Erottamattomat (**)
5.9.2008
”Ei hätää”, tyttö kuiskaa elokuvan aluksi. Ja jos joku sanoo noin, on aika selvää, että pian on hätä. Tällä kertaa draamaa pumpataan siitä, kun kaksi siskoa törmää toisiinsa pitkän tauon jälkeen.
On syksy maaseudulla. Kaunis mutta säikky hevonen potkaisee Ninnin (Kaneli Johansson) sairaalaan. Kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole, soittaa häntä hoivannut Taru (Tiina Lymi) Ruotsiin siskolleen Evelle (Minna Haapkylä), jota ei ole näkynyt raitilla vuosiin. Eve kun on Ninnin oikea äiti.
Siskot ovat ehkä joskus olleet samanlaiset, mutta eivät enää. Taru on aikuiseksi kasvanut heppatyttö, käytännönläheinen selviytyjä. Ylipuettu ja -meikattu Eve taas on silkkaa libidoa ja ailahtelevaista halua. Onko sitten ihme, että nämä kaksi ottavat yhteen kuin norjalaisen mytologian hahmot ragnarökin tullessa?
Erottamattomat on hyvän aikaa oikein tyylikkäästi tehty draama. Henkilöillä tuntuu olevan tausta, näyttelijöillä on mitä näytellä ja ulkoasu on rauhallisen tyylikäs. Vaan mitä kauemmas lähtöpisteestä ajaudutaan, sitä elokuvallisemmaksi ja sitä kautta vähemmän kiinnostavaksi tarina käy. Hyviä kohtia ja kohtauksia on paljon, mutta kokonaisuus latistuu.
Siis jokaista hienoa, selittelemätöntä kohtausta (Taru istumassa hevoskuljetusauton ohjaamossa, miettimässä tekojaan) tuntuu vastaavan yksi ylikirjoitettu ja osoitteleva (Ninni vaaralliseen paikkaan jääneen auton ratin takana). Ehkä se on sitä dramaturgiaa.
Asettaudun nyt täydellisesti sukupuoleni stereotypioiden vietäväksi kun sanon, että vähäpuheinen Harri (Jorma Tommila) tuntui minusta hahmoista elävimmältä. Ei siinä mitään, että Taru ja Eve puhuvat kaikesta, mutta kun he puhuvat asioista niin kovin suorasukaiseen elokuvalliseen tyyliin (”En oo tullu repimään mitään vanhoja haavoja auki”).
Siihen verrattuna Tommilan murahtelu tuntuu antavan enemmän tilaa näyttelemiselle ja sitä kautta tulkinnoille. Eipä sillä, kyllä Harrikin pääsee loppupuolella vuodattamaan niin, että hahmon aikeet eivät jää epäselviksi.
Sopivasti henkilökohtaiselta tuntuva tarina ja hahmot sisältävät vallan kelpoisen elokuvan ainekset, mutta samalla ne myös rajoittavat sitä. Näistä lähtökohdista Erottamattomat olisi voinut kohota korkeammalle tasolle, jos sen tekijät olisivat revitelleet vähän enemmän. Hanna Maylettin ja Tarja Kylmän seuraavaa teosta jää odottamaan kiinnostuneena.
Kuvat: Jolle Onnismaa
PlusMiinusNolla
+ näyttelijäkaarti on hyvässä vedossa, hahmoista piirtyy kokonaiset ihmiset
- teksti on välillä turhan osoittelevaa niin dialogissa kuin tarinankin tasolla
Erottamattomat
(Suomi 2008)
S
Ohjaus Hanna Maylett
Käsikirjoitus Tarja Kylmä
Pääosissa Tiina Lymi, Minna Haapkylä, Jorma Tommila, Kaneli Johansson
Kesto 101 minuuttia
Olli Sulopuisto
- 1.
-
Miksi suomalaiset elokuva näyttävät aina siltä, että mieleen tulee lähinnä negatiivisia adjektiiveja kuten valju, kolea, ontto, masentava… listaa voisi jatkaa pidemmällekin, mutta eiköhän pointti tullut jo selväksi. Kotimaiset elokuvat, jotka olen jaksanut katsoa alusta loppuun asti ovat aika harvassa. Maailmalla puhutaan, että ollaan masentunut kansa. Pitääkö sitä vielä elokuvien kautta vahvistaa? kuvatkaa kesäauringossa kauniita tarinoita elämästä ja rakkaudesta eikä ainaa jotain, mikä yrittää olla elämää suurempaa draamaa. Kun ei ne suomalaiset näyttelijät osaa edes näytellä hyvin draamaa, menee ihan ylinäyttelyksi aina. Eipä tässä muuta.. tuli vain tälläisia ajatuksia..
- 2.
-
Suomalaiset ei vaan osaa.
Kommentit
Keskustelut
Facebook