Ajankohtaista
08.10.2008, 13:49
Musiikki

Apocalyptica teki historiaa USA:n Billboard-listalla

apocalypticaApocalyptica on tehnyt suomalaista musiikkihistoriaa amerikkalaisissa radioissa. Bändin uusi single I Don’t Care on noussut USA:n Billboard Rock-singlelistalla sijalle kuusi. Kyseinen listasija on korkein suomalainen koskaan rocklistalla.

I Don’t Care on saanut paljon radiosoittoa rock-asemilla, joita Yhdysvalloissa on noin 400. Pelkästään viime viikon aikana kappale on soinut sikäläisissä radioissa reilut 2700 kertaa ja tavoittanut yli 10 miljoonaa kuulijaa. Lisäksi single on Kanadan radioiden soitetuimpien kappaleita.

Myös yhtyeen edellinen singlelohkaisu I’m Not Jesus menestyi hyvin USA:ssa.

Apocalyptican uusin albumi Worlds Collide julkaistiin jenkeissä huhtikuussa, ja levyn myynti on ollut koko ajan nousujohteista. Yhtye on ollut syyskiertueella Yhdysvalloissa, ja jatkaa siellä vielä kiertuetta Japanin ja Helsingin keikkojen jälkeen. Lisäksi joulukuussa on luvassa kahden viikon turnee Englannissa. Kaikenkaikkiaan Worlds Collide -kiertue käsittää yli 200 konserttia yli 40 maassa.

Suomeen Apocalyptica poikkeaa jäähallikeikalle Helsinkiin 11.10.2008.

Apocalypticalla on ollut muutenkin varsin menestyksekäs vuosi:

– EA-sports valitsi Worlds Collide -levyltä kappaleen Grace supersuositun NHL 09 pelin valikkomusiikiksi
– Englannin Metal Hammer palkitsi yleisöäänestyksen perusteella Apocalyptican Golden Gods Awardsilla Vuoden läpimurtoartisti -kategoriassa
– I Don’t Care -video on ollut parhaimmillaan Youtube-palvelun parhaiten arvioitu musiikkivideo

http://www.billboard.com/bbcom/charts/chart_display.jsp?g=Singles&f=Hot+Mainstream+Rock+Tracks

Tagit: albumit, Apocalyptica, Helsinki, Jenkit, konsertit, myynti, NHL, rock, USA, Yhdysvallat

Kommentit

hyvä Apocalyptica kerrankin jenkeissä osataan arvostaa (oikeaa musaa)
eikä mitää shaisse kuten katy peryä vai mikä se nyt oli :)

Mikä itseisarvo se on, että tekee omia biisejä? Ymmärrän, että silloin onnistuessaan voi ottaa koko kunnian itselleen. Mutta hyvä biisi on hyvä oli se kenen säveltämä tahansa ja sama pätee huonoonkin tuotokseen. Eikö musiikissa olennainen osa ole myös sovituksella, soittamisella ja ennen kaikkea näkemyksellä. Ei Apocalypticasta tarvitse pitää, mutta voiko joku todella sanoa, ettei pojilta löydy näkemystä. Apocalyptica on ilmeisesti ainoa maailmanlaajuisesti tunnettu tyylilajinsa edustaja. Se on mielestäni merkkipaalu jo sinänsä. Sekä omilla että covereilla on osoitettu sellaista osaamista josta voi olla ylpeä.

Ou jeee!!! Hyvä Apocalyptica!

Ja Eicca on niiiin paras – kuuma rokkimies ja ihana perheenisä samassa paketissa, ah!!

Satuin näkemään bändin keikan joku aika sitten Kanadassa ja oli todella loistava!!

Cult-levyn aikoihin tämä bändi kulki omaa tietään ja teki sen mestarillisesti. Nykyään tekevät helvetin simppeliä ja tylsää rokkia, jota voisi hyvin tehdä kitaroillakin. Ilmeisesti raha on ruvennut kelpaamaan paremmin kuin taiteellisen kunnianhimon ja visioiden toteuttaminen. Sääli sinänsä, koska Toppinen ja kumppanit ovat kuitenkin todistaneet pystyvänsä NIIN paljon parempaan.

typerään keskusteluun vielä sen verran, että yrittäkääpä soittaa amerikan serkuille, että ”tuu mun levylle laulamaan”. ”pinnalla jo olevat” artistit eivät lähde ihan mihin tahansa aikaansa käyttämään, eli hyvällä tiellä ovat sellistimme.

Jokainen moitiskelija voisi mielestäni mennä kokeilemaan, yltääkö itse samaan. Kaikki tukeni Apocalyptican äijille.

apocalypticahan sattuu olemaan myös yksi maailman puhtaimmin soittavista bändeistä sekä taitavimmista.. omasta kokemuksesta voin sanoa että sello ei todellakaan ole mikään helppo soitin vaan yksi vaikeimmista.. apocalyptica tekee loistavaa musiikkia ja bändinä se on kehittynyt koko ajan.. Onnea Apocalyptica.

Onhan moni bändi aloittanut covereilla, mutta sen jälkeen pitäisi alkaa tehdä omaa juttua, eikä ottaa joka biisii jotain pinnalla jo olevaa artistia.

Minä olen kyllä eri mieltä edellisten kanssa. Apocalyptica tekee loistavaa musiikkia, jota on ihana kuunnella. Jostainhan sitä on alotettava, ja ne coveritkin oli minun mielestä hyviä, ei mitään peruspimputusta.

Jep. todella omatie.
”Ruvetaan jätkät soittaa metallicaa ja kasvatetaan pitkät tukat”
”Joo sit voitas pyytää kaikkia tunnettuja artisteja mein kaa levyttää nii ne kuulostaskin joltain ja saatas jukisuutta”
Siinä se omatie.

Oma kommentti

Uusimmat

Uusimmat kommentit

 
Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Moda
Muropaketti
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza