Plaza

Dome

Kuuntele Thom Yorken soololevyä

16.6.2006
Anssi

albumit, USA, BBC, orkesterit, Thief, julkisuus, Iso-Britannia, Lontoo, Queen

thomyorkeRadioheadin uusi albumi alkaa saada muotoaan ja parhaillaan USA:ssa kiertävä bändi on soittanut paljon uutta materiaalia keikoillaan. Ennen bändin vielä nimetöntä levyä ehtii laulaja Thom Yorke julkaista The Eraser –soololevynsä.


Hail To The Thief –albumia seuranneen kiertueen jälkeen Radiohead pysytteli pitkään pois julkisuudesta, mutta bändi ei suinkaan ole lepäillyt, vaan kaikilla on ollut omat projektinsa. Radiohead on myös valmistellut uutta albumia ja kiertää parhaillaan USA:ssa testaamassa materiaalia. Useimmilla kevään ja kesän keikoilla on tuttujen biisien lisäksi kuultu huomattavan paljon uutta materiaalia. Levyn tarkka julkaisuajankohta on vielä avoin, mutta sen on tarkoitus olla kaupoissa syksyn aikana.

Radioheadin vokalisti Thom Yorken soololevy ehtii kauppoihin ennen sitä. Pääasiassa koneilla tehty The Eraser kuulostaa kokeelliselta Radioheadilta ja on myös Yorken vahva poliittinen kannanotto. Sen julkaisupäivä on 10. heinäkuuta. Voit kuunnella albumia nyt XL Recordingsin The Eraser -sivuilla. Klikkaa tähän, jos Yorken soolo kiinnostaa.

Myös Radioheadin Jonny Greenwood on puhuttanut jälleen Iso-Britanniassa, sillä hänen mystinen Popcorn Superhet Receicer –teoksensa kuullaan jälleen 24. marraskuusta. Esityspaikka on Queen Elizabeth Hall. BBC:n orkesterin esittämä Popcorn Superhet Receiver sai kantaesityksensä viime vuonna Lontoossa.

Radioheadin kotisivut


Anssi Järvinen

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös