Plaza

Dome

Isley Brothers –laulaja vankilaan

3.9.2006
Anssi

rojaltit, talousrikokset, vero, munuaissyöpä, vankila, tuomiot, Yhdysvallat

isleysoldLegendaarisen Isley Brothersin laulaja Ronald Isley on saanut talousrikoksistaan kolmen vuoden vankilatuomion Yhdysvalloissa. Veljensä rojaltit napanneelta soulherralta perätään myös yli 2,4 miljoonan euron maksamattomia veroja.


Isley Brothersin Ronald Isley on intoutunut rötöstelemään vanhoilla päivillään. 64-vuotias Isley tuomittiinkin miljoonien dollarien pimittämisestä kolmeksi vuodeksi vankilaan. Hänen todettiin nostaneen kuolleen veljensä rojalteja ja kadottaneen saamansa rahat. Kolmen vuoden linnatuomion lisäksi hänet määrättiin maksamaan yli 2,4 miljoonan euron korvauksia tekosistaan.

Ronald Isleyn elämässä ennen tuomiota ehti tapahtua paljon ihan viimeaikoina, sillä vuonna 2005 hän sai sydänkohtauksen ja on taistellut munuaissyöpää vastaan. Korkeasta iästään huolimatta Ronald Isley on myös tulossa isäksi ja häntä reilusti nuorempi vaimonsa Candy odottaa kaksikon lasta.

Isley Brothers aloitti yhteisen musisoinnin jo 1950-luvun lopulla.

Anssi Järvinen

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös