Kissille toinenkin keikka Suomeen!
28.2.2008
Supersuosittu rockyhtye Kiss on vahvistanut toisen konsertin Suomeen! Ensimmäisen keikan liput myytiin loppuun ennätysmäisessä kuudessa minuutissa ja toisesta konsertista päästiin neuvottelemaan heti.
Kiss päätti saapua Helsinkiin päivää aikaisemmin voidakseen toteuttaa kaksi konserttia tiistaina 27.05. ja keskiviikkona 28.05.
KISS juhlistaa tänä vuonna 35-vuotista uraansa massiivisella Euroopan kiertueella. Tulevan KISS Alive/35-kiertueen aikana yhtye esiintyy kaikkiaan 17 Euroopan maassa, pitäen sisällään kesän suurimmat festivaalit ja yhtyeen kaikkien aikojen ensimmäiset konsertit Moskovassa, Pietarissa ja Veronassa.
- 1.
-
AIVAN LOISTAVAA! Mietinkin että saattavat tehdä saman kun Gunsit 2006.
- 2.
-
mä mee molemille keikoille!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- 3.
-
aika hienoo en ite mee keikoille mut kiss on tosi hyvä bändi kizz rulez!
- 4.
-
kiss on todella hyvä bändi mutta kuitenkin nämäkin liput myydään ennen kun ehdidte sanoa kiss olen siitä 100½ varma
- 5.
-
Pysykööt vaan rapakon toisella puolella. Pellejä riittää tälläkin puolella. Tarvi niitä nyt enää lisää.
- 6.
-
vitun idioootti.. kiss on aivan loistava.. itse olet vain tavallinen tallaaja.. millä oikeudella menet tollaista sanoma.a.- D
_ - 7.
-
Miksiköhän tämä Suomen keikkajärjestäjä ei ottanut bändiä samantien stadionille??Pelkäsi varmaan ettei kiss myy enää ja nyt yrittää paikata virhettään…Ekan keikan liputkin oli varmaan myyty jo hyvissä ajoin ennakkoon firmoille jne ja vain muutamia satoja faneille koska loppuivat niin nopeasti.
- 8.
-
muutama hieno biisi ja hyvin rakennettu imago ja muu koneisto ympärille. Hattua nostan vaikken fani ole.
- 9.
-
Täytyy sanoa, että koskaan en ole ymmärtänyt mikä muu juju kuin toi armoton show Kissillä on. Perusrokkia pelleasuissa.
- 10.
-
KISS ROCKS !!!!
- 11.
-
KISS ROCKS HARD!! I like KISS music because it ROCKS!





Kommentit
Keskustelut
Facebook