Elvis saapuu Suomeen - kolmesti
13.11.2008
Viime vuonna suomalaisten Elvis-fanien sydämet valloittanut The 3 Elvises Show palaa yleisön pyynnöstä jälleen maahamme. The 3 Elvises Show’ssa nähdään kolme taiturimaista Elvis-esiintyjää, ja lauluyhtyeenä nousee lavalle The Sweet Sensations.
Orkesterina toimivat The Royal Tribute Band ja The Memphis Horns. Show’n juontaa legendaarinen Charles Stone, joka toimi Elviksen kiertuemanagerina 1970-luvun ajan.
The 3 Elvises Show nähdään tammi-helmikuussa kaikkiaan seitsemässä kaupungissa. Kiertue alkaa Tampereelta 31. tammikuuta ja päättyy Kuopioon 7. helmikuuta. Muut paikkakunnat ovat Lahti, Jyväskylä, Joensuu, Turku ja Helsinki.
Lipunmyynti The 3 Elvises Show’n esityksiin on jo alkanut Menolipussa osoitteessa www.menolippu.fi. Lippupalvelun sekä Lippupisteen lippukaupoissa ja puhelinpalvelussa lipunmyynti alkaa maanantaina 17.11. kello 9.00. Liput maksavat 48 euroa (+ lippukauppojen toimituskulut alk. 1,50 euroa).
The 3 Elvises Show on ainutkertainen kunnianosoitus Elvis Presleylle ja hänen musiikilleen. Lavalla nähdään 1950-luvun Elviksenä Leo Days, 1968 comebackin tekevänä Elviksenä Ryan Pelton ja Las Vegasin Elviksenä Kraig Parker. Yhdessä he ovat ainutlaatuinen kokoonpano, jonka esityksessä yhdistyvät Elviksen kuolematon musiikki, unohtumaton lavakarisma ja pukuloisto.
Nuoren Elviksen esittäjä, Leo Days on kerännyt mittavan kokoelman palkintoja lukuisissa laulukilpailuissa. Paluun lavoille tekevä Elvis, Ryan Pelton on nähty Elviksen roolissa lukuisissa tv-ohjelmissa. Las Vegasin Elvistä esittävä Kraig Parker on puolestaan nimetty useita kertoja maailman parhaaksi Elvis-esiintyjäksi. Tällaisen nimityksen Parkerille antoi mm. London Times vuonna 2004.
Elvis Presleyn kuolemasta tuli kuluneeksi elokuussa 2007 tasan 30 vuotta. Lisäksi tuli kuluneeksi 50 vuotta Elviksen ensimmäisestä elokuvasta, Love Me Tender sekä 50 vuotta siitä, kun All Shook Up, Teddy Bear ja Jailhouse Rock nousivat ykköshiteiksi Yhdysvalloissa. Muistovuoden kunniaksi käynnistynyt The Las Vegas Elvis Show: The 3 Elvises –kiertue sai ensi-iltansa Britanniasta marraskuussa 2007 ja on kiertänyt sen jälkeen ympäri maailman. Ensi vuoden alussa show palaa jälleen kaikkien Elviksen ihailijoiden iloksi Suomeen!
Kiertue:
La 31.1. Tampere, Tampere-talo
Su 1.2. Lahti, Sibeliustalo
Ma 2.2. Jyväskylä, Paviljonki
Ti 3.2. Joensuu, Areena
To 5.2. Turku Caribia
Pe 6.2. Helsinki, Kulttuuritalo
La 7.2. Kuopio, Musiikkikeskus





Kommentit
Keskustelut
Facebook