Plaza

Dome

Depeche Mode nousi Suomen albumilistan kärkeen - uusi single tulossa

30.4.2009

albumit, Tsekki, kulttuuriosastot, Ruotsi, Saksa, Norja, Englanti, Japani, Sveitsi, Itävalta

dmDepeche Moden uusin  albumi “Sounds Of The Universe” kipusi toisella listaviikollaan Suomen virallisen albumilistan ykkössijalle. Maanantaina 20. huhtikuuta julkaistu levy aloitti listataipaleensa Suomessa listan sijalta neljä – kahden myyntipäivän jälkeen.

Levy on Suomen lisäksi kivunnut albumilistan ykkössijalle myös Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Belgiassa, Meksikossa, Ruotsissa, Tanskassa, Espanjassa, Tsekeissä, Unkarissa, Puolassa, Kroatiassa sekä Turkissa. Albumilistan kakkospaikka sillä on hallussa Englannissa, Ranskassa, Norjassa ja Portugalissa. Tämän lisäksi levy on sijoittunut Top 10:een USAssa, Kanadassa, Irlannissa, Hollanissa sekä Japanissa.  

Albumin seuraavana singlenä julkaistaan kesäkuun 15. päivä Martin Goren kirjoittama ja Ben Hillierin tuottama kappale ”Peace”.  Kappaletta on jo ehditty hehkuttaa mm. brittimediassa.  The Sunday Timesin kulttuuriosaston mukaan ”Peace” on albumin kauneinen kappale, kun taas The Sun puolestaan kehuu biisin olevan mykistävän hieno elektro-klassikko.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös