Janitalle lisäkeikka Suomeen
15.2.2007
Tatu
Janitan ystäville avautuu toinenkin mahdollisuus nähdä laulajatar vuosien tauon jälkeen livenä kotimaassaan.
Janita nousee yhdysvaltalaisyhtyeensä kanssa lavalle Porvoon Bar Maryssa torstaina 1.3.2007. Edellisenä iltana bändi soittaa levynjulkaisukeikan Helsingin Kuudennella Linjalla. Helsingin keikalle lippuja saa ennakkoon Tiketistä. Mikäli kummallekaan keikalle ei pääse, voi yhtyeen nähdä lauantaina 3.3.2007 MTV 3:n Huuma -ohjelmassa. Uuden Seasons Of Life -albumin julkaisupäivänä keskiviikkona 28.2.2007 bändiä voi puolestaan kuulla livenä Radio Uuden Kissin Iltapäivässä.
Janita nousi Suomessa kuuluisuuteen hiteillä Maistan maailmaa ja Oma planeetta. Suomen kielellä julkaistuja albumeja ovat Oma planeetta (1992), Sävyjä (1994) ja Tunteita (2001). Näiden julkaisun jälkeen Janita keskittyi englanninkielisen materiaalin työstämiseen ja onkin jo useita vuosia asunut ja työskennellyt USA:ssa. Ensimmäisen julkisen esiintymisensä kotimaassaan pitkästä aikaa Janita teki viime lauantaina lähes 900 000 tv-katsojalle Miss Suomi -finaalissa. Tuore I Miss You -single on mm. Radio Vegan soittolistalla, kappaleeseen tehdyn videon voi puolestaan nähdä MTV Finlandilla ja Voice TV:llä.
Janitan tuorein albumi, Seasons Of Life, julkaistiin Yhdysvalloissa viime kesänä ja se nousi viralliselle Media Guide / Jazz Week -listalle, jossa se on ollut jo lähes 40 viikkoa. Albumi julkaistiin viime vuonna myös Japanissa, jonne Janita teki esiintymis- ja promootiomatkan vuoden lopulla. Seasons Of Life on ehditty julkaista myös Saksassa ja kevään kuluessa se ilmestyy Suomen lisäksi mm. Aasian maissa. Janita jättää Suomen tällä erää maaliskuun alussa jolloin bändi lentää keikoille Japaniin. Janitan tarkoituksena on kuitenkin palata kotimaan kamaralle yhtyeineen jälleen kesällä!
Tatu Junni





Kommentit
Keskustelut
Facebook