The Squid and the Whale - arvostelu
8.12.2006
Brooklyniläisessä Berkmanin perheessä ei ole kaikki kohdallaan. Vanhempien välit ovat ajautuneet siihen pisteeseen, että keskustelulla asiat eivät enää ratkea, joten ainoa vaihtoehto on ottaa avioero. Isä Bernard (Jeff Daniels) muuttaa uuteen asuntoon ja äiti Joan (Laura Linney) jää asustamaan perheen vanhaan kotiin. Viikko jaetaan kummankin kesken niin, että lapset asuvat molempien luona yhtä paljon.
Jo alkukohtauksen perheen keskinäisestä tennisottelusta näkee, että Berkmanit eivät ole mikään onnellisen perheen perikuva. Nelinpeliä pelatessaan isän kilpailuvietit nousevat pinnalle ja vastapuolella äiti saa tuta iskulyönnin voiman. Joukkueissa näkyy samalla myös avioeron myötä korostuva vastakkainasettelu - vanhempi poika Walt (Jesse Eisenberg) on täysin isän puolella kun taas nuoremman Frankin (Owen Kline) sympatiat kohdistuvat enemmän äitiin.
Joanilta löytyy omat luurangot kaapistaan, jotka antavat sysäyksen erolle, mutta vähintään yhtä suuri syypää parisuhteen tuhoon on passiivis-aggressiivinen Bernard. Ainakin omasta mielestään erinomaisella kirjailijalla on taipumuksia kontrollifriikkiyteen ja oma mielipide tuodaan vahvasti esille sinä ainoana oikeana. Kolaus onkin kova, kun Joan näyttää alkavan pärjäämään kirjailijana paremmin. Daniels on Bernardina mainio. Yhä kenties parhaiten Nuijasta ja tosinuijasta tunnettu näyttelijä pääsee hillityssä roolissa esittelemään draamallisempaa osaamistaan. Bernardin hahmosta ei missään vaiheessa lähdetä tekemään sympaattista, vaan omille heikkouksilleen sokea mies pitää päänsä. Hiljalleen uusi tilanne saa kuitenkin aikaan myös epävarmuutta ja hämmennystä muutoin kovinkin itsevarmassa miehessä.
Elokuva eletään pitkälti perheen poikien kautta ja sen pääteemana onkin avioeron vaikutus lapsiin. Varsinkin Walt on uudessa tilanteessa täysin kadoksissa. Poika ei pysty luomaan omaa identiteettiään ja elää kuin pienoismallina isästään. Mielipiteet, keskustelunaiheet ja jopa käyttäytymismallit Walt kopioi suoraan isältään. Viha on helppo suunnata Bernardin avustuksella suoraan kohti äitiä. Nuorempi poika on tarkkanäköisempi tilanteelle ja päällisin puolin alun järkytyksen jälkeen pystyy suhtautumaan vanhempien eroon paremmin, mutta pinnan alla kytee. Yksin ollessaan käyttäytymishäiriöt ottavat Frankissa vallan.
Äidin rooli jää muita ohuemmaksi, vaikka Laura Linney kelpo työtä tekeekin. Taitavalta näyttelijättäreltä riittää hahmoon vakiosuoritus. Elokuva keskittyy Berkmanien perheeseen, mutta merkityksellisissä sivurooleissa nähdään myös William Baldwin Frankin tenniksenopettajana, Anna Paquin Bernardin oppilaana ja Halley Feiffer Waltin tyttöystävänä.
Ohjaaja on välttänyt nykydraamoille tyypillisten tunnelmointikuvien käyttöä ja elokuva kulkeekin tasaisen rytmikkäästi ilman suvantovaiheita paikoin sangen nopeidenkin leikkausten siivittämänä. Tästä johtuen pituuskin on nykyelokuvalle harvinaisen kompakti, vain 77 minuuttia. Kaikki oleellinen tuntuu kuitenkin tulevan kerrotuksi, eikä missään vaiheessa sorruta turhaan hoppuiluun. Tarina pohjautuu vahvasti ohjaajakäsikirjoittaja Noah Baumbachin omiin lapsuudenkokemuksiin. Luultavasti juuri aiheen henkilökohtaisuus antaakin elokuvalle sen suorasukaisen rehellisentuntuisen ja paikoin jopa katkeran pohjavireen.
Kuva
16 milliselle filmille kuvattu elokuva on kuvaltaan paikoin rakeinen, mutta siirto vaikuttaa onnistuneelta. Ruskehtava värimaailma toistuu tarkoituksellisesti hieman hailakkana ja kuvaltaan elokuva muistuttaakin kuvaamansa aikakauden tuotoksia.
Ääni
Kuten Scanboxilla tuoreempien elokuvien julkaisuissa usein on ollut tapana, löytyy elokuvan ääniraita sekä DTS- että Dolby Digital -muodoissa. Dialogipainotteisena elokuvana The Squid and the Whale ei ihmeitä äänirintamalla tarjoa, mutta dialogi toistuu jälleen kerran hyvin ilman sen suurempia vajavaisuuksia. Tilatehosteita käytetään todella säästeliäästi ja takakaiuttimet heräävätkin eloon lähinnä musiikin soidessa etualalla. Ero ei ole suuri, mutta DTS-raita tuntuu hitusen paremmalta.
Extrat
Ohjaajan kommenttiraita (54:05) ei ole mitenkään perinteinen kommenttiraita, koska ohjaajan kommentteja ei kuulla totuttuun tapaan elokuvan pyöriessä taustalla. Sen sijaan kommenttien ohessa nähdään sarja kuvia elokuvasta, jotka vaihtuvat aina keskustelunaiheen vaihtuessa. Ratkaisu toimii hyvin estäen hiljaisten kohtien syntymisen ja samalla vapauttaen puhujan elokuvan rytmityksen seuraamisesta. Baumbach kuulostaa hieman hermostuneelta, mutta miehen puhe on kuitenkin mukavaa kuunneltavaa. Varsinkin näyttelijöiden valitseminen sekä näiden harjoittelu ja suoritukset itse elokuvassa tulevat läpikäydyiksi.
Behind the Scenes (9:55) on perinteinen promotarkoitukseen tehty pienoisdokumentti. Tekijöitä haastatellaan ja näytetään otteita itse elokuvasta sekä kuvaustilanteista.
A Conversation With Noah Baumbach and Phillip Lopate (37:34) on New Yorkin elokuvafestivaaleilla tallennettu keskustelutilaisuus, jossa kirjailija ja festivaalin järjestäjiin kuuluva Phillip Lopate jututtaa Baumbachia. Elokuvan tiettyjä kohtauksia ja henkilöitä käydään keskustelussa läpi pintaa syvemmältä.
Levyltä löytyy vielä lisäksi elokuvan traileri (2:25) ja trailerit elokuvista Arthur & the Minimoys (1:36) ja Stormbreaker (2:13).
Lisämateriaaleja ei ole tekstitetty.
Yhteenveto
The Squid and the Whale on kirpeä kuvaus avioerosta ja varsinkin sen seuraamuksista perheen lasten silmin. Perusvireeltään vakavasta elokuvasta löytyy ripaus huumoriakin, mutta takakannen mukaista kategoriointia komediaksi voi pitää liioiteltuna. Erokuvauksia on tehty toki ennenkin, mutta The Squid and the Whale on yksi parhaista aihetta ruotivista elokuvista.
Kuvat © Squid and Whale, Inc.
Samppa / DVD Plaza





Kommentit
Keskustelut
Facebook