Plaza

Dome

Jamiroquai on pian vapaa mies

8.8.2006
Anssi

Kokoelmat, Sony, levy-yhtiö, albumit, underground, juhlat, Acid Jazz

jaykayJamiroquai on luvannut juhlia sitä hetkeä, kun vapautuu pitkästä levytyssopimuksestaan, jonka hän teki 90-luvun alkupuolella Sonyn kanssa. Jo ennen ensimmäistä levyään Acid Jazzilta Sonylle napattu Jamiroquai aloittaa juhlat julkaisemalla odotetun miestenvaatemallistonsa sekä kokoelma-albumin.


Jamiroquain kahdeksan albumin sopimus vetelee miehen itsensä mukaan viimeisiään, vaikka albumijulkaisuja on virallisesti vasta kuusi ja seuraavaksi luvassa on Jamiroquai-kokoelma. Tuleva kokoelma sisältää kaikki singlehitit When You Gonna Learnista tähän päivään. Kenties mies on kuitenkin laskenut diilinsä päättyvän tähän levyyn, sillä hän on vihjannut, että levy-yhtiö tulee vaihtumaan pian.

Jay Kay ei vuosien saatossa ole juurikaan valittanut levy-yhtiön toiminnasta, mutta onhan se selvää, että 13 vuotta samalla sopimuksella on ollut pitkä aika. Jay Kay on nyt 36-vuotias ja odottaa jo innolla sitä, että saa valita uudelleen mitä elämällään tekee ja kuka tulevat albumit julkaisee.

Irtautumista sopimuksesta herra aikoo juhlistaa muun muassa uudella vaatemallistollaan, jonka valmistamisesta ja markkinoinnista huolehtii Hugo Boss. Suppea Jay Kay –mallisto on luvassa Boss-liikkeisiin vasta loppuvuonna, vaikka sitä lupailtiin jo kevääksi. Hattuja mallistoon ei kuulu.

Ennen Jamiroquai-kokoelmaa julkaistaan remix-versioita taannoisista singleistä. Ensimmäinen julkaisu on Cosmic Girl / Deeper Underground –tuplasingle, joka julkaistiin 7. elokuuta.

www.jamiroquai.co.uk

Anssi Järvinen

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös