä pitää pitkälti paikkansa ainakin sen osalta, että yhteensä Lordin jäsenet näkyvät valkokankaalla vain muutaman hassun minuutin ajan. Silti tai juuri siksi hirviöt tuntuvat valitettavan pahasti päälle liimatuilta palasilta Dark Floorsin juonessa, joka on jo valmiiksi amatöörimaisen yksioikoinen, vaikka aikatasoilla paikoin vähän kikkaillaankin.

Dark Floors kertoo siis sairaalasta, jossa joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä koettaa selvitä yliluonnollisen pahuuden hyökkäyksestä. Ratkaiseva tekijä on autistinen pikkutyttö Sarah, joka jollain mystisellä tavalla liittyy outoihin ilmiöihin. Tätä mysteeriä ratkoessaan joukkio vaeltaa edestakaisin sairaalan eri kerroksissa ja välillä tulee mörkö sanomaan ”böö!”. Siinä Dark Floorsin juoni pähkinänkuoressa.

Skye Bennet tulkitsee Sarahia ärsyttävän poissaolevasti, eivätkä muutkaan näyttelijät onnistu voittamaan katsojaa puolelleen. Se ei ole kuitenkaan mikään ihme, sillä käsikirjoitus on jättänyt hahmot yhden luonteenpiirteen pahvilaatikoiksi. On kaunista sairaanhoitajaa, itsekeskeistä kusipäätä, uhrautuvaa vartijaa, sankarillista iskää, ja niin edelleen. Nimirooleissa ei nähdä yhtäkään suomalaisnäyttelijää, mikä takaa sujuvan englannin kielen, mutta ei muuta. Suomesta olisi löytynyt monta lahjakkaampaa näyttelijää kuin nämä tv:stä valkokankaalle raahatut tusinaluokan brittitähdet. Heidän käyttönsä ei kuitenkaan ole ainoa outo piirre Oulussa kuvatussa Dark Floorsissa. Elokuvasta ei nimittäin löydy nykyisellään minkäänlaista viittausta tuotantomaahansa, mikä tuntuu vähintäänkin oudolta. Toki Lordi on yhtyeenä aina ollut suuri americanan ystävä, mutta elokuva, joka jäljittelee amerikkalaisuutta joka solullaan, tuntuu lähinnä huonon itsetunnon oireilulta.

Hirviöiden pitäisi olla Dark Floorsin selkäranka, sillä Lordi-yhtyeen takiahan tätä elokuvaa lähdetään katsomaan. Valitettavasti viisikko on kuitenkin nimenomaan elokuvan pahin heikkous. Kita on aina ollut niin koomisen näköinen ilmestys jo lavallakin, ettei koko hahmoa olisi kannattanut ottaa elokuvaan mukaan. Digianimoinnilla hahmosta olisi saanut ehkä vähän enemmän irti, mutta nykyisellään se näyttää kaikkien hirviöelokuvien helmasynniltä – näyttelijältä, jolla on koominen lateksimaski päässä. Amen ja OX selviytyvät rooleistaan astetta uskottavammin, mutta eivät nekään täytä 2000-luvun hirviöelokuvien vaatimuksia. Valkokangas olisi voinut tarjota hahmoille uusia ulottuvuuksia, mutta nyt ainoastaan Awa ja Mr Lordi kasvavat keikkalavaversioitaan suuremmiksi.

Monstereiden taustoja ei selitetä millään tavoin, ei myöskään motiiveja. Niinpä katsojan täytyy itse täyttää Pekka Lehtosaaren, Pete Riskin ja Tomi Putaansuun juoneen jättämät aukot, mikä ei tietenkään kerro kovin onnistuneesta hahmokehittelystä. Mistä nämä kaikki erilaiset örkit ovat saapuneet ja mikä on niiden suhde toisiinsa? Siihen ei Dark Floors vastaa. Myös moni muu kysymys jää ilmaan leijumaan. Jos ei tunne kauhugenren perussääntöjä, ei Dark Floorsista saa oikein mitään irti. Niin paljon ovat tekijät eri elokuvista sisältöä lainanneet, että punaisen langan ja logiikan kaltaiset sivuseikat ovat unohtuneet lähes tyystin.

Dark Floors on elokuva, josta olisi ollut paljon parempaan. Ulkoisesti se näyttää hyvältä, ja tekniseltä sisällöltään sillä ei ole mitään hävettävää. Käsikirjoitus, erikoistehosteet ja näyttelijät varmistavat kuitenkin sen, että elokuva on paha pettymys jopa armottomimmalle Lordi-fanille. Dark Floors tarjoilee pelottavan sijaan tylsää kauhua, mikä on alan harrastajille suurin mahdollinen loukkaus. Toivotaan että toisen kotimaisen ohjaajan käsissä parhaillaan syntyvä ja syksyllä ensi-iltaan saapuva Stone’s War selviää tehtävästään paremmin.

 

kaista 

PlusMiinusNolla
+ Mainiot alkutekstit
+ Musiikki toimii hyvin
- Näyttelijät, erikoistehosteet, hirviöt, juoni, omaperäisyyden puute…

Tatu Junni

1.

Pitihän se arvata… Ei noilla eväillä hyvää leffaa tehdä… :(

2.

Ai ett' muka parempi ku avp 2… Tuskin. Taas on saanu elokuva ”suomi bonusta”

3.

AVP2 oli täydellistä potentiaalin hukkaan heittämistä. Lordi-leffassa on lähtökohtaisesti niin vähän potentiaalia, että pienikin onnistuminen on suuri saavutus!!

4.

Jos nyt katson kuitenkin elokuvan ensin ITSE!
Kertokaa yksikin tämän scenen elokuva joka olisi saanut kiitosta kriitikoilta???

5.

Hohto. The Others. Japsipuolella Ringu. Kauna. Jne jne jne.

6.

En minä kyllä mitään ihmeellisiä odottanutkaan. Tai siis ajatelkaa nyt - suomalaisten kehittelemä kauhuelokuva? Eihän siitä mitään tule.

7.

Lordi ukot ovat jo niin tuttuja että ne eivät oikein pelota.
Tuskin suomalaisten tekevä lordi -kauhuelokuva pelottava ole.
Tai no en ole itse nähnyt mutta tuskin se mikään mainio ole.
Tuskin sitä edes koskaan aion katsoa…

8.

ei voi olla totta! LOL! Surkeeta…….

9.

Esprimo onhan noita suomalaisia kauhuelokuvia vaik miten paljo.. Pekko leffat esimerkiks niin kauhistuttavia että oli pakko laittaa filmi tuleen ave mariaa lukien..

10.

Olihan se arvattavissa… Pelkästää leffan trailerit sen kertoo, että ei suurta voi olettaa. Sääli, sillä ehkäpä toisenlaisessa käsittelyssä tuolla idealla olisi muodostunut loistava elokuva.

11.

Ei kannata uskoa tuohonkaa arvosteluun se on kaikkien oma mieli pide jotkut tykkää kaunasta tai silent hillistä jotka eivät ees käy kauhu genren puolella ja jotkut tykkää itsensä GWAR yhtyettä matkivien keino tekoisesta leffasta MIELIPITEENSÄ KAIKILLA mutta ite venaan et tulee jakoon torrenteihin ja imutan sen sitte en maksa tulevaisuudessakaan mistään 10€ että näkee ekana jee se oli tollane sit levii noi typerät huhut kaikkien korviin ja kun kysyy tai saoo vois sen lordin uue leffan ladata koneel ni kaveriltakin vois tulla siinä kohtaa vastaus se on kuulemma IHAN PASKA!

12.

”Missään ei ole tolkkua ja välillä joku Lordi-yhtyeen jäsen ilmestyy remuamaan, sitten elokuva loppuu.!”

Potkaisisin tuota arvostelijaa, jos näkisin Hänet.

”Dark Floors tarjoilee pelottavan sijaan tylsää kauhua, mikä on alan harrastajille suurin mahdollinen loukkaus”

Tää on Musta tosi törkeesti sanottu hiellä ja tarmolla tehdylle leffalle, mihin vielä käytettiin 4 miljoonaa ja minkä teki Suomen kauhuleffoista eniten tietävät henkilöt.


”Kita on aina ollut niin koomisen näköinen ilmestys jo lavallakin, ettei koko hahmoa olisi kannattanut ottaa elokuvaan”

Tää oli Musta hauskasti sanottu.


Siis hävetkää kaikki! Tässä leffassa ei ole mitään negatiivista vaikka en ole edes vielä nähnyt kokonaan.

13.

Lordi matkii GWARia

14.

Tsekkasin ton leffan ite kans ja samaa mieltä, ku arvostelun tekijä. Leffasta olis saanu parempaa, mut ei… yksinkertaisesta tylsä ”kauhuleffa”. Jopa Wrong Turn 2: Dead End on parempi, joka oli täysin naurettava.

15.

Enpä taida uskoa tuota.
Mieluummin menen itse katsomaan sen kuin annan jonkun Tatu Junnin kritisoida sen.

16.

Enpä taida uskoa tuota.
Mieluummin menen itse katsomaan sen kuin annan jonkun Tatu Junnin kritisoida sen.

17.

ihan hyvä millon tää tulee?

18.

HEI KAISTAN VÄKI ON SELVÄSTI ALIARVIOINUT LORDIN JA ELOKUVAN HITTO LORDI ON PARAS JA VIESTI8 PAINU HELVETTIIN

19.

kyllähän toi lordi tulee jo korvistakin ulos… itekin kuuntelin sitä joskus ennen euroviisuja mut sen jälkeen niillä nousi kusi päähän ja siihen jäi lordi… tuli lordi mukeja ja lordi kyniä ja lordi avaimenperiä jne. ja tämä on kyllä putaansuun pohjanoteeraus koko elokuva. veikkaan että jos ite katon tän niin se on vain mielenkiinnosta ja voin todeta että suomessa ei osata tehdä kauhuleffoja…

20.

Paska on paska, vaikka voissa pasitais.

21.

Uskon, että tylsä on.. Rahastaahan tällä vain yritetään, Lordin nimellä. Oli kaikenmaailman Lordi kamaa silloin Euroviisuhuumassa - plaaplaa. Varmasti pohjanoteeraus koko elokuva. Ja Lordi.

22.

Muistakaas nyt lapset kuitenkin että tossa arvostellaan vaan leffaa, ei Lordin musiikkia tai Lordia ilmiönä…………

23.

Siinä sen näkee kuinka hesalaiset taas pääsee kateellisena lappilaisia haukkumaan. HYVÄ LORDI JA PUTAANSUU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

24.

Kriitikoita on kahdenlaisia.
On niitä jotka arvostelee vakavasti etsien jotakin ”syvällistä” sisältöä, ja niitä jotka arvostelee viihtyvyyden kannalta. Itse kuulun jälkimmäiseen, ja totean, että oma arvostelu on paras arvostelu. Katso elokuva ja sano sitten mielipiteesi

25.

Miksette koskaan arvosta sitä, että joku edes yrittää?

Suomessa kaikki lytätään. Mitäs siitä, vaikka elokuva ei ole kummoinen, se kumminkiin tehtiin. Minusta se on paljon ja hatun nostoinen arvoinen teko.

26.

Jos nyt katson kuitenkin elokuvan ensin ITSE!
Kertokaa yksikin tämän scenen elokuva joka olisi saanut kiitosta kriitikoilta???


just, nimenomaan

27.

Varmaan toi arvostelija on niin true hevari, että mikään Lordi ei kelpaa vaikka olis leffa.

Turha sitä nyt vielä on arvostella, vaikka en ole vielä nähny koko leffaa. Se voi olla itse asiassa ihan hyväkin.

Lehdistölle tää leffa on kyllä näytetty

28.

On tämä kyllä hauskaa, kieltämättä. Siis teidän keskustelu täällä…
Kaikilla on oikeus mielipiteeseen, en sitä väitä vastaan, mutta jos joku ei ole nähnyt kokonaisuudessaan elokuvaa, miksi sitä pitää heti alkaa aliarvioimaan. Entäs jos katsot sen leffan ja puhut sitten, niin on sinullakin paljon paremmat perustelut väitteleillesi. Hyvä kriitikko sanoo perustelut, kuten tuo Tatu Junnikin sanoi. Ei vain totea yhtään perustelematta, että ”se oli paska leffa. PISTE.”
Ja Lordi-fanit, älkää ottako kritiikkiä niin henk. kohtaisesti. Ihmisiä on monenlaisia. On niitä, jotka diggaavat Lordista ja niitä, jotka eivät diggaa. Niin se menee.
Olkaamme viisaampia, odottakaamme leffaa innolla ja arvostelkaamme se vasta sen nähneenä. Olkaamme vain hyvillämme siitä, että Lordia nähdään muuallakin kuin vain keikoilla ja musiikin parissa.

On se totta, että oheistuotteita Lordikin tekee ja paljon. En sitä kiellä, mutta onhan KISSillä, Mötley Crüella ym bändeillä semmoisia. Ja he ovat menestyneitä bändejä, vaikkakin hieman eri mantereelta kuin rakkaat monsterit.
Melkeinpä voisin sanoa, että kaikilla bändeillä on se ”in – vähemmän in”-jakso. Yhtenä hetkenä bändi on huipulla, sitä kuunnellaan radiossa, kaikkialla kuullaan kys. bändiä, paitoja ym. krääsää menee ja paljon, mutta myös on niitä hetkiä, jolloin fanitus hiipuu. Siinähän se tosifani sitten erotetaankin. Lordi pyöri lehdissä, TV:ssä ja kaikkialla Euroviisujen aikana, hetki vain ja ei enää pyörinytkään, mutta silti kaikki todelliset fanit pysyivät heidän tukenaan ja pysyvät yhä.
Sitähän se kaikilla, ihan jokaisella bändillä on - faneja on paljon, joskus vähän, mutta on niitä vihaajiakin, jotka syöttävät paskaa fanien niskaan.
Itse olen Lordi-fani ja pysyn sellaisena. Diggaan musiikista ja monstereista, heillä on se oma juttunsa, ja se on minun asiani. Eikä tuon 'oma juttu' -tuumailun takia tarvitse tulla heittämään lokaa niskaan ja sanomaan, että Lordi matkii GRAW:ia. Siihen en usko. Mr. Lordi itse kokosi kyseisen bändin, mietti, millainen juttu siitä kehittyy ja that's it. Se on minun mielipiteeni. Mr. Lordi on taidokas käsistään ja sen voi kuka vain, syvinkin Lordi-vihaaja, myöntää.

Lapsellista on se, että täällä aletaan huutamaan toisille vaikka mitä skeidaa. Esimerkiksi kaikki ”hankkikaa elämä” -ihmiset voisivat katsoa ensin peiliin, ajatella kaksi kertaa, kuka hankkii sen elämän, ja kirjoittaa vasta toisilleen sitten. Ei pahalla kuitenkaan. Mutta tuommoinen solvaaminen on turhamaista ja tuskin kukaan haluaa loukata toista.

Pähkinänkuoressa -kuten tuo Dark Floorsin juonikin tuli tuossa esille Junnin mukaisesti- kaikki tämä:
Älkää välittäkö. Antakaa olla. Jos ei oikeasti ole sanottavaa kunnon perustelujen kanssa, antakaa ihan oikeasti olla. Lordi-fanit vs. Lordi-vihaajat kamppailuja ei tarvita kyllä yhtään. Lopettakaa se lapsellinen solvaaminen ja miettikää, mistä puhutte.

29.

Yleensä noihin leffa-arvostelijoihin ei kannattaisi luottaa, vaikka antaisivat kuinka 5 tähteä tai 2. Nehän on vaan niiden omia mielipiteitä.

30.

Nimimerkille Minä vain kiitos harvinaisen asiallisesta puheenvuorosta.

31.

Stude puhuu vain, yrittää hieman kouluttaa porukkaa täällä(kin).
Ketuttaa vain hieman tuommoiset tyhmien puhujat. Kuten tuossa sanottiinkin, ei kannata uskoa kaikkea, mitä leffa-arvostelijat sanovat. Mielipide kullakin.
Kiitos.

Minä odotan leffaa innolla, kun se tulee Kajaanin Bio Rexiin ja varmasti varaan liput sinne. Eihän sitä voi vastustaa yhden lempibändin elokuvaa millään. :) Vaikka varmaan petyn hieman siihen, että monstereita nähdään vain hieman valkokankaalla, odotus on suuri.
Lordi-fanit pitää yhtä ja varmaan se pätee myös tämän leffan ohella.
Toiset tykkää, toiset ei, minkäs sille voit.

32.

Kaikki elokuvat mitä on kritisoitu on ollut katsottavia ja kehuja saaneet ihan hanurista.Mahtaakohan tässä käydä samalla tavalla.Tuskin vaikka niin toivoisinkin… ei se nyt noin huono voi kuitenkaan olla mitä tuolla ylhäällä kerrottiin.

33.

Ootan innolla tota elokuvaa toooosi kiva!!!:)<3<3<3

34.

paskaaa!! tota oikeesti kannattaa harkita et mitä tekee!!!

35.

”Dark Floors kertoo siis sairaalasta, jossa joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä koettaa selvitä yliluonnollisen pahuuden hyökkäyksestä. Ratkaiseva tekijä on autistinen pikkutyttö Sarah, joka jollain mystisellä tavalla liittyy outoihin ilmiöihin. Tätä mysteeriä ratkoessaan joukkio vaeltaa edestakaisin sairaalan eri kerroksissa…”

Lähtökohta kuulostaa idealtaan hyvinkin tutulta… onkohan tekijätiimi sattunut katsomaan Cube 2: Hypercube:n?

36.

TÄYTTÄ PASKAA KOKO ELOKUVA! IHAN PERSEESTÄ!

37.

Eihä nämä osaa edes ARVOSTELLA ELOKUVAA!!!!

”Skye Bennet tulkitsee Sarahia ärsyttävät poissaolevasti”

Tyttöhän näyttelee autistia, joten aika turha kommentti D:

Plussaa, että uskalsivat tehä kauhuelokuvan, eikä suoltaa samaa suomalaista paskaa, mitä suomalaiset tekevät.

38.

Jos näyttelee autistista, ei se tarkoita pelkkää paikallaan tönöttämistä. Sitä paitsi toi pentuhan puhuu tossa, eli ei se täysautisti ole. Sukulaisella on toi ns. tauti niin tuttu juttu tavallaan. Tosi tylsää että jokku nussii pilkkuu eikä keskity puhuun elokvuasta asiallisesti. Robi combikaan nähnyt varmaan koko elokvuaa.

39.

shittiä käden täydeltä

40.

ui sepi huippu leffaa

41.

olen sanonut tuon arvostelun lähes sanasta sanaan itsekkin. pidän suomalaisista 2000-luvun elokuvista erittäin paljon, mutta tämä ”elokuvan” olen lahdannut suohon jo aikoja sitten ja tässä on valitettava syy: LORDI.

ei lordista eikä elokuvasta voi puhua edes samassa lauseessa.

JA MITEN NIIN LORDI ON SUOMEN SUURIN KAUHUELOKUVATUNTIA?????
Tunnen monta ihmistä jotka keräilevät kauhuleffoja, eikä se tee heistä kauhuelokuvan tekijää.

Hävettää koko maan puolesta jos toi Dark Floors päästetään julkisuuteen.
SINNE MENI 4 MILJOONAA!!!!

42.

On se parempi mitä kriitikot sanoo, kuten elokuvat yleensäkkin. Aion katsoa joskus.

43.

Menkää vaan katsomaan jos minkäänlainen kauhu kiinnostaa . Olen lukenut niin monia kommentteja elokuvasta että enää ei voi muuta sanoa kuin että menkää itse katsomaan ! ja kokekaa sen mukaan !! On varmasti tunnelmaa epettymykseen mutta myös ihan oikeaan kauhun tunteeseen!! Pelkotilat ja kauhuntunehan ovat itseasiassa aika henkilökohtaisia tunnetiloja , joten Leffan lopullinen vaikutus katsojiin jää siis todellakin katsojien arvostelun varaan !

44.

No niin no, kriitikot nyt ei ikinä tykkää yhtään mistään. Tästäkin arvostelusta huomasi selvästi jo ennakkoasenteen olleen, ettei leffalta, jossa on Lordi voi odottaa mitään hyvää. HÄVETKÄÄ!! :<<

45.

Ois voinu noihi hahmoihi panostaa vähäenemmä!!!! Digitaalia kehiin ja näytteliäkaarti uusiks!!!

46.

Pitäneekuitenkin kattoo toi ihan vaan suomalaisen sivistyksen nimissä.

47.

Piti nyt leffa vääntää tollasest…

48.

voihan ton ostaa sit ku maksaa 5 euroo xD

49.

Jaa niin mistä ”tollasesta”???!

50.

For kids….You know!
Iso lapsi on tehnyt lastenelokuvan.

Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 106 kommenttia.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös