Madonnan albumi myi ilmestymispäivänään kultaa
25.4.2008
Madonnan uusi studioalbumi ”Hard Candy” saapui kauppoihin Suomessa tänään perjantaina 25.4. Se on myynyt välittömästi lähes platinalevyyn oikeuttavan määrän. ”Hard Candy” julkaistiin Suomessa poikkeuksellisesti jo perjantaina, kun esimerkiksi Yhdysvalloissa se ilmestyy vasta tiistaina 29.4.
Albumi on julkaistu tänään myös mm. Hollannissa, Saksassa, Italiassa ja Tanskassa, ja kyseiset maat ovat myös ylittäneet myyneillään platinarajan. Albumin ensimmäinen single ”4 Minutes” on pitänyt Suomen singlelistan ykkössijaa hallussaan jo neljä viikkoa. Popin kuningatar on julkaissut ennen Hard Candya kymmenen studioalbumia, ja niitä on myyty maailmanlaajuisesti yhteensä yli kaksisataa miljoonaa kappaletta.





Kommentit
Keskustelut
Facebook