Plaza

Dome

Laulaja Anna Järvinen esittelee taitojaan kuvataiteilijana

5.5.2009

näyttelyt, taidenäyttelyt, musiikki, Tavastia, kuvataide, Ruotsi, Helsinki, Tukholma

anna järvinenAnna Järvinen esittelee tällä viikolla uuden puolen itsestään viettämällä ensimmäisen taidenäyttelynsä avajaisia perjantaina Tukholmassa. My My How Can I Resist You -näyttely avataan 8. toukokuuta miestenvaateliike Kocksgatan 17 Herrekiperingissä.

Molemmin puolin Pohjanlahtea rakastetun laulajattaren näyttely on avoinna 29. toukokuuta asti.

Laulaja-lauluntekijänä paremmin tutuksi tullut Anna on musiikin lisäksi harrastanut koko ikänsä myös kuvataiteita – silloin kun paperille ei synny sanoja, sille syntyy kuvia. Annan ensimmäinen taidenäyttely koostuu 32 piirroksesta.

Anna Järvisen toinen levy Man var bland molnen on parhaillaan sekä Suomen että Ruotsin virallisella albumilistalla viidettä viikkoa. Anna saapuu seuraavan kerran vanhaan kotimaahansa 28.5., jolloin hän bändeineen soittaa keikan Helsingin Tavastialla.

http://kocksgatan17.se/

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös