Green Day linnoittautui studioon
16.2.2012

Green Day on ilmoittanut aloittaneensa uuden albuminsa nauhoitukset. Billie Joe Armstrong lupaa entistä suorempaa mättöä levyltä, jota trio nyt nauhoittelee.
Yhdeksäs Green Day -albumi alkaa saada muotojaan, kun yhtye ilmoitti palanneensa studioon ja nauhoitukset ovat alkaneet. Edellinen studioalbumi triolta julkaistiin vuonna 2009, joten 21st Century Breakdownista on ehtinyt vierähtää jo kolme vuotta.
Billie Joe Armstrongin mukaan yhtye pyrkii seuraavalla albumillaan suoraviivaisempaan mättämiseen kuin kahdella edellisellä albumilla. Uutta Green Day -musiikkia kuultiin jo pätkä marraskuussa, kun yhtye esitti keikallaan Carpe Diem -kappaleen. Tuon biisin päätyminen tulevalle levylle ei ole vielä varmaa ja yhtye ei ole vielä kertonut millä aikataululla se yrittää saada seuraavan albuminsa valmiiksi.





Kommentit
Keskustelut
Facebook