Plaza

Dome

30 miljoonaa levyä myynyt Coldplay Roskilden pääesiintyjäksi

28.1.2009

Coldplay, Ruisrock, albumit, Pohjoismaat, Ranska, Eurooppa, Belgia, Tanska

coldplayVasta reilut 10 vuotta koossa ollut, mutta silti jo 30 miljoonaa albumia myynyt Coldplay nähdään Roskilden päälavalla Tanskassa ensi kesänä. Kyseessä on yhtyeen ainoa festarikeikka Pohjoismaissa kesällä 2009, eli Ruisrockiin tai Provinssiin yhtyettä on turha haaveilla.

Itseasiassa Roskilden ohella Coldplay nähdään vain kahdella muulla festarikeikalla koko Euroopassa (Werchter Belgiassa ja Arras Ranskassa).

Roskilde Festival järjestetään 2. - 5. heinäkuuta 2009. Pääsylippuja on myyty jo ennen Colplay-julkistusta tuhansia kappaleita. Suomesta Roskilde-matkoja järjestää ainakin Elmu, jonka matkasta löydät lisätietoa yhdistyksen kotisivuilta: www.elmu.fi.

1.

”Kyseessä on yhtyeen ainoa festarikeikka Pohjoismaissa kesällä 2009, eli Ruisrockiin tai Provinssiin yhtyettä on turha haaveilla.”

Kröhöm. Kyseessä on ainoa keikka Skandinaviassa Roskilden sivujen mukaan. Suomeahan ei tunnetusti lasketa Skandinaviaan.

2.

alkoi kiinnostaa joten tsekkasin wikistä:

”Huolimattomassa kielenkäytössä erityisesti saksan ja englannin kielissä Suomi, Islanti ja Färsaaret lasketaan usein Skandinaviaan, jolloin käsite on Pohjoismaiden synonyymi ”

Kaistan uutistoimitus on selvästi lähtenyt siitä liikkeelle, että Roskilden järjestäjät ovat huolettomia englannin kielessä. En usko että tulkinta on ihan väärä, eikä mikään tieto tue sitä, että bändi olisi tulossa Suomeen. Meille koulussa (ala-asteella 1990-1996) opetettiin Skandinavian olevan sama kuin Pohjoismaat, mutta se olikin aika paska koulu…:P

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös