Plaza

Dome

Viikon traileri: Zombie Strippers

4.4.2008

elokuva, USA, pornotähti, kauhuelokuva, ensi-ilta, Painajainen Elm Streetillä, elokuvateatterit, virukset

Mitä saadaan kun yhdistetään Painajainen Elm Streetillä -elokuvien tähti Robert Englund, kymmenissä pornoleffoissa nähty Jenna Jameson ja lauma zombeja? Lopputuloksen nimi on Zombie Strippers, kauhuelokuva, josta jo nyt povataan tulevaa kalkkunaklassikkoa.

Kunnon roskarainan tavoin pelkkä Zombie Strippers -elokuvan nimi kertoo, mistä leffassa on kyse. USA:n hallituksen salainen koe menee pieleen ja virus pääsee leviämään nebraskalaiseen strippiklubiin, jonka ”eksoottiset tanssijat” muuttuvat pian verenhimoisiksi eläviksi kuolleiksi.

Kauhukomediaksi luokitellun Zombie Strippersin vetonaulana toimii maailman suosituimmaksi pornotähdeksi tituleerattu Jenna Jameson, joka ilmoitti alkuvuodesta lopettavansa pornoleffoissa näyttelemisen. Ilmeisesti nainen viihtyy kameran edessä kuitenkin vaatteet päällä yhä ihan hyvin, sillä Jameson on kiinnitetty mukaan ainakin pariin eri kauhuleffaan, joiden pitäisi ilmestyä parin vuoden sisällä. Ennen Zombie Strippersiä Jameson on nähty ns. mainstream-elokuvien puolella oikeastaan vain vuonna 1997 valmistuneessa Howard Sternin intiimit osat -leffassa.

Huhtikuussa USA:ssa ensi-iltansa saava Zombie Strippers tuskin saapuu Suomen elokuvateattereihin, mutta eiköhän tämäkin raina löydy vuokraamoiden dvd-hyllyistä vielä tämän vuoden puolella…

 

Tatu Junni

1.

joo'o hieno idea.. tissejä ja aseita, toimii varmasti :D

2.

On Jenkkilässä ideat loppu…hohhoijaa..

3.

Hiljaa siellä, idea on niin huono että sen on pakko toimia…

4.

Zombeja, aseita, kauhukomediaa, Jenna Jameson… Voi pojat!

5.

no voi nöjön köjön söjö. Jos tästä jos ei tule superhittiä, niin ei sitten mistään. Vai voiko maailmasta sittenkin löytyä ihmisiä jotka sittenkään eivät halua nähdä ko. elokuvaa….. hmmmm

6.

Sanos muuta pakko katsoa! Voi pojat! porno tähti,zompeja,tissejä ja aseita.. Ou jea!!

7.

väsynyt from dusk till dawn klooni tulossa.

8.

tai resident evil…huonompi traileri kuin luulin.

Ei Todellakaan Kiinnosta Pätkänvertaa.

9.

Näitä - ”USA:n hallituksen salainen koe menee pieleen ja virus pääsee leviämään nebraskalaiseen strippiklubiin, jonka ”eksoottiset tanssijat” muuttuvat pian verenhimoisiksi eläviksi kuolleiksi.” -tyyppisiä leffoja on IHAN liikaa!!!

10.

Virailijat, opetelkaa yhdyssanat, sivistymättömät paskat. Myös pilkkuvirheenne voisitte korjata, kiitos.

* Jenkkilä ei ole oikea paikka, joten sitä ei kirjoiteta isolla alkukirjaimella.
* Pornotähti on yhdyssana.

11.

Jos Jenna näyttäisi jalkovälinsä, katsoisin oitis!!!

12.

Mukavaa vaihtelua se on katsoa Jennaa myös vaatteet päällä.

13.

Tästä voi tulla ihan hyväkin komedia, ja varmasti parempi kuin jo haukuttu Meet The Spartans!

14.

Fredi Kruukeri !!! YEAAA!!! :o)

15.

Sivistynyt kommentoija numero 11:

Mikäs sana tuo käyttämäsi ”virailija” on olevinaan? Menepä kotiisi sivistymään hieman lisää, tai hanki elämä.

16.

15.
Sivistynyt kommentoija numero 10:

Mikäs sana tuo käyttämäsi ”virailija” on olevinaan? Menepä kotiisi sivistymään hieman lisää, tai hanki elämä.

7.4.2008 klo 23.22, Yks niistä paskoista (vierailija)

17.

Oon kyllä kommentoija 11 kanssa samaa mieltä…

18.

O-wau! xD Tää on pakko nähä!

19.

Hyvä zombinmättö leffa, verisillä ja humoristisilla letkautuksilla. Alussa näkyi jopa paljas sämpylä.

20.

Tää ei voi olla mitään muuta kuin hyvä tää leffa. Siinä on tissejä, zombeja ja aseita. Eli täydellisen leffan ainekset.

21.

kyl tää silti varmaan parempi on ku suomalaiset tekotaiteelliset pornoleffat huonosta ideasta ja näyttelijöistä huolimatta

22.

en tiiä oikeen,leffassa tehään pilaa elokuvista 28 päivää myöhemmin ja 28 viikkoa myöhemmin toivottavasti toimii…ja jos ei toimi niin luulisin että tissit toimii.

23.

huonoin elokuva ikinä… edes tissit ei sitä muuta :s

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös