Madonna saapuu elokuussa Helsinkiin
7.2.2012

Madonnan maailmankiertue käynnistyy toukokuussa Israelista, tiedottaa kiertueen promoottori Live Nation Entertainment. Monipuoliseen kiertueeseen lukeutuu areenoita, stadioneita ja ulkoilmakohteita Etelä-Amerikkaa ja Australiaa myöden.
Euroopassa kiertue pysähtyy 26 kaupungissa, joista yksi on Helsinki! Olympiastadionilla sunnuntaina 12. elokuuta totetuvan konsertin lipunmyynti käynnistyy ystävänpäivänä, tiistaina 14. helmikuuta Lippupalvelussa.
Madonnan edellinen kiertue, ilmiömäisen menestyksekäs ”Sticky & Sweet” vahvisti hänen asemansa yhtenä menestyneimmistä artisteista. Historialliseen kiertueeseen sisältyi megakonsertti elokuussa 2009 Helsingin Jätkäsaaressa, joka 85 000:n yleisöllään teki ennätyksen suurimpana Pohjoismaissa järjestettynä maksullisena konserttina. Lisäksi Madonna nähtiin mm. Belgiassa (Werchter, 70 000 myytyä lippua), Virossa (Tallinnan Laululava, 72 000), Sveitsissä (Zürichin Dübendorf Airfield, 72 000), Isossa-Britanniassa (Lontoo, 75 000) ja Yhdysvalloissa (New Yorkin Madison Square Garden neljänä iltana 60 364 myytyä lippua). Etelä-Amerikassa Madonnan show’t myivät yli 650 000 lippua.
Viime sunnuntaina Madonnan Bridgestone Super Bowl -puoliaikashow’ssa kuultiin ensi kertaa ”Give Me All Your Luvin”, joka on ensimmäinen sinkkulohkaisu Madonnan odotetulta uutuusalbumilta ”MDNA”. Albuminjulkaisua odotetaan maaliskuun loppupuolelle. ”Give Me All Your Luvin” -single on noussut iTunesin ykköseksi jo mm. Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa. Singlestä tehty video, jolla on mukana myös Nicki Minaj ja M.I.A., julkaistiin myös vastikään.
”Madonnan saavutukset maailmanluokan viihdyttäjänä ja kiertueartistina puhuvat puolestaan. Hänen taiteensa, lahjakkuutensa ja luovat tuotokset kasvavat kiertue kiertueelta ja Madonna World Tour 2012 ei tule olemaan poikkeus. Olemme innoissamme saadessamme hänet takaisin tien päälle ja tiedämme, että hänen faneistaan tuntuu samalta”, kommentoi Arthur Fogel, Live Nation Entertainment Global Touringin toimitusjohtaja ja Madonnan kiertuepromoottori.





Kommentit
Keskustelut
Facebook