Plaza

Dome

Idols, euroviisut vai… Tenavatähti?

laulukilpailut, kilpailut, Idols, Euroviisut, formaatit, äänestykset, Turku

mikkiLaulukilpailujen kimara jatkuu koko kevään. Idols-voittaja on vasta kruunattu, kun jo uutta euroviisuvoittajaa arvuutellaan turuilla ja toreilla. Suomi onkin paitsi kilpailujen myös laulumittelöiden luvattu maa. Idolsin ja euroviisujen ohella on olemassa jos jonkinmoista laulumittelöä. Mikä niistä on sinun suosikkisi - vai etkö voi sietää laulukilpailuja ollenkaan? Kerro mielipiteesi Kaistan äänestyksessä.

Osa laulukilpailusta on jo hautaankin päätyneitä. Esimerkiksi legendaariseksi muodostunut Tenavatähti-kilpailu porskutti Suomessa Seppo Hovin johdolla läpi synkkien lamavuosien 1990–1995, mutta lopulta sekin formaatti kohtasi kohtalonsa. Vuonna 1996 Tenavatähden tilalle alkoi kuitenkin toinen, samantapainen lasten laulukilpailu Karuselli. Siinä ei ollut yhtä paljon televisioituja alkueriä, eikä kyseinen ohjelma koskaan saavuttanut Tenavatähden kaltaista suosiota. Tenavatähden kaltainen jo haudattu kilpailu on mm. Popstars, jota nähtiin Suomessa vain parin tuotantokauden verran.

Mille laulukilpailulle sinä lämpeät tai olet lämmennyt aikoinaan eniten?

Suosikkilaulukilpailuni on…

Katso tilanne vastaamatta

1.

Kyllähän tuo idols on aika tenavatähti.

2.

Euroviisut todellakin!:) Idolskin oli ihan kakkaa, niin ei sitä jaksanu edes kattoa!

3.

Kyllä tenavatähti oli aikansa mielenkiintoisa kisa.?? oli joskus vaikea eroittaa onko kyseessä tenava vai nuorinainen..jne..missä luuraa Anja Niskanen ”ollaa hiljaa vain”voitti kyseisellä kappaleella kisan mutta vuotta en muista..Jonna ”minttu sekä ville”voitti myös ja ura taitaa jatkua..on ihankiva seurata…Timo Turunen ”minä olen muistanut”ei voittoa mutta jatkaa jne..taisi yrittää tangoa seinäjoelle pääsyä..julkisuus on ihan positiivinen asia myös nuorille..mutta vanhana ukkona en ymmärrä nykyistä aidols ”huumaa”

4.

Mutta mitä tapahtui Leif Lindgrenille?

5.

alkaa lämmetä tuo Idols ,sattui voittamaan niin sulone lupaus

6.

Tuolta löytyy hyvin ja selkeesti kaikki Tenavatähden osallistujat jokaisen erän pisteineen päivineen ja muutakin tietoo on. Ymmärtääkseni uuttakin piakkoin tulossa sinne.

http://kotisivu.suomi.net/tenavatahti/


Kyllä Tenavatähti on ollut paras ja viihdyttävin laulukisa!

7.

Ja tuolla hyvä juttelupaikka Tenavatähdistä, liittyy siis noihin sivuihin

http://p2.foorumi.info/tenavatahti/index.php

8.

idolssia katsoin ehkä meijän kaupungin koelaulut, en yhtään sen enempää. voittajakaan ei ole hääppöinen tapaus, joten ei nyt taitanut kansa katsoa siihen laulutaitoon…
euroviisuja on aina tullut tuijoteltua:D se on hyvä kisa ja tällä kertaa suomessa!

9.

idolssia katsoin ehkä meijän kaupungin koelaulut, en yhtään sen enempää. voittajakaan ei ole hääppöinen tapaus, joten ei nyt taitanut kansa katsoa siihen laulutaitoon…
euroviisuja on aina tullut tuijoteltua:D se on hyvä kisa ja tällä kertaa suomessa!

10.

katsotaanko Euroviisuissa muka laulutaitoon, remtara??

Tenavatähti rula!!!! <3 <3 <3

11.

Tenavatähti-fanit, tulukee ihmeessä tonne foorumille. Liian vähän väkee. =(
Mä olin tenis fani joskus, mutta kyllä laitan idolsin silti parhaaksi ja johtavaksi kilpailuksi. Nykyään ja aina.

12.

idols ja euroviisiut on molemmat vaikka kuinka hyvii!
eiks niin?

13.

joo tenavatähti oli mun mielestä paras mut karuselli oli toiseksi paras mut tenavatähdessä oli niitä pisteistä lopuks sen 5 eli viimesen kilpailijan jälkeen käykää allekirjoittamassa tenavatähti adressi samalla kun käytte tenavatähti foorumin sivuilla pliis

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös