Plaza

Dome

Elokuvasäveltäjä Randy Newman saapuu vihdoinkin Suomeen

17.11.2009

konsertit, Helsinki, myynti, ironia, elokuva, ulkopolitiikka, Kulttuuritalo, musiikki, rakkauskertomukset, USA

randyYhdysvaltalainen laulaja ja lauluntekijä Randy Newman (65) konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla tiistaina 27. huhtikuuta. Newman kuuluu USA:n maineikkaimpiin lauluntekijöihin ja elokuvasäveltäjiin.

Liput ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvän artistin konserttiin tulevat myyntiin maanantaina 23. marraskuuta Lippupisteessä. Niiden hinta on 48 euroa + toimituskulut.

Randy Newman tunnetaan sarkastisena lauluntekijänä, jonka ironia piikittelee yhteiskunnallisille epäkohdille. Erityisen julma hän on ollut amerikkalaisille perusarvoille. Toisaalta hänen laulunsa ovat myös kauniita rakkauskertomuksia. Randy Newmanin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa orjakauppiaasta kertova ”Sail Away”, hänen kotikaupunkiaan kuvaava ”I Love L.A.”, lyhyistä ihmisistä kertova ”Short People” sekä yhdysvaltalaista ulkopolitiikkaa peilaava ”Political Science”. Randy Newmanin materiaalia ovat esittäneet muun muassa Ray Charles, Ringo Starr, Ry Cooder ja Joe Cocker.

Randy Newman tunnetaan myös ansioituneena elokuvasäveltäjänä, jonka musiikkia on kuultu esimerkiksi elokuvissa Ragtime, Kolme amigoa, Toy Story sekä Monsterit Oy, josta hän sai myös Oscar-palkinnon. Hänen laulujaan on kuultu myös monissa tv-sarjoissa aina Peyton Placesta Monk-sarjaan. Randy Newman on saanut urallaan myös 5 Grammy- palkintoa. Newmanin piti esiintyä Helsingissä jo vuosi sitten, mutta konsertti jouduttiin peruuttamaan tähden jouduttua selkäleikkaukseen. Uusi Euroopan-kiertue on nyt vahvistettu ja Newman on valmis lavoille karismaattisempana kuin koskaan.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös