
Sonisphere järjestetään Helsingissä 4. kesäkuuta. Osallistu nyt Dome.fi:n kilpailuun, jossa viisi onnekasta voittaa itselleen ja kaverilleen vapaaliput festareille, jossa pääesiintyjänä on itse Metallica.

6.-8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittavan Ruisrockin Louna-lavan ohjelma on julkistettu. Uusi lava tarjoaa kiinnostavan kattauksen kotimaan nousevia kykyjä ja tulevaisuuden lupauksia rockin, popin ja hip hopin saralta. Mukana on vasta esikoislevynsä julkaisevia artisteja, mutta myös pidemmän linjan tekijöitä tuoreella twistillä.

Jesse Kaikurannan Voice of Finland-finaalissa ensiesityksensä saanut kappale ”Vie mut kotiin” nousi iTunesin listaykköseksi. Samoihin aikoihin vahvistettiin Jesse Kaikurannan levytyssopimus Universal Musicin kanssa.

Otavamedia Oy julkaisee toukokuussa erikoislehden suureen suosioon nousseesta laulajatähti Robinista. Lehti toteutetaan yhteistyössä Robinin ja Universal Musicin kanssa. Koululainen-lehden konseptiin tehty lehti on suunniteltu Robinin faneille nuorimmasta vanhimpaan.

Rush palaa parrasvaloihin viiden vuoden tauon jälkeen täysin uudella albumilla Clockwork Angels. Levyn ensimmäinen single Headlong Flight julkaistaan huhtikuun aikana.

Yhdysvaltalainen rockyhtye Green Day työstää parhaillaan kolmea uutta studioalbumia, jotka kantavat nimeä ¡Uno!, ¡Dos! ja ¡Tré!. Trilogian kaikki albumit ilmestyvät puolen vuoden sisällä: 24. syyskuuta 2012, 12. marraskuuta 2012 ja 14. tammikuuta 2013.

Lady Gagan The Born This Way Ball -kiertue käynnistyy huhtikuun lopulla Etelä-Koreasta ja kevään kiertuelippujen kysyntä Aasiassa ja Australiassa on ollut äärimmäisen kiivasta. Tänään The Born This Way Ballille on julkistettu myös 21 Euroopan-keikkaa ja yksi niistä toteutuu Hartwall Areenalla, Helsingissä, maanantaina 27. elokuuta.

Petri Nygård julkaisee uuden albuminsa huhtikuun 25. päivä. Ensimmäisenä poimintana levyltä on julkaistu kappale Märkää, joka on keikkunut myyntilistojen kärjessä jo hyvän tovin.

Muiden muassa Bobby Womack, Frank Ocean, Richie Hawtin, Yann Tiersen, Swans, Orchestre Poly-Rythmo de Cotonou, Monolake, Hudson Mohawke ja Fennesz liittyvät Flow Festivalin esiintyjäkaartiin, lipunmyynti jatkuu ennätysvilkkaana ajankohtaan nähden.

Seitsemän vuoden levytystauon jälkeen comebackin tehnyt Garbage on julkaissut uuden singlen ja sille musiikkivideon.

Aiemmin viikolla ”kiertueväsymyksen” johdosta peruuntuneiden Itävallan keikkojen jälkeen Action Bronson on päättänyt lentää tänään kotiinsa New Yorkiin. Kiertueen kaikki Glasgowin keikan jälkeiset päivät Saksassa, Norjassa ja Sveitsissä ovat Suomen lisäksi peruuntuneet.

Soundgarden on julkaissut ensimmäisen uuden kappaleensa 15 vuoteen. ”Live To Rise” kuullaan 27. huhtikuuta ensi-iltansa saavassa supersankarielokuvassa The Avengers, jonka on ohjannut Joss Whedon.

Kesäkuun lopulla Helsingissä vietettävä Garden Party saa kiinnostavan lisäyksen venäläis-amerikkalaisesta laulaja-lauluntekijästä Regina Spektorista, joka saapuu esiintymään Hietaniemeen perjantaina 29. kesäkuuta.
Brittien Sonisphere peruttiin
29.3.2012

Knewbworthin Sonisphere-festivaali on peruttu. Muun muassa Queen, Kiss ja Faith No More oli kiinnitetty heinäkuiselle festivaalille, mutta valitettavasti jättifestarin organisaattorit ovat ilmoittaneet peruneensa tapahtuman.
Skrillex naureskelee nuorten vihalle
29.3.2012

Skrillex jakaa vahvasti mielipiteitä, mutta mies itse ei välitä pätkääkään siitä, että fanituksen lisäksi hän saa jatkuvasti paljon kuraa niskaansa.

Suomalaisen räpin kuumiin tulokkaisiin lukeutuva Gracias on saamassa debyyttilevynsä julkaisukuntoon. Albumilta esiteltiin juuri Night Shift –kappale ja sen hieno video.

Ruotsalaisbändi Kent on viimeistelemässä kymmenettä albumiaan ja ensimmäinen kappale on nyt esitelty. 999 kuulostaa siltä, että Kent lipuisi jälleen rokkaavampaa suuntaan.

Yli 15 miljoonaa albumia urallaan myynyt skottibändi Wet Wet Wet juhlistaa 25-vuotiasta uraansa tulevana kesänä.

Skeittipunkkipoppoo The Offspring on saanut valmiiksi yhdeksännen albuminsa. Aiheesta uutisoinut yhtye ei vielä kertonut milloin toistaiseksi nimetön albumi julkaistaan, mutta kiertue alkaa jo näinä päivinä.

Jack Black ja Kyle Glass tulevat taas. Miehet tekivät kolmannen Tenacious D –albumin muutamalla satasella, saivat levynkannen linnun näyttämään sukupuolielimeltä ja lähtevät kesäksi kiertueelle.
Vanhemmat jutut arkistosta.





Kommentit
Keskustelut
Facebook