Plaza

Dome

Hiphop-ryhmä CunninLynguist palaa Suomeen

14.1.2008

albumit, Nosturi, rasismi, kuolemat, politiikka, uskonnot, Yhdysvallat, Amerikka, Eurooppa

Pohjois-Amerikan ja muun Euroopan tavoin Suomessakin vankkaa kannatusta nauttiva hiphop-trio CunninLynguists saapuu Nosturiin maaliskuun 4. päivä osana loppuvuodesta 2007 julkaistun Dirty Acres -albumin kiertuetta. Yhdysvaltojen etelävaltioista saapuva bändi on yksi tämän hetken kiinnostavimmista rap-akteista. Geto Boysin ja Ouktkastin hengessä räppäävät Kno ja Deacon The Villain kertovat kappaleissaan suorasanaisia ja kaunistelemattomia tarinoita esimerkiksi politiikasta, kuolemasta, rasismista ja uskonnosta. Yhtyeen läpimurto underground-suosikista laajempaan tunnettuuteen ja vuoden parhaiden levyjen listoille tapahtui kaksi vuotta sitten ilmestyneen A Piece of Strange -albumin ansiosta.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös