Deep Purple ja Nazareth Suomeen
22.1.2008
Kerta toisensa jälkeen Suomessa loppuunmyydyille katsomoille esiintynyt Deep Purple esiintyy Helsingin Jäähallissa 12. elokuuta ja Kuopio-hallissa 13. elokuuta. Yhtyeen lämmittelijänä nähdään legendaarinen Nazareth. Molemmat yhtyeet on perustettu vuonna 1968, joten ne saapuvat Suomeen osana 40-vuotisjuhlakiertueittaan.
Ennakkomyynti Deep Purplen ja Nazarethin konsertteihin on jo alkanut Menolipussa osoitteessa www.menolippu.fi. Lippupalvelun lippukaupoissa ja puhelinpalvelussa lipunmyynti alkaa perjantaina 25. tammikuuta. Liput maksavat Helsinkiin 57 euroa ja Kuopioon 50 euroa.
Deep Purplen on sanottu muodostaneen käsitteen hard rockista yhdessä aikalaisensa Led Zeppelinin kanssa. Alun perin yhtyeen muodostivat kitaristi Ritchie Blackmore, kosketinsoittaja Jon Lord, rumpali Ian Paice, basisti Nick Simper ja laulaja Rod Evans. Kolmen albumin ja laajamittaisen Yhdysvaltain-kiertueen jälkeen Simper ja Evans vaihtuivat basisti Roger Gloveriin ja laulaja Ian Gillaniin.
1970-luvulla Deep Purple kantoi lähes suvereenisti raskaan rockin valtikkaa julkaisemalla toinen toistaan legendaarisimpia ja sittemmin rockmusiikin klassikoiksikin muodostuneita albumeja, kuten In Rock (1970), Fireball (1971), Machine Head (1972), Who Do We Think We Are (1973), Burn (1974), Stormbringer (1974) ja Come Taste the Band (1975). Näitä seurasi lähes kymmenen vuoden tauko, jonka jälkeen yhtye palasi parrasvaloihin entistäkin vahvempana vuonna 1984 julkaistulla Perfect Strangers -albumillaan.
Yli sata miljoonaa albumia uransa aikana myynyt, tyylilleen vuosikymmenet uskollisena pysynyt hard rockin jättiläinen koki viimeisimmän miehistönvaihdoksensa vuonna 2002, kun alkuperäisiin perustajajäseniin kuulunut kosketinsoittaja Jon Lord vaihtui Don Aireyhin.
Vuonna 2008 Deep Purple täyttää jälleen areenoja kaikkialla maailmassa lukuisten vannoutuneiden faniensa iloksi. Viimeisimmän albuminsa, Rapture Of The Deep, yhtye julkaisi lokakuussa 2005.
Nazarethin uusimman levyn on määrä ilmestyä helmi-maaliskuussa. Yhtye perustettiin Skotlannissa vuonna 1968, ja sen tunnetuimpia kappaleita ovat Hair of the Dog, This Flight Tonight ja Love Hurts.
Deep Purplen kokoonpano:
Ian Gillan (s. 1945) laulu; Roger Glover (s. 1945) basso; Steve Morse (s. 1954) kitara; Don Airey (s. 1948) koskettimet; Ian Paice (s. 1948) rummut
Nazarethin kokoonpano:
Dan McCafferty (s. 1946) laulu; Pete Agnew (s. 1946) basso; Jimmy Murrison (s.1964) kitara; Lee Agnew (s. 1971) rummut.
Deep Purple ja Nazareth Helsingin Jäähallissa 12. elokuuta ja Kuopio-hallissa 13. elokuuta. Konsertit alkavat klo 20.00, ja ovet aukeavat klo 19.00. Liput Helsingissä 57 euroa ja Kuopiossa 50 euroa.
- 1.
-
Mahtavaa ku vanhat starat jaksaa! Deep purple on mun mielestä edelleen paras bändi koskaan!
- 2.
-
Joo kyllä siinä Rihanna kakkoseksi noille jää paitsi ulkonäöltään:)
- 3.
-
hyvä keikkavuosi tästäkin tulee kun tänne tulee mm. Deep Purple ja Iron Maiden.
- 4.
-
Helevetti on hattua nostettava että äijät kiertää aina vuos toisensa jälkeen.
Pakko lähtee katsomaan. - 5.
-
ei hetkauta puuttuu ritchie.siinä purple saundi
- 6.
-
Itseäni harmittaa Jon Lordin poissaolo. Hän on ehdottomasti paras kosketinsoittaja ikinä.
- 7.
-
kaikki liput jo menny helsinkii?
- 8.
-
Olen digannut Purplea 14 vuotiaasta ja nyt olen 44,mielettömiä biisejä,menen Kuopiohalliin 13.08.Ihanaa kuulla LIVENÄ Smoke on the water ym,ym hyvät biisit..
- 9.
-
Tosi hyvä keikkä oli kuopiossa eilen! Näki että äijillä oli hauskaa ja niin oli myös yleisöllä! Ihan uskomatonta he tekevät hirveästi keikkoja ja jaksavat vetää aina täysillä :D
- 10.
-
Purplen ”poojjaat” veti aikas räyhäkkäästi eilen!
Täällä on Kuopion mimmit vieläkin ihan hurmoksessa..
Kyl siihen saa moni lähtee viivalle koittamaan miten sitä
oikein soitetaan….





Kommentit
Keskustelut
Facebook