Ari Koivusen uusi levy ilmestyy kesäkuun 11. päivä
21.4.2008
Ari Koivunen julkaisi kesällä 2007 loistavasti menestyneen Fuel For The Fire -esikoisalbuminsa. Koivusen ihailijat ovat jo pitkään odottaneet levylle seuraajaa, ja nyt odotus alkaa vihdoin olla ohi. Idols-voittajan levy-yhtiö SonyBMG:n kotisivuilla uuden albumin julkaisupäiväksi kun ilmoitetaan keskiviikko 11. kesäkuuta.
Koko uutinen SonyBMG:n sivuilta kuuluu seuraavasti:
”Ari Koivunen bändeineen on työstänyt toista kokopitkää albumiaan maaliskuun alusta saakka. Uuden levyn on määrä ilmestyä kesäkuun 11. päivä. Koivusen keikkakesä alkaa näyttää hyvältä - toukokuun lopussa bändi pistäytyy myös Japanissa kahdella keikalla. Tuleva albumi tullaan näillä näkymin myös julkaisemaan Japanissa. Arin debyyttialbumia on myyty tähän mennessä Suomessa jo 75 000 tuhatta kappaletta.”
Keikoilla Koivusen uuteen materiaaliin voi tutustua seuraavasti:
Fuel For The Fire -kiertue, kevät 2008
26.4.08 Kaustinen, Viihderavintola Konsta (K-18)
1.5.08 Helsinki, Nosturi (S / K-18)
29.5.08 Tokio (JPN), The Liquid Room
30.5.08 Tokio (JPN), Astro Hall
31.5.08 Tampere, Pakkahuone (S)
1.6.08 Helsinki, Kaisaniemi, YleX Pop
6.6.08 Lahti, F1 Boat Grand Prix
7.6.08 Kuopio, Nallerock
Kesä 2008
13.6.08 Jyväskylä, Sataman Yö
14.6.08 Lempäälä, Ideapark
15.6.08 Vantaa, Myötätuulirock
10.7.08 Iisalmi, Oluset
11.7.08 Lohja, Rantajamit 2008
18.7.08 Hämeenlinna, Wanaja Festival
25.7.08 Vantaa, Tulisuudelma
1.8.08 Kokkola, Kokkola Rock
2.8.08 Raahe, Sulatto´08
8.8.08 Varkaus, Ravintola Z-One
9.8.08 Harjavalta, Night Factory
15.8.08 Helsinki, Virgin Oil Co.
Päivitetty 21.4.2008: ”JPM” > ”JPN”
- 1.
-
Jeee<33 Ihanaa :DDDDDD
- 2.
-
Jippii tätä on odotettu!
Aivan mahtia!
- 3.
-
Jesss vihdoin on tarkka julkaisupäivä tiedossa!! Todellakin tuun ostamaan levyn, ne pari biisiä mitä on jo keikoilla soitettu on LOISTAVIA \,,/
- 4.
-
Muhahaaa, paska typo JPM, aika naurettavaa :D
- 5.
-
Hienoa, että päivä on selvillä. Kaksi uutta kappaletta olen keikalla kuullut ja vaikutti sellaiselta kasarihevimeiningiltä, eli ihan jees!
- 6.
-
Voi ei!!! Tommosta viittii ees kuunnella!!!!
- 7.
-
Haha jooo Ari keikkailee JapaMissa 30.5. :D Nooooh pikkuvikoja…
Levyä ootellaan täälläkin innolla ja eka sinkku tulee varmaan jo ens kuussa??
- 8.
-
Japanin ja Japamin keikat kuulostavat ekstoottisilta. Hieman huolestuttaa, se että en tiedä paikkakuntien välimatkaa, joten tiedä sitten kuinka kiire Arilla tulee. Ilmeisesti Japami ei voi olla kovin kaukana Tampereelta:)
Juuri kaivoin kännykästä uuden biisin, jonka muutamaviikko sitten keikalla kuvasin. Taas siihen jää koukkuun.
Toivottavasti saadaan mahdollisimman pian eka sinkku tuolta levyltä. Ei millään malttaisi odottaa!
- 9.
-
IRON MAIDENIA sen olla pitää.IRON MAIDEN,IRON MAODEN,IRON MAIDEN…………………………
- 10.
-
No toi JPM-typo on Koivusen kotisivujenkin keikkalistassa, joten……….
- 11.
-
Jee! Tätä on odotettu!
- 12.
-
Jes! Tätä on todellakin odotettu <333
- 13.
-
Mun mielipide Arista muuttui, kun kävin ”vahingossa” sen keikalla. Huomasin vaan kuuntelevani sitä päivittäin ja nyt olen jo totaalisti koukussa. Mikä siinä tyypissä oikein on? En ikipäivinä kuvitellut meneväni halpaan.
- 14.
-
Tätä on odotettu!! Sattuupa vielä ilmestymään just mun syntymäpäivänä! :)
- 15.
-
Hyi! En edes pysty kuuntelemaan sen biisejä! Luulee olevan joku kunkku!
- 16.
-
Joo Ari Koivunen on salakavalasti riippuvuutta aiheuttava. En mäkään uskonu sitä kuuntelevani. Eka ärsytti suunnattomasti, sitten kuuntelin hupina, sitten kuvittelin kuuntelevani hupina ja nyt on jo hupia kuunnella. Pakko kai se uusikin levy on hankkia.
- 17.
-
Arin ääni jotenkin kutkuttaa mun sieluuni.
- 18.
-
Kohtalontovereita liikenteessä. Mä jäin kans vahingossa Koivusten goukkuun. Syyttää voi ainoastaan eräitä viimekesän festareita. Mä aluksi pidin pellenä koko jätkää, mutta käytäntö olikin sitten toinen, eli annoin jo viime kesänä idolsin anteeksi.
Eiköhän tuo uusi levykin tule hankittua, ainakin ne pari biisiä mitä olen kuullut vaikuttavat lupaavalta. Koivusen ääni on kielmättä kiehtova ja koukuttava. Toimii korkealta ja kovaa, mutta alarekisteri vasta hämmästyttääkin. Aika jännä tapaus persoonanakin. Ulkoisesti näyttää pikkupojalta, mutta kun pääsee lavalle niin pikkupojasta ei ole tietoakaan.
Extra hatunnosto Ari Koivuselle siitä, että ei ole lähtenyt itsestään mediapelleä tekemään. No uuden levyn myötä varmasti taas tulee noita haastatteluja, se on ihan normi promoa, mutta hyvin on jätkä pitänyt muuten päänsä. Ei myöskään ole turhia kehuskellut taidoillaan, jotka ovat selkeästi kehittyneet tässä vuoden aikana.
- 19.
-
Mä oon ihan skitso Arin kanssa. En tykkää ja levy on pakko saada.
- 20.
-
Kirkan Hetki Lyö kappaleen kyseinen pumppu ainakin raiskasi.
Ja eipä kyllä mikään voisi vähemmän kiinnostaa kuin idolsarikoivusen tuleva levy.Itserakas kakara koivunen.
- 21.
-
Arin vetämänä highway to hell kuullosti kumman hienolta. Yllätyksiä näkyy riittävän.
- 22.
-
Levyä odotetaan kovasti täälläkin ja kiva tietää levyn ilmestymisen päivämäärä niin on jotenkin helpompi sitä odottaa. Toivottavasti saatais sinkku radiosoittoon mahdollisimman pian. Niin ja olen ehdottoman samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, että highway to hell kuulostaa mahtavalta Arin laulamana. Eilen pääsin sen kuulemaan ja oli se Koivunen melkoisen kovissa liekeissä muutenkin eilisellä keikalla.
- 23.
-
Jeij! Vihdoin jotain musiikkia siltäkin kun ei ole siitäkään kuulunnut ties mitään. Nytten taas jotain promoa ja kiekat. Kiekko pitää ostaa toivottavasti vain löytäisin sen ette tarvitsisi joka paikasta metsästää ;) :)
- 24.
-
Japanin keikan ovat aika rohkea veto Ari koivuselta, toivottavasti se ei pääty harakiriin. Japanilaiset saatta olla aika vaativa yleisö joka ei tyydy vanhoien rock starojen kopiointiin ja matkimiseen. The Scorpions taitaa olla Arin esikuva ja hyvin hän hallitsee hommat mutta riittääkö se Japanissa??
Pidetään tietysti peukalot hänelle.
- 25.
-
Vaikea uskoa että tollainen nuori räkänokka on kritisoinut Remua. Kaikki normaalit pop & rock muusikot arvostaa hänet ja tietävät että hän osaa hommat mutta tämä Ari Koivunen ei.
Taitaa olla niin että hän ei ymmärrä miten paljon tämä elävä Rock legenda on tehnyt suomen muusikoiden vuoksi ja hän on myös maailman laajuisesti arvostettu rumpali.
Aika osoittaa: Tuleeko Ari Koivusesta samanlainen alansa Kuningas vai nouseeko menestys hattuun.
- 26.
-
Ei Ari ole harakiri-tyyppiä, että tuskin päätyy sellaseen ratkasuun vaikka menisi asiat kuin huonosti. Kun ei se ole kultalusikka suussa syntynyt niin ei ole vaatimassa sellasta jatkossakaan. Ari on Ari ja ihmeen hyvin omana itsenään pysynyt. Kova psyyke, heikko fysiikka ja hieno lauluääni. Siinä Arin resepti maailmalla. Jengi on kautta aikojen tykännyt riutuneen näkösistä laulajista.
- 27.
-
Ari on minusta siitä hieno, että se pelaa eikä pelkää. Riskillä on vetänyt monessa paikassa ja lyhyellä varotusajalla. Väilillä on mennyt hyvin ja välillä ei ole mennyt, mutta jos ei uskalla pelata kuin varmanpäälle niin ei mitään voi saavuttaakkaan. Joka tapauksessa Ari on herättänyt monessa henkiin jo unohdetun hevin kuuntelun. Ilmankos siitä tykkää moni hieman vanhempikin. Onnea peliin jatkossakin! Levyn tulen hankkimaan.
- 28.
-
Arista irtoaa näköjään kaikennäköstä.
Viimeisin kummastus oli sen AC/DC-veto. Kuuntelin monttu auki, että laulaako se tosiaan noin hyvin.
- 29.
-
evvk
- 30.
-
Mää diggaan Arista. Jeee, levyyy!!!!!
- 31.
-
Vain iältään tai mieleltään ”teinixit” pitävät arikoivusesta. Taitaa olla neste jämähtänyt päähän, kun Remuakin kritisoi.
Kumma paska. - 32.
-
ari on ihqu hei äklää viittikö morkata sitä kun se on niin hyva vittu kun ymmrätäsitte että se osaa laulaaa ehkä maailman prahaimmalla äänellä! :(
ari on ihan paras ja te tyhmät pellet ette sitä ymmärrä! - 33.
-
Taitaa olla mieleltään lapsia ne, jotka uskoo, että iltapäivälehdissä kirjotettu on kaikki totta ja koko totuus asiasta. Jos siellä lukisi, että joulupukki on sittenkin olemassa niin tottahan sekin olisi.
Arista tykkää ne jotka tykkää. Siinä ei mitään ikä- tai luonneanalyysejä tarvita.
- 34.
-
Jes, levy kuuluu ehdottomasti tämänkin hevimummun ostoskoriin,vaikka edelliseenkään en ole vielä ehtinyt kyllästyyn yhtään…ja se Arin ääni…aah..valehtelematta,antaa miljoonia mikro-orgasmeja…
- 35.
-
Ihanaa, uusi sinkku Give Me A Reason julkaistaan ensiviikolla!
- 36.
-
Joo uus sinkku tulossa ja siitä sitä juttua vasta riittääkin. Sekä omat että vieraat käy kuumana.
- 37.
-
ari koivunen on ihanan poppihevari, just vähä semmosta kevyempää kamaa niin kuin vaikka joku lordi.
- 38.
-
Ari kuullostaa vähän Paula Koivuniemeltä parhaina vuosinaan.
Tykkään kovasti, iskelmäheviä. - 39.
-
ari on paras meijän luokalla kaikki fanittaa aria, kun se tulee varpaisjärvelle meen kattoo sitä. Ari näyttää tytölle mutta on äijä.
- 40.
-
Kieltämättä Paulan hieman rosoinen ääni tulee Arissa esiin. Hyvä huomio!
- 41.
-
Aivan ihanaa!!!<3<3<3 en oo kuullu uudelta levyltä vielä mitään, mutta heti eka päivänä menen kullä kauppaan ja OSTAN SEN<3
- 42.
-
ari tuo lohtua kaltaiseni herkkuja mässäilevän pullasorsan arkeen, arin ääni saa tyynyliinani usein kostumaan märäksi.
stemppiä arille! - 43.
-
pullasorsa mee mummolles ruikuttamaan tai työnnä mars patukka lärviis, ari ei välitä susta paskan vertaa
- 44.
-
voi elämä noita mummoja ja papparaisia. jaksavat vieläkin jostain iänkaikkisen vanhasta remu-läpästä kiukutella. kauheeta;D
- 45.
-
vittu ku se haukku remua.
- 46.
-
no voi voi, on se kumma, jos ei huumoria ymmärrä! ;D
huvittaa nämä herne-nenukkiin-tyypit,
jotka itkevät vieläkin vuodentakaisesta remu-läpästä. ;) - 47.
-
Remu on rock-ikoni ja tuollainen mitäänsanomaton karaoke ja ”jee hevi on parasta” ruikuttaja menee sitä haukkumaan.
- 48.
-
haistakaa v*tut te jot haukutte arii. ari on paras ja piste.en sit oo mikää pissis vaa HEVARI !!!
- 49.
-
3 päivää, jos oon laskenu oikein :D
- 50.
-
Huomenna jo pystyy lataamaan.
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 51 kommenttia.





Kommentit
Keskustelut
Facebook