Äideistä parhain - arvostelu
9.6.2006
Kansakuntaa koskettavien traumojen käsittely on aina ollut huomattavasti vaikeampaa elokuvan kuin esimerkiksi kirjallisuuden keinoin. Näin myös meillä koti-Suomessa, vai kuinka muuten voidaan selittää se, ettei sen enempää kansalaissodasta kuin sotalapsienkaan kohtaloista ole juuri elokuvia tehty? Jälkimmäisen aiheen synnyttämät haavat ovat viimeinkin alkaneet arpeutua, sillä viime vuosina aihetta on käsitelty elokuvassa kahdesti: ensin valmistui Erja Dammertin Jussi-palkittu dokumentti Sotalapset (2003) ja kaksi vuotta sen jälkeen Näkymätön Elina –elokuvalla mainetta saavuttaneen Klaus Härön näkemys aiheesta, Äideistä parhain (2005).
Heikki Hietamiehen omaelämäkerralliseen romaaniin vapaasti perustuvan elokuvan päähenkilö on Eero, yhdeksänvuotias suomalaispoika, jonka isä kuolee rintamalla pian sodan syttymisen jälkeen. Tämän seurauksena Kirsti-äiti murtuu täysin ja menettää elämänilonsa, eikä pysty huolehtimaan kunnolla lapsestaan. Niinpä parhaimmaksi vaihtoehdoksi jää Eeron lähettäminen Ruotsiin, turvaan sodan jaloista. Eeron elämä uudessa kotimaassa ei osoittaudu helpoksi: skoonelaiseen maalaistaloon sijoittettu poika kärsii koti-ikävästä, ulkopuolisuudesta sekä kielitaidottomuudesta vielä pitkään saapumisensa jälkeen, eikä epävarmuus äidin kohtalosta saati kasvattiäiti Signen vastentahtoinen suhtautuminen ainakaan helpota Eeron tilannetta.
Suomalais-ruotsalaisena yhteistyönä toteutetussa elokuvassa ei ole tyydytty kompromisseihin, vaan se on laadukkaasti joka osa-alueella toimiva draama. Jimmy Karlssonin ja Kirsi Vikmanin käsikirjoitus on lavea, mutta ei missään nimessä pitkäveteinen saati tylsä. Tarina kulkee alkua lukuun ottamatta rauhallisesti eteenpäin ja Härö osaa ripotella elokuvaan koskettavia kohtauksia juuri oikeisiin paikkoihin. Kuvaamansa aikakauden elokuva saavuttaa myös vakuuttavasti ja lohduttomissa kuvissa sotalapsista laivan ruumassa on voimaa. Jarkko T. Laineen kamera tallentaa erinomaisesti niin skoonelaisen maaseudun kauneuden kuin sodan runteleman koti-Suomenkin. Lukuisat takaumat nivoutuvat tarinaan saumattomasti ja Tuomas Kantelisen erittäin tunnelmallinen musiikki tukee elokuvan toimintaa ja tapahtumia joka käänteessä. Kantelisen musiikkia on monilla tahoilla syytetty ylisiirappiseksi, mutta itse en ainakaan löytänyt tästä sen enempää imelyyttä kuin kuuluisampien amerikkalaisvirkaveljiensäkään tuotoksista.
Äideistä parhain on yksinkertainen ja koskettava kuvaus pienistä ihmiskohtaloista sodan keskellä. Vaikka elokuvan keskeisimpänä hahmona onkin Eero, ei elokuva lähde rakentelemaan latteuksia kuvaamalla häntä ainoastaan ylisympaattisena pikkupoikana, vaan yhtä lailla Eerolla on osuutensa sopeutumisvaikeuksiinsa. Hän kapinoi kasvattivanhempiaan – varsinkin Signeä – vastaan joka käänteessä, on kiittämätön ja pyrkii kerta toisensa jälkeen karkaamaan kotiin siinä kuitenkaan onnistumatta. Se, että Eero kuvataan tällä tapaa, antaa hahmoon ja hänen tunne-elämäänsä aimo annoksen vaadittavaa uskottavuutta.
Helppoa ei ole myöskään sijaisvanhemmilla, eivätkä he itsekään ole täysin syyttömiä Eeron käytökseen. Tytärtä toivonut pariskunta on pojan suhteen ristiriitaisessa tilanteessa, eivätkä tiedä, kuinka häneen tulisi oikein suhtautua. Uppiniskainen Eero ja vanhemmista pahemmin pettynyt Signe ottavat useasti yhteen ennen kuin yhteinen sävel löytyy – heidän keskellään sijaisisä Hjalmar yrittää luovia parhaalla mahdollisella tavalla. Oman peitetyn tuskansa kanssa kamppailevasta Signestä nousee tarinan luonne huomioon ottaen miestään mielenkiintoisempi henkilö. Elokuvan suurin rikkaus on juuri sen roolihahmoissa, jotka ovat luonnollisia ja aidosti koskettavia.
Eeroa esittävän Topi Majaniemen näyttelemisessä esiintyy paikoin kankeutta - mikä ei ole suinkaan yllättävää hänen kokemattomuutensa vuoksi – mutta kokonaisuus on sen verran laadukas, että moinen on helppo antaa anteeksi. Signeä esittävän Maria Lundqvistin työskentely on sen sijaan täyttä rautaa alusta loppuun, hänen suoritusvarmuutensa ei petä missään vaiheessa. Michael Nyqvist tukee sijaisisän roolissa häntä vahvasti, vaikka hänen ei samanlaiseen hurjuuteen tarvitse yltääkään. Sen sijaan Eeron nuorta äitiä näyttelevä Marjaana Maijala jää melko kasvottomaksi, joka tosin on enemminkin käsikirjoituksen kuin hänen vikansa – Maijalan esilläoloajan vähyys on elokuvan kauneusvirheistä huomattavin. Esko Salminen on vanhan Eeron roolissa yhtä vakuuttava ja karismaattinen kuin aina.
Itse en ensi alkuun uskonut elokuvan menestymismahdollisuuksiin juuri lainkaan. Pidin sitä liian arkana aiheena varttuneemmalle väelle ja puolestaan liian etäisenä nuorisolle. Onneksi epäilykseni osoittautuivat vääriksi ja Äideistä parhain onkin kerännyt kiitettävästi niin yleisöä, arvostusta kuin palkintojakin ympäri maailmaa. Se oli myös Suomen Oscar-ehdokkaana, mutta ei selvinnyt viimeiseen huipennukseen eli gaalaan saakka. Kuudesta Jussi-ehdokkuudesta ei tosin jäänyt hyppysiin kuin kolme (paras naispääosa, kuvaus, lavastus) Aku LouhimiehenPahan maan (2005) viedessä käsittämättömästi kaikki tärkeimmät palkinnot.
Video
Anamorfinen kuva on hyvälaatuinen. Niin alku- kuin loppupuolellakin esiintyy vähäistä häntimistä, mutta ei kuitenkaan häiritsevässä määrin. Kotimaiseksi elokuvaksi jälki on erittäin kelvollista, sanokoot hifistit mitä tahansa.
Ääni
Kahdesta ääniraidasta valitsin dts:n, eikä siinä ainakaan ollut valittamista. Äänimaailma keskittyy luonnollisesti etukaiuttimiin, mutta aina tarpeen tullen - varsinkin venäläisten ilmahyökkäyksen aikana - myös muut kaiuttimet aina bassoa myöten saavat osuutensa melusaasteesta. Dialogi on vähäisten efektien ja Kantelisen musiikin suhteen myös yllättävän hyvin tasapainossa, joten volyyminappulallakaan ei joudu leikkimään kesken elokuvan katselun.
Extrat
Mitäs luulette? Kuten monien muidenkin kotimaisten julkaisuiden kohdalla, ei tämäkään elokuva ole saanut osakseen juuri mitään. Ainoastaan neljä traileria (tämän elokuvan ruotsin- ja suomenkielinen julkaisu, Lupaus sekä FC Venus). Naurettavaa.
Yhteenveto
Äideistä parhain on ensiluokkainen elokuva, josta on mahdotonta löytää heikkoa lenkkiä. Se on myös hyvä osoitus siitä, että kyllä kotimaassakin osataan elokuvia tehdä, kunhan vain keskitytään niiden sisältöön ja jätetään tyhjänpäiväisyydet taka-alalle. Äideistä parhain on ehdottomasti vuoden 2005 paras kotimainen elokuva. Julkaisu sen sijaan jää lisämateriaalin puutteessa ala-arvoiseksi, mutta tämähän on enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
Kuvat © Mattila Röhr Productions Oy
Kari Glödstaf / DVD Plaza
Kommentit
Keskustelut
Facebook