24 - 4.kauden arvostelu
28.7.2006
Jack Bauer (Kiefer Sutherland) on kova jätkä. Jatkuvasti huutava ja ampuva yhden miehen terrorismintorjuntayksikkö tappaa talossa ja puutarhassa kaikki, jotka uhmaavat USA:n suurvalta-asemaa. Bauer ei ole esikoululaisten sankari, vaan siniset silmät ja partiolakki on jätetty suosiolla kotiin. Mies tappaa ilman sen suurempia perusteluja, huutaa niin esimiehilleen kuin työtovereilleen. Kun Stallonet ja Iso-Arskat alkavat olla hengästyneitä, ottaa Jack toppatakin pois. Sarjan tiukka tahti vaatii tuloksia, joten perinteiset ”kertoisit nyt” -kuulustelumenetelmät on jätetty oppipojille. Jack ottaa kuulusteluhuoneeseen mukaan käheän äänensä ja ladatun pistoolinsa, jota ei turhaan pistetä varmistimelle. Jos pienempi pahis ei kerro missä isompi pommimies pitää maanalaista majaansa, ei Jack suinkaan tarjoa perusratkaisuna armahdusta vaan ampuu tuttavallisesti varoituslaukaukseen… polveen.
Kolmannen tuotantokauden päätteeksi Jack petti hardcore-fanipoikansa, mutta palkitsi laatudraaman ystävät: itku tuli, eikä suurta cliffhangeria nähty parin edellisen kauden tapaan. Vuosi on vierähtänyt edellisestä ”vuorokaudesta” ja Bauer on saanut elämänsä kuntoon. CTU:n uusi nirppanokkapomo teki uransa suurimman virheen ja antoi historian kovimmalle agentille kenkää. CTU:n Los Angelesin yksikköä vetävä Erin Driscoll (Alberta Watson) tarjosi työnvälitystä, mutta Jack tylytti ”I can find my own fucking job” ja siirtyi puolustusministerin henkivartijaksi. Uranvaihdos osoittautui kannattavaksi, sillä ison dollarinipun lisäksi löytyi fiksun oloinen naisystävä, jonka ulkoisista avuista ei edes Jack löydä valittamista. Ja mikä hienointa, ei tarvitse olla jatkuvasti kaivamassa pistoolia holsterista ja pelastaa päivää. Elämä on siis rauhallista.
Mutta ei kauan. Mekkaa kohti kumartajaa tulee rajojen yli vähän joka paikasta, etäsolut aktivoituvat ja ongelmia alkaa ilmetä ympäri maata. Lähi-Idässä ei tiedustelu kuitenkaan näytä toimivan, sillä operaatiot on jälleen keskitetty Los Angelesin ympäristöön. Ennen kuin monikaan on huomannut, on Jack jo ehtinyt kiduttamaan muutamaa vankia ja samaan aikaan koko maa on terroristien kuristusotteessa.
24 on kaikesta loistavuudestaan huolimatta aiheuttanut myös suurta tuskaa katsojien keskuudessa. Jatkuvat pahisten vaihtelut tuotantokauden kestäessä tekivät monista näennäisen tärkeistä henkilöistä nopeasti unohdettavia statisteja. Heitäkin suurempi ongelma on ollut totaalisen naurettavat sivujuonet, joista Chloen (Mary Lynn Rajskub) 3. kauden lapsen huoltaminen ja toisen vuorokauden kuvankauniin Kim Bauerin (Elisha Cuthbert) törttöilyt ovat ne puistattavimmat esimerkit. Vai muistaako joku nauttineensa, kun Kim juoksentelee isoa kissaa karkuun karattuaan poliisiautosta keskellä ei mitään? Onkin äärimmäisen mieltä ylentävää nähdä, että näistä typeryyksistä ollaan luovuttu käytännössä kokonaan. Ainoastaan yksi pieni naarmu sivujuonettomaan tarinaan pyrkivän tarinan kilvessä vielä on, mutta kyllä sen kestää. Pääasiassa on terroristit ja näiden torjunta 5.56 millisellä. Vaikka suurvaltaa kiusaavia kavereita on useampiakin, otetaan se kaikkein eniten valtaa omaava mies hyvin aikaisessa vaiheessa mukaan. Vaikka ensimmäisen kauden Drazenit saavat edelleen pitää parhaan vihollisleirin palkintoa, on Arnold Vosloon tulkitsema Marwan selkeä hopeamitalisti.
Virheet on korjattu eikä luojan kiitos siihen toimivaan 90%:iin ei olla kajottu pientä hienosäätöä lukuunottamatta. Parit ensimmäiset jaksot mennään pohjustaen ja palikkoja lähtöpaikoille sijoitellen. Mutta sitten kun alkaa tapahtua, ei 24 jätä teknologiapainotteista toimintatrilleriä halajaville valittamisen aihetta. Miestä on pinossa ja kasassa ja Jack sidekickeineen juoksee paikasta toiseen sellaisella intensiteetillä, että nykytoimintaelokuvista vain harvat - jos nekään - vastaavaan pystyvät. Tarina kulkee kuin parhaassa iskussaan oleva juna. Vaikka mikään ei vieläkään tunnu onnistuvan ilman ongelmia tai yllätyksiä, en ehtinyt turhautumaan toisellakaan katsomiskerralla. 24 tuntiin jakaantuva tuotantokausi sisältää tavallaan useita omia kokonaisuuksia. Episodimaisuus ei ole kuitenkaan niin silmiinpistävä kuin vaikkapa 2. tuotantokaudella, joka muutoin on yhdessä neljännen kauden kanssa parasta 24:sta.
Kun 24:ssa alkaa pauke ja rytinä, on se ehkäpä parasta, mitä näinä päivänä on mahdollista nähdä. Jos Jackin lähes jumalaista selviytymistä ei oteta huomioon, on toiminta realistisen näköistä ja tuntuista. ”Ase & rehellinen turpaanveto” -klubikerhon jäsenkorttia ylpeydellä kantavat saavat olla jatkuvasti leuka pystyssä, niin vakuuttavaa tappaminen on. Kun Jack yhdessä vaiheessa tyhjentää kokonaisen terroristitukikohdan apunaan ainoastaan äänenvaimennettu pistooli, ei kohtauksen loputtua voi todeta kuin että ”hunajaa!”. Actionia on paljon ja vaikka nyt ei kukkahattutäti olisikaan, joku voisi tokaista että sitä on vähän liikaakin. Höpö! Jack Bauerin maailmassa tarkoitus pyhittää aina ja poikkeuksetta keinot. Väkivalta tuo ratkaisut. Pasifistit katsokoot Pikkukakkosta.
Vaikka lipasta vaihdetaankin tiuhaa tahtiin, ei draamaa ole kuitenkaan unohdettu. Juoneen kuuluvia tärkeitä henkilöitä on tuttuun tyyliin enemmän kuin rynnäkkökiväärissä luoteja. Jack Bauer, muu CTU ja pahat pojat saavat kaikki oman osansa ruutuajasta. On liipaisinsormea lämmittävää nähdä, kuinka 24 onnistuu esittelemään ison nipun uusia uhrattavia kasvoja, tekemään heistä kiinnostavia ihmisiä ja silti puhaltamaan reilusti elämää vanhoihin hahmoihin. Jackista voisi sanoa vaikka mitä, mutta riittänee kun todetaan, että näin rankkana Baueria ei olla nähty sitten 2. tuotantokauden kovimpien hetkien. Se mitä Cuthbertin pois lähdössä menetetään, voitetaan selvästi kokonaisuudessa. Tuttuun tyyliin monet henkilöt aiemmilta kausilta tekevät paluun, enkä millään malta olla hehkuttamatta Mia Kirshnerin näyttelemää sietämättömän seksikästä, nahkaan pukeutuvaa palkkamurhaajatyttö Mandya. Näyttelijäsuorituksista riittää sen verran, että tv-sarjaksi laatu on hämmästyttävän hyvää ja eritoten tasalaatuista. Heikkoja pökkelönaamoja ei ole mukaan sattunut. Kiefer Sutherland tekee kuitenkin parhaansa saattaakseen koko muun castin pimentöön. Mies on suorastaan maaginen roolissa. Karismaa ei kaltaiseni pulliaisen sovi edes kommentoida.
24:ssa on jotain poikkeuksellista. Kerrankin suuri määrä toimintaa ei tee kokemuksesta tylsää ja tukahduta draamaa alleen. Keskinkertaisia jaksoja on 4. kauden setistä ihan turha edes kuvitella löytävänsä. Omalla vinksahtaneella fanipoika-asteikolla 83% jaksoista on 4,5-5:n tähden katsottavaa. Pikkuisen hävettää valittaa näin täydellisen kokonaisuuden edessä mistään, mutta mainittava on että 24 ei kestä erityisen hyvin uusintakatselua. Cliffhangerista toiseen kulkeva kerronta menettää timanttisimman teränsä ensimmäisen katselun jälkeen. Silti kun tätä arviota varten 4. kausi tuli yli vuosi ensirakastumisen jälkeen katsottua, oli sen iskuvoima jälleen haupitsin luokkaa. Paketti on vain uusintakatseluiden aikaan tuijotettava alusta loppuun, yksittäisjaksoilla pelleily ei kannata. Eikä vähempi riitäkään.
Kuva
1.77:1 suhteella tarjoiltava anamorfinen kuva on hyvää tasoa. 24:n monin paikoin synkät värisävyt toistuvat ilman pienimpiäkään ongelmia. Bitrateja laskeskeleville kerrottakoot, että 45 minuutin jaksoja on levyä kohti neljä. Kuva on terävä, roskaton ja muutenkin ilman suurempia ongelmia. Se ei tosin tarkkuudessaan ja yksityiskohtaisuudessaan pärjää uutuuselokuvien DVD-julkaisuille, mutta tv-tasolla se on parasta A-luokkaa. Tätä tunnetta lisää erityisesti vielä se, että 24:ssa käytetään monesti kohinaa taiteellisena lisänä, eritoten ulkona liikuttaessa.
Ääni
DD5.1-ääniraita on mieltä ylentävä kokemus. Harvoin on tv-sarjoja katsoessa päässyt nauttimaan näin terävästä miksauksesta, jossa kaikki ovat kohdallaan. Dialogi toistuu terävänä, eikä jää taustalle paukkeen ollessa kovimmillaankaan. 24:n on myös aina ollut erittäin avokätinen tv-sarja, mitä ääniraidan toteutusmahdollisuuksiin tulee. Monikanavatekniikan parhaat puolet ovat jatkuvassa käytössä ja pauketta riittääkin kiitettävästi kaikista kanavista. Kun luodit viuhuu Jackin ympärillä, tuntee katsoja olevansa mukana toiminnassa.
Extrat
24:n lisämateriaalikattaus on ollut loistava aina toiselta tuotantokaudelta lähtien, eikä 4. kauden Suomi-julkaisu petä. Kommenttiraidat löytyvät luonnollisesti jaksojensa kohdilta. Muut extrat on heitetty viimeiselle eli seitsemännelle levylle. Poistetut kohtaukset ovat tarjolla niin 7. levyllä kuin myös kyseisen jakson valikoissa. Ne on mahdollista upottaa mukaan episodien sisältöön, jolloin monet jaksoista saavat muutaman minuutin lisäpituutta.
Extrat ovat pääasiassa tarjolla ei-anamorfisella laajakuvalla ja DD2.0-ääniraidalla. Mukavasti kaikki lisämateriaalit kommenttiraitoja myöten on tekstitetty mm. suomeksi. Suomijulkaisu on kääräisty hieman kirjamaiseen koteloon, jossa yhdeltä sivulta löytyy yksi levy. Sen minkä ulkonäössä digipackiin verrattuna häviää, voittaa käytettävyydessä ja levyjen kunnossa pidossa. Mukana tulee ohut vihkonen, josta löytyy jaksoluettelo lyhyine juoniselostuksineen.
Kommenttiraidat: Jo aiemmilla 24:n kausilla on ollut tarjolla jokunen kommenttiraita, mutta 4. kaudella Suomi-julkaisu puskee ulos hämmästyttävät 12 kommenttiraitaa. Eri julkaisuja vertaillessaan juuri tässä on suurin ero: R1-julkaisussa on samat 12 kommenttiraitaa, mutta Briteille ei ole annettu kuin kaksi.
Ainoa heikkous messevässä kommenttiraitavalikoimassa on, että Kiefer Sutherlandia ei olla saatu mikrofonin eteen, mutta sen sijaan todella iso kasa muita nimiä löytyy. Kommenttiraitojen paras puoli on, että koska jokaisella raidalla on mukana pari puhujaa, ei tyhjiä hetkiä pääse syntymään. Tätä toki myös auttaa jaksojen lyhyt pituus, 45 minuuttia on varsin helppo täyttää kiinnostavalla informaatiolla. Toistoa tulee väistämättä jonkin verran kommenttiraitojen lähestyessä loppuaan, mutta yllättävän tuoreena ne silti pysyvät. Osa kommentoijista keskittyy pitämään katsojan hereillä hauskuudellaan, kun taas valtaosa keskittyy tiedon välitykseen. Mihinkään esseemäisiin lukuhetkiin ei kuitenkaan sorruta. Muun castin ja tekijäporukan kehuminen on vähentynyt selvästi sitten 3. kauden kommenttiraitojen. Ilmeisesti ohjeistus on mennyt perille. Kommenttiraitatarjontaa ei voi kuin kehua. Vaikka niiden katsomista lyhyen aikajakson sisällä ei välttämättä olekaan se fiksuin veto, ovat ne silti sarjan faneille tämän boxin parasta antia.
Breaking Ground - Building the new CTU: Seitsemäntoistaminuuttinen kooste antaa puheenvuoron lavastevastaaville, jotka paneutuvat uudet lavasteet saaneeseen CTU:n Los Angelesin toimistoon, joka on sarjan päätapahtumapaikka. Tarjolla on tiukka paketti tietoa niin suunnittelusta, rakentamisesta kuin lavasteen käytössä ensimmäisessä jaksossa.
Blood on the the Tracks: 16 minuuttia keskitytään 4. kauden avaavan junakohtaukseen. Kolmen eri kuvausryhmän filmaamista seurataan aluksi vähän sekavissa tunnelmissa, mutta hyvin nopeasti ryhti palautuu. Nippelitietoa räjähteistä ja sen semmoisesta olisin kaivannut enemmän, eikä kohtausten tekemisen ilmeinen vaikeus oikein välity kotikatsomoon saakka.
Lock & Load: pyssypojille suunnattu 18 minuuttia. Aseita, erikoisjoukkoja, helikoptereita, pauketta, terroristeja ja jokunen ruumis siellä täällä. Jos listaan laittaisi vielä Jack Bauerin, olisi 24:n ydinkohdat kauniissa rivissä. Featuressa on jonkin verran mukana silmille hyppivää merijalkaväen hehkutusta ja tähtilipun heilutusta. Turhuudet eivät kuitenkaan vie pääosaa itse asialta, terroristien majapaikan tyylikkään vyörytyksen kuvaamiselta.
24 - Conspiracy: 4. tuotantokauden mainostus mielessä tehty 24-osainen kännyköillä katsottavaksi suunniteltu minisarja. Tarjolla on b-luokan toimintaa b-luokan näyttelijöillä b-luokan tarinassa. Kameran edessä ei ole mukana 24:n vakinaamoja. Minuutin jaksot eivät tarjoa mitään muistamisen arvoista, mutta ovat silti mukava lisä.
Deleted and Extended Scenes: Poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia on yhteensä lähes tunnin edestä. Kaikki kohtaukset voi katsoa Jon Cassarin kommenteilla, jossa mies pääasiassa selittää kulloisenkin kohtauksen poistamisen syitä. Kohtauksista suurin osa hyvätasoisia ja kaikin puolin laadukkaita, ja ne ovatkin suurimmalta osalta saaneet kadota toiston tai ajanpuutteen vuoksi. Mukana on muutama todellinen kultakimpale.
Poistettujen kohtausten paras osio on tarjolla kättelyvaiheessa kun tarjolla on kuusiminuuttinen ikään kuin esiosa 4. tuotantokaudelle, jossa näytetään mitä 3:n kauden jälkeen tapahtui Jack Bauerille. Samassa kuusiminuuttisessa on mukana myös yksi todella tiukka rajanylitys.
Making a Scene: käsittelee 5. kaudella tapahtuvaa kohtausta. Suomessa vielä näkemättömän, mutta USA:ssa toukokuussa 2006 loppuneen 5. tuotantokauden mainostamiseen keskittyy myös Season 5 - Prequel, jotka saivat spoileripelon vuoksi olla omissa oloissaan. Viides tuotantokausi saapuu R2UK-DVD:lle 25.9.2006.
Inside Look -nimellä kulkeva elokuvan Sentinel lyhyt esittely, The Longest Day -musiikkivideo ja 24-pelin traileri edustavat ketään-ei-kiinnosta -luokan lisämateriaaleja.
Yhteenveto
24:n neljäs tuotantokausi on koskettavan hyvä kokonaisuus. Siinä on kaikki mitä uskalsin toivoa. Kiinnostava, mukaansa tempaava ja erittäin addiktoiva tarina, joka etenee kuin luoti. Näyttelijäsuoritukset ovat poikkeuksetta hyviä. Kiefer Sutherland Jack Bauerina on käsite. Suurimmat heikkoudet edellisiltä tuotantokausilta on poistettu. Mikä on aina ennenkin ollut hyvää, on sitä edelleen. 4. Tuotantokausi on papereissani yksi parhaista tuotantokausista missään sarjassa.
Suomessa nähtävä DVD-julkaisu tekee kunniaa 4. tuotantokaudelle. Kuvanlaatu on tv-sarjojen parhaimmistoa, kuten myös DD5.1-miksauksella tarjoiltava toiminnan eloon tuova ääniraita. Suomijulkaisussa on mukana mahtavat 12 kommenttiraitaa, jotka muodostavatkin extrojen selkärangan. Dokumentit ovat pääosin laadukkaita ja vaikka niistä ihan paras terä puuttuukin, paikkaavat iso nippu poistettuja kohtauksia tilannetta mainiosti.
Kuvat © 20th Century Fox
Jouko Luhtala / DVD Plaza
Kommentit
Keskustelut
Facebook