Viikon traileri: The Simpsons oikeilla näyttelijöillä
22.7.2007
Kuten kaikki tiedämme, on joillakin ihmisillä ihan liikaa aikaa. Tähän porukkaan moni laskee työryhmän, joka näki tuhottomasti vaivaa kääntääkseen Simpsoneiden perheen ns. real life -versioksi. Aikaa tämän keväällä 2006 internetiin ladatun videon tekemiseen meni työryhmän mukaan yhteensä 1,5 vuotta.
50 sekuntia kestävän videopätkän takana on brittiläinen Sky satellite television network, joka teki videon promotakseen kanavallaan alkavaa Simpsoneiden uutta tuotantokautta. Lontoolainen Sun-sanomalehti kertoi videon julkaisun tienoilla Simpsonien luojan Matt Groeningin suhtautuvan real life -versioon myönteisesti, vaikka sen miljöö onkin huomattavasti alkuperäistä brittiläisempi.
Toisin kuin internetissä keväällä 2006 perättömästi huhuttiin, ei Simpsoneista tehty tai olla tekemässä kokonaista näyteltyä jaksoa tai uusiosarjaa. Sarjan fanit voivat siis olla rauhassa.
Bonuksena kaupan päälle: Simpsoneiden real life -versio vs. animaatioversio.
Lue Kaistalta myös:
Viikon valio: 25 turhaa faktaa Simpsoneista
Voita Marge kotiisi Kaistan The Simpsons Movie -kilpailussa
Mitä mieltä olet Simpsoneiden dubbauksesta?
Haastattelu: Miksi Simpsonit piti dubata suomeksi?
Lista The Simpsons Movien suomalaisista ääninäyttelijöistä
The Simpsons Movien traileri
Tatu Junni
- 1.
-
wanha
- 2.
-
Piirretty on parempi!
- 3.
-
Onhan se vanha, mutta mitä sitten? Monia - kuten minä - joka tota ei ole nähnyt ja sitä paitsi toi on nyt hyvin ajankohtainen kun Simpsons Movie tulee teattereihin perjantaina. Älä :P:P pilaa muilta iloa vaikkasua ei kiinnostais!
- 4.
-
Wanha. :F
- 5.
-
Olin nyhny ton ennekin, jos sipsoneita näytettäis ”realina” en varmaan kahtois :S. Piirretty on parempi ;)
- 6.
-
hmm…. oha toi ihan mielen kiintonen ja tulis pari jaksoo ihan telkasta mielenkiinnon vuoks kattoisin mut kyl vanhassa vara parempi
- 7.
-
osa näyttelijöistä oli kyllä aika saman näkösiä ku simpsoneitte, esim, se orkesterin johtaja ;D , mutta vaikka olikii ihan hauska ni kyllä oikeet simpsonit o paljon parempi :D
- 8.
-
muhahahahah minuutin
- 9.
-
ois kyl oikeesti tosi jees ku toi tulis tollainki mut si kumminki tulis viä toi vanhaki ”perinteinen” simpsonit
- 10.
-
toooosiiii wanha juttu
- 11.
-
tämmöstä paskaa… alku peränen on 1000000000000000x parempi…
- 12.
-
Minusta piirretty on hauskempi
10000000000000000000000000x - 13.
-
D'oh, komia rekkamiehen hymy!
- 14.
-
piirretty onpi parempi!!!!!!!!!!!!!!!11
- 15.
-
On wanha, mutta kyllä poppoo nähny vaivaa tuon tekoon *nostaa hattua* .. propseja pirusti heille, ja aikamoinen kunnianosoitushan tuo on simpsoneita kohtaan.
Futuramasta samanlaista ? ;)… - 16.
-
Piirretty EHDOTTOMASTI parempi!!
- 17.
-
nomut tuo oli kyllä hauska, ku oli niin samanlainen ku piirrettykin :D mut piirretty silti parempi kyllä ehdottomasti
- 18.
-
piirretty parempi.
- 19.
-
onhan toi vanhakin hyvin suunniteltu mutta alkuperänen piirretty on parempi
- 20.
-
piiretty on huomattavasti parempi!!!!!!!!
- 21.
-
olis piirretyssäki homerilla lada XD
- 22.
-
XD :D en kyll nähny tota … … …
- 23.
-
This video is no longer available…





Kommentit
Keskustelut
Facebook