Plaza

Dome

Foreigner Suomeen joulukuussa

11.9.2007

hitit, Kulttuuritalo, albumit, Yhdysvallat, New York, Helsinki

Yli 50 miljoonaa albumia ympäri maailman myynyt Foreigner saapuu konsertoimaan Suomeen joulukuussa. Yhtye nähdään nyt ensi kertaa Suomessa Helsingin Kulttuuritalossa itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta. Foreigner tunnetaan muun muassa hitistään I Want to Know What Love Is.

Yhtye on kiertänyt maailman keikkapaikkoja jo yli 30 vuotta ja se tietysti näkyy myös yhtyeen nykyisessä kokoonpanossa sillä alkuperäisjäseniä edustaa enää vain Mick Jones.

Foreigner perustettiin New Yorkissa vuonna 1976. Yhtyeen vuonna 1977 julkaistua Foreigner-debyyttialbumia myytiin yli neljä miljoonaa kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa, ja se pysyi Top-20:ssä vuoden ajan.

Liput keikalle maksavat 49 euroa.

Takaisin ylös