Plaza

Dome

Ensimmäinen Lordi-kirja suututti Lordin

29.8.2006
Anssi

Lordi, kirjat, albumit, rock, revontulet, kirjailija

lordicolaViikko sitten kauppoihin tullut Lordi – hirviön tarina –kirja on Ilta-Sanomien mukaan suututtanut Tomi Putaansuun. Kirjalla ei ole Putaansuun mukaan Lordin kanssa mitään muuta tekemistä kuin, että hän on antanut sen kirjoittaneelle Sven Pahajoelle 15 minuutin puhelinhaastattelun. Lordista on marraskuussa tulossa Jussi Ahlrothin toimittama kirja, joka puolestaan on tehty yhteistyössä bändin kanssa.

Lordi on muutamassa kuukaudessa joutunut tottumaan myös vastoinkäymisiin, kun huikea suosio tuo mukanaan kaikenlaista oheistuotetta ja muuta keksittyä kohua. Toistaiseksi asiat ovat pysyneet varsin hyvin Tomi Putaansuun hallinnassa eli Lordi on mukana mm. tulevan kolajuoman suunnittelussa (kuvassa Olvin julkaisemat pullomallit) ja postimerkkiprojektissa, mutta Sven Pahajoen Lordi – hirviön tarina oli miehelle liikaa.


Ilta-Sanomien haastattelussa Tomi Putaansuu toteaa, että: “Minun mielipiteeni on, että nyt koottu opus on laadittu vain rahanteko mielessä - ja niistä rahoista bändi ei saa latin latia.” Kirjoittaja on Helsingin Sanomien mukaan kiistänyt rahastustarkoituksen ja väittää tehneensä kirjan Tomi Putaansuun kanssa yhteistyössä.

Putaansuu sanoo puolestaan, että Sven Pahajoen kirja on nopeasti kasaan roiskaistu ja harmittelee, kun ihmiset luulevat sitä oikeaksi Lordi-kirjaksi.

Kustannusyhtiö Revontulen kustantamaa ja Pahajoen kirjoittamaa kirjaa on ehditty myydä jo reilusti yli 20 000 kappaletta eli se on nousemassa toistaiseksi vuoden myydyimmäksi musiikkikirjaksi.

Kuten jo aikaisemmin Lordin kohdalla, niin myös nyt fanit ovat nopeasti liikkeellä ja kirja sekä kirjailija saavat heiltä suoraa krittiikkiä keskustelufoorumeissa. Fanien suosimaan MonsterDiscoHell-foorumiin pääsee seuraamaan tilannetta tästä.

Kirja-episodia lukuunottamatta Lordilla menee lujaa. Syksyllä The Arockalypse –albumista julkaistaan uusi versio live-DVD:n kera ja parilla bonusraidalla vahvistettuna. Plazan tietojen mukaan albumilla on myös uusi versio Hard Rock Hallelujahista. DVD puolestaan sisältää materiaalia Kauppatorin Euroviisujuhlilta.

www.lordi.fi

www.monsterdiscohell.com

Anssi Järvinen

1.

Mie luulin että talvella saadaan Lordi kolaa, mutta täähän onkin jotain limonadia. Ei prkle! Olisi se ollut kova sana vetää lunta pihalta Lordi kolalla.

2.

Tomi Putaansuulle pitäisi napsauttaa sakot Sven Pahajoen bisneksien haittaamisesta. Kaveri näköjään kuvittelee voivansa istua maineensa päällä. Äijä puhuu rahastamisesta ja myy itse kokista omalla kuvallaan :D

3.

Tomi Putansuulla + yhtyeen jäsenillä on tekijänoikeus bändiinsä.Jos joku kirjoittaisi kirja esimerkiksi tästä Sven Pahajoesta,todennäköisesti ko.henkilö ei siitä ”pitäisi”.Lisäksi kirjan tuotosta olisi ehdottomasti maksettava Lordin porukalle/Putansuulle,koska kirja käsitteelee nimenomaan heidän luomaa brändiä-yhtyettä-ihmisiä…Minusta on ihan sama rikastuuko Putansuu vai Pahajoki, lakia on noudatettava,tässä tapauksessa tekijänoikeuslakia.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös