Plaza

Dome

Idols-finalisti Anna Abreulle levytyssopimus

27.4.2007

popmusiikki, kieli, kilpailut, soul, albumit, Espanja, Portugali

Idols -kilpailussa toiseksi sijoittunut Anna Abreu allekirjoitti torstaina levytyssopimuksen SonyBmg:n kanssa. Levyllä tullaan kuulemaan lauluja useilla eri kielillä laulettuna.


Ennakkotietojen mukaan albumin musiikkityyli tulee olemaan poppia, mutta myös soul-tyyliä on luvassa. ”Se on popmusiikkia, jossa on vaikutteita r&b:stä, soulista ja latinomusiikista. Ihanaa, että pääsen levyttämään ihan omana itsenäni”, kertoo Abreu perjantain Ilta-Sanomissa. Levyn pääpaino on englanninkielisessä materiaalissa, mutta muutama kappale tulee olemaan myös portugaliksi ja espanjaksi.

Eilen julkistettiin myös, että Idols-finaaliin yltänyt Kristian Meurman julkaisee oman debyyttilevynsä toukokuun lopulla.

Takaisin ylös