Plaza

Dome

Jackson 5 suunnittelee paluuta

9.3.2007
Anssi

Michael Jackson, Yhdysvallat, Huhut, keski-ikä, Arabiemiraatit, albumit, Las Vegas

jaksonitMichael Jackson ja veljesparvi-Jackson suunnittelee paluuta. Huhut paluusta ovat vahvistuneet sen jälkeen, kun Michael Jackson muutti takaisin Yhdysvaltoihin ja asettui Las Vegasiin. Edellisen kerran veljekset esiintyivät yhdessä 23 vuotta sitten.


The Jackson 5 kuuluu ehdottomasti pop-historian merkittävimpiin yhtyeisiin, mutta veljesten riitojen ja Michael Jacksonin vähintäänkin sekavan elämän vuoksi yhtye ei ole saanut monista suunnitelmista huolimatta kasattua rivejään.

Nyt Arabiemiraateista takaisin Yhdysvaltoihin muuttaneen Michael Jacksonin huhutaan kuitenkin neuvottelevan veljiensä kanssa yhteistyön aloittamisesta. Heidän on varmistettu julkaisevan kokoelma-albumin tänä vuonna ja siltä pitäisi löytyä myös kaksi uutta kappaletta mikäli suunnitelmat toteutuvat.

The Jackson 5 on ollut kokoonpanosta riippuen myös lähes sama kuin Jacksons, joka se oli hajotessaan vuonna 1990. Viimeisen 2300 Jackson Street -albuminsa Jacksonit julkaisivat vuonna 1989. Tuolloin Michael Jackson eli jo eristäytynyttä pop-kuningas –elämäänsä eikä osallistunut nauhoituksiin kuin nimellisesti. Jackson 5 –“poikabändin” jäsenten keski-ikä on jo komeasti yli 50 vuotta.


Anssi Järvinen

1.

joooooooooooooooouuuuu

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös