Ilosaarirock on edelleen yksi Suomen parhaista festareista. Faith No Moren tai Sielun Veljien kaltaisia meganimiä ei tällä kertaa nähty, mutta Ilosaaressa onkin aina ollut melkein yhtä paljon kyse pelkästä hyvästä fiiliksestä kuin esiintyjistä. Tänä vuonna tapahtuma ei ollut viimeisen kymmenen vuoden tapaan loppuunmyyty, mutta se johtui vain alueuudistuksesta.

Myynnissä oli pari tuhatta lippua aiempaa enemmän ja kävijäennätys jäikin vain noin sadan asiakkaan päähän. Jos säät olisivat olleet paremmat, niin kävijäennätys olisi taatusti rikottu.

Lähinnä metaliin keskittynyt Sue-lava oli siirretty päälavan takana aukeavalle nurmikentälle. Sen löytäminen oli vähän hankalaa, mutta ratkaisu oli silti oikea. Nurmikko tarjosi oivallisen paikan ottaa hetki iisisti ja vain löhöillä keikkojen välillä.

Lauantain kiinnostavimmat aktit löytyivätkin juuri Sue-lavalta. Brittiläisen Pulled Apart By Horsesin kokeellinen hardcore jaksoi tosin viihdyttää vain muutaman biisin verran. Monimutkaisemmat, hieman Refusedin mieleen tuoneet kappaleet toimivat, mutta suoraviivaisempi paahto oli pelkästään tylsää. Laulaja Tom Hudson voisi jatkossa keskittyä vain huutorähinälauluun, sillä yrittäessään laulaa puhtaasti hänen nasaalivinkunansa aiheutti vain päänsärkyä ja kävi hetkessä sietämättömäksi.

Jättimäisessä Ylex-teltassa esiintynyttä virolaista Iiristä on yritetty markkinoida ties minä uutena Björkinä, mutta hänen keväällä ilmestynyt levynsä oli lähinnä tyylikkäillä soundikikkailulla toteutettua peruspoppia. Livenä tilanne ei ollut paljon parempi. Neidon keikkoja on kehuttu maasta taivaisiin, ja karismaattinen esiintyjä hän olikin. Hyvien biisien puuttuessa veto oli silti vain puuduttava.

Mayhemin änkeminen pieneen Sue-telttaan oli omituinen ratkaisu. Black metalin pioneereja oli saapunut katsomaan hirveä määrä porukkaa jotka eivät näyttäneet metallisteilta laisinkaan. Ruutupaitaa, hassuja viiksiä ja silmälaseja riitti, eli hipsterinpirulaiset ovat vihdoin Suomessakin löytännet bläkkiksen. Ihmisvirran suunta oli kuitenkin koko ajan teltasta ulos. Mayhemia ei kukaan täysjärkinen fanita kuin musiikillisten ansioiden takia. Murhaan, kirkkojen polttamiseen ja itsemurhaan yhdistetyn bändin diggailu ironisesti on täysin mautonta. Keikka itsessään oli mitä oli. Muutamaa kappaletta pidempään kohkausta ei jaksanut. Rääkyjä Attila Csihar voisi myös Mayhemin kanssa mekastaessaan käyttää monipuoliseen kirkunaan, korinaan ja ties mihin ihmeen sirkkeli-imitaatioihin taipuvaa ääntään.

Paljon pirteämpää poljentoa tarjoili rantalavalla ruotsalainen Looptroop Rockers. Kokoonpanon helvetin taitava räbäytys sai hyvälle tuulelle huolimatta välillä raskaastakin maailmanparannuspaatoksesta. Erityisesti Promoen verbaaliakrobatia teki jälleen vaikutuksen.

Ruotsalainen Nasum oli paluukiertueellaan tekemässä kunniaa tsunamissa menehtyneelle laulajalleen Mieszko Talarczykille ja juhlistamassa bändin 20-vuotista taivalta. Talarczykia paikkasi mikin varressa Rotten Soundin Keijo Niinimaa. Ääriaggressiivisen grindcoren parissa harvemmin herkistyy, mutta bändin paahtaessa biisejään mielettömällä energialla Talarczykin kunniaksi nousi pala kurkkuun pariinkin otteeseen. Nasumia kuulisi mieluusti lisää jatkossakin, mutta tämä kiertue taitaa jäädä ainoaksi.

Yhden viime vuosien kehutuimmista indiepop-levyistä julkaissut The xx sai Ylex-teltan hurmokseen. Vuoden 2009 debyyttialbumi on saamassa vihdoin jatkoa syyskuussa, mutta bändi keskittyi silti melkein pelkästään vanhaan materiaaliinsa. Trion simppeli musiikki todisti taas sen, että toimivat pop-biisit eivät tarvitse aina edes pelkästään perinteistä kolmea sointua vaan kahdellakin pärjää. Lastenlaulumaiset melodiat villitsivät koko teltan asialleenpaneutuneen yleisön yhteislauluun.

Lauantain pääesiintyjä The Hivesin parasta ennen päiväys on mennyt jo aikoja sitten. Alkukesästä ilmestyneen uuden levyn ja sen edeltäjän välillä ehti vierähtää viisi vuotta ja mitään uutta tai ihmeellistä bändi ei sinä aikana keksinyt. Orkesteri veivasi edelleen samaa tarttuvaa garagerockia, mutta jos siltä on nähnyt yhden keikan, niin on nähnyt ne kaikki. Kun soundit vielä olivat surkeat, niin esitys oli melkoinen antikliimaksi muuten hienolle päivälle.

Sunnuntain odotetuinta antia oli First Aid Kitin ruotsalaissisarusten vähäeleinen folkhissuttelu. Suurimman hypen laskeuduttua on selvää, että parivaljakko ei ehkä ole kuitenkaan ihan kaikkien kehujen arvoinen. Lauluääntä neidoilta löytyi, mutta biisinsä eivät sävellyksinä kovin kummoisia olleet. Soiton ollessa väillä hyvinkin hapuilevaa, tuntui suurikokoinen teltta nielevän muusikot sisuksiinsa. Yleisö tuntui pitävän kuulemastaan, mutta esityksen olisi paljon mieluummin todistanut jossain intiimimmässä tilassa.

Koko viikonlopun mukavimmasta yllätykstä vastasi englantilainen 65daysofstatic. Ilosaarella on jo monta vuotta ollut pakonomainen tarve buukata joka vuosi muutama samaa kaavaa toistava post-rock-bändi esiintymään. Pitkät ja hitaasti kasvavat kenkiintuijottelubiisit eivät ole otollisinta festarimateriaalia. 65Daysofstaticin musiikki menee ehdottomasti myös post-rock-kategoriaan, mutta sen esiintyminen oli energistä riehumista ja videopeleistä napatuilta kuulostaneet samplet ja konemausteet toivat metelöintiin mukavan omaperäisen soundin. Konepörinän, kitaramekkalan ja rauhallisemman hissuttelun symbioosi toimi komeasti.

Jos 65daysofstaticilla oli koneita vain mausteina, niin saksalainen Modeselektor tarjosi kunnon tanssimusiikkipläjäyksen. Kahden miehen koneorkesteri luotti läppäreiden ja komean valoshown voimaan. Sieltä täältä vaikutteita ottava parivaljakko jätti hämärimmän materiaaliinsa soittamisen väliin ja keskittyi tuuttaamaan melkoisella äänenvoimakkuudella helpommin avautuvia kappaleitaan, saaden aikaan melkoiset tanssikarkelot.

Päälavalla esiintynyt Black Star ei tainnut sanoa nuoremmille festarivieraille yhtikäs mitään. Vain yhden levyn vuonna 1998 julkaisseen duon muodostavat Mos Def ja Talib Kweli. Tuo yksi levy on hip hop-piireissä noussut klassikkoasemaan, ja keikasta innostuivatkin eniten vanhan kaartin miehet. Esimerkiksi Palefacen ja Redraman saattoi bongata vähälukuisen yleisön seasta täysin fiiliksissä keikasta. Duon hienostunut älykkö-rap oli suurelle osalle yleisöstä kuitenkin selvästi liian hankalaa tavaraa. Parivaljakko julkaisee vielä tänä vuonna uutta materiaalia, ja täytyy vain toivoa että nuorempikin lökäpöksykansa löytää orkesterin sitä kautta.

Ilosaari otti melkoisen riskin buukatessaan Antony and the Johnsonsin esiintymään myöhään sunnuntai-iltana Joensuun kaupunginorkesterin kanssa. Festarit ovat tietysti hiljaa soitetulle taidemusiikille täysin väärä paikka, mutta melko täyteen ahtautuneen Ylex-teltan humalainen yleisö osasi olla yllättävän hiljaa ja keskittyä kuuntelemaan kaikkensa antanutta laulaja Antony Hegartya. Suurin typerys löytyi tällä kertaa miksauskopilta, jossa keski-ikäinen järjestysmies huusi ja kailotti hissuttelun päälle sellaisella äänenvoimakkudella, että ääliötä oli pakko käydä kehottamassa pitämään turpansa kiinni. Kun tämä häiriötekijä oli vaimennettu pystyi keikasta nauttimaan. Tunteet pinnassa esiintynyt Hegarty kirvoitti kyyneleet monen kuulijan silmäkulmaan. Kaupunginorkesteri soitti välillä vähän miten sattuu, mutta tunnelataus ei kärsinyt siitä lainkaan. Tämä oli ehdottomasti koko viikonlopun paras keikka.

Teksti: Aki Lehti ja Mira Tulilahti
Kuvat: Sampsa Geijer, Risto Kuittinen, Tuukka Pakarinen ja Markus Korpi-Hallila

Tagit: Ilosaarirock