Laitakaupungin valot - arvostelu

5.12.2006

elokuva, Hauvat, ihmissuhteet, lavastus, huumori, yksinäisyys, väkivalta, muoti, työpaikkakiusaaminen

Jos joku tässä maailmassa on yksinäinen ja ulkopuolinen, niin yövartija Koistinen (Janne Hyytiäinen): työkaverit eivät puhu kuin korkeintaan kiusatakseen, esimiehet ovat kylmäkiskoisia ja naisetkin karttavat häntä. Takaiskuista huolimatta Koistinen jaksaa tehdä työtä ja haaveilla paremmasta huomisesta oman yrityksen muodossa. Ainoa, joka häneen suhtautuu luonnollisesti, on grillimyyjä Aila (Maria Heiskanen).

Eräänä päivänä Koistisen elämään astuu kuitenkin nainen, vaaleatukkainen Mirja (Maria Järvenhelmi). Koistiselle Mirja on kuin unelmien täyttymys ja hän olisi siltä istumalta valmis menemään naimisiinkin. Mirja ei kuitenkaan ole sitä mitä Koistinen toivoo, vaan hän on paikallisen rikollispomon (Ilkka Koivula) apuri, jonka tehtävänä on höynäyttää Koistista rikollisissa merkeissä.

”Koistinen on uskollinen kuin koira, romanttinen hölmö. Sen ymmärtämisessä piilee minun nerouteni.”

Mitä kylmemmäksi ja armottomammaksi maailma muuttuu, sitä kyynisemmäksi tuntuu muuttuvan myös Aki Kaurismäki, jonka uusin elokuva Laitakaupungin valot (2006) on erittäin lohduton kuvaus nyky-yhteiskunnasta. Kaikkivoipa raha sanelee elämän valtapelin ehdot ja toimii pohjana valheelle perustuville ihmissuhteille, joiden tehtävänä tuntuu olevan vain vähempiosaisten ja hyväuskoisten huijaaminen ja nöyryyttäminen. Kaurismäen uusimmasta teoksesta puuttuu miltei tyystin kahden aiemman suomitrilogian osan (Kauas pilvet karkaavat, 1996 sekä Mies vailla menneisyyttä, 2002) toivoa antava optimismi ja lämminhenkinen huumori - tällä kertaa päähenkilölle ei anneta kuin kalpea toivonkipinä paremmasta tulevaisuudesta. Osittain tämän vuoksi Laitakaupungin valot sai hyvin ristiriitaisen vastaanoton kaikkialla. Kriittisesti elokuvaa arvostelevien mielestä Kaurismäen uutukainen on aivan liian synkkä elokuva ja ohjaaja itse täysin maneeriensa vangiksi jäänyt tekijä, kun taas elokuvaa puolustavien tahojen mielestä tämä osoittaa jälleen suuruutensa nimenomaan pienten ihmisten kuvaajana.

Henkilökohtaisesti pidän Laitakaupungin valoja ohjaajansa ehdottomaan parhaimmistoon lukeutuvana elokuvana. Vaikka toteutukseltaan se onkin entistä vähäeleisempi ja yksinkertaisempi - jopa siinä määrin, että mieleen tulee tässä suhteessa ylittämätön mestariteos Tulitikkutehtaan tyttö (1989) - on se sisällöltään kuitenkin erittäin rikas ja antoisa elokuva. Elämä nyky-Suomessa ei ole joka taholla niin hienoa kuin annetaan olettaa ja tämän yhteiskunnan ulkopuolisen maailman kuvaajana Kaurismäki on ensiluokkainen. Laitakaupungin valojen pääteema, yksinäisyys, kantaa vahvasti läpi elokuvan, jossa osansa saavat myös työpaikkakiusaaminen sekä väkivallan raaistuminen. Sarkastisia heittoja ohjaaja nakkelee sinne tänne aina nykyään muodissa olevista pika-avioliitoista tupakkalakihysteriaan.

Kaurismäen työryhmä on saanut aikaiseksi hienoa jälkeä. Erityismaininta pitää antaa hänen vakiokuvaajalleen Timo Salmiselle, joka on jälleen kerran tehnyt erinomaista työtä. Salminen ei tarvitse tarinan kertomiseen erikoisia kuvakulmia tai muutakaan epäolennaista, vaan yksinkertaisesti toteutetut kuvasommitelmat toimivat tämänkin elokuvan kohdalla moitteettomasti - valaistuksen suhteen hän sen sijaan on siirtynyt elokuvan tematiikan mukaisesti edellisistä elokuvista poikkeavampaan, tummanpuhuvampaan suuntaan. Lavastus sekoittelee perinteisen mallin mukaan eri aikakausia toisiinsa onnistuneesti ja musiikkivalinnat tukevat elokuvan tapahtumia ja tunnelmia oivasti.

Kaurismäki on hyllyttänyt tämän elokuvan kohdalla miltei koko vanhan näyttelijäseurueensa, ainoastaan Kati Outinen tekee lyhyen visiitin kaupan kassana. Uusista yrittäjistä huolimatta näyttelijäsuoritukset ovat pääsääntöisesti hyviä ja varsinkin Hyytiäinen on roolissaan loistava. Koivula on pätevä rikollispomona, mutta itse en aivan täysin ole päässyt sinuiksi Järvenhelmen näyttelemiseen, jotenkin hänen olemuksensa ei vain nouse muiden päähenkilöiden tasolle, joten siitä miinus.

Laitakaupungin valot on erittäin hieno elokuva kaikilta osa-alueiltaan. Sen tarina kantaa vaivatta alusta loppuun, toteutus on ohjaajansa näköinen ja näyttelijät roolissaan pääsääntöisesti hyviä. Alakuloisuus ja lohduttomuus tekevät elokuvasta jonkin verran vaikeammin lähestyttävän kuin mitä trilogian kaksi aiempaa osaa olivat, mutta katselukerta toisensa jälkeen tämäkin teos alkaa avautua entistä paremmin. Kaurismäen elokuvista pitämättömien ei sen sijaan kannata tähän aikaansa tuhlata, sillä tuskin mielipiteet ohjaajaan ainakaan tämän elokuvan myötä muuttuvat.

Kuva

Muiden Kaurismäen julkaisuiden tapaan kuva on laadultaan hyvä. Värit toistuvat kiitettävästi eikä häiriöitä - roskia, pikselöitymistä, reunaterävöitystä - esiinny missään vaiheessa. Kyllä tätä kelpaa katsella tykilläkin.

Ääni

Dolby Surround -ääniraita on kelvollinen. Pääpaino on dialogissa, joka toistuu kauttaaltaan selkeästi ja häiriöittä. Musiikki on miksattu dialogin kanssa onnistuneesti samalle tasolle, joten suomielokuvista tuttua volyyminappulan säätelemistä ei tarvitse harjoittaa. Monikanavamiksaus olisikin ollut tällaisessa elokuvassa täysin turha.

Extrat

Kun mainitsen että mukaan on liitetty kotisivulinkkien lisäksi ainoastaan elokuvan traileri (1:35), ei se varmasti yllätä ketään. Eli julkaisu on tältäkin osin samanlainen kuin muiden Kaurismäen elokuvien kohdalla. Kohtausvalikkoa ei ole.

Yhteenveto

Laitakaupungin valot on taattua Kaurismäkeä alusta loppuun ja hyvä esimerkki siitä, ettei hyvän elokuvan kertomiseen tarvita aina mutkikkaita ihmissuhdekuvioita tai nokkelaa dialogia, vaan elokuvaa voi tehdä pelkistetymminkin. Kuka pitää Kaurismäen elokuvista muutenkin, pitää todennäköisesti tästäkin. Julkaisu on yhteneväinen muiden ohjaajan elokuvien kanssa.

Lisätietoja DVD-julkaisusta

Kuvat © Sandrew Metronome

Kari Glödstaf / DVD Plaza