Metallican uutuuslevy julkaistaan Suomessa 12.9.2008
16.8.2008
Viiden vuoden odotus on ohi! Metallican uutta levyä on odotettu pitkään, ja neljän viikon päästä Death Magnetic on täällä. Perjantainen julkaisupäivä aiheuttaa erityisjärjestelyjä myös suomalaisissa levyliikkeissä - monet avaavat ovensa metallikansalle jo keskiyöllä vuorokauden vaihtuessa.
Yöostoksille voi suunnata ainakin Tampereen Anttilassa ja Helsingin, Turun, Jyväskylän, Kuopion sekä Oulun Levykauppa X:ssä.
Death Magnetic on Metallican yhdeksäs studioalbumi ja hartaasti odotettu uusi julkaisu viiteen vuoteen. Levyn tuottajana on toiminut Rick Rubin ja esimakua albumista saadaan elokuun aikana ilmestyvällä sinkulla & videolla ”The Day That Never Cames”. Videon on ohjannut Thomas Vinterberg.
Albumin biisilista on seuraavanlainen:
That Was Just Your Life
The End Of The Line
Broken, Beat & Scarred
The Day That Never Comes
All Nightmare Long
Cyanide
The Unforgiven III
The Judas Kiss
Suicide & Redemption
My Apocalypse
Levy tulee julkaisupäivänä myös digitaalisesti myyntiin yhtyeen lanseeraaman faneilleen tarkoitetun Mission:Metallica-sivuston kautta (www.missionmetallica.com). Mission:Metallica oikeuttaa jäsenensä myös ennakkotilauksiin levystä ja lipunostoon juuri julkaistuille ainutlaatuisille julkaisukeikoille 12.9. Berliinissä ja 15.9. Lontoossa!
Metallica on vihdoin tehnyt sopimuksen myös back kataloginsa digitaalisesta myynnistä. Vanhempaa Metallicaa on saatavilla ensi maanantaista 18.8. alkaen kaikista hyvinvarustetuista digikaupoista myös Suomessa!
- 1.
-
jes vittu tätä on ootettu toivottavasti ei oo niin paska levy ku edellinen
- 2.
-
Varmasti on ellei paskempi.
- 3.
-
Toivon parasta*, mutta pelkään pahinta.
(* Rehellisesti sanottuna olen kyllä menettänyt toivoni jo kauan, kauan sitten. Täytyy vain olla onnellinen siitä, että tämä bändi on kuitenkin onnistunut tekemään joitakin kaikkien aikojen hienoimpia metallilevyjä. Varsinkin …And Justice for All vain paranee vanhetessaan.)
- 4.
-
Luultavasti samaa kuraa kuin edellinen. Toivon kyllä, ettei olisi.
- 5.
-
Hyi kuinka pessimistisiä ihmisiä….
DM tulee olemaan mahtava levy, päätellen niistä audio- ja videopätkistä mitä Mission Metallicasta olen kuullut.
Metallica forever!!!
- 6.
-
Yes,mielenkiinnolla odotan uutta CD:tä.Jotenki vaa tuntuu kun tolta metallica(black)albumilta alko hienone alamäki sävellys puolella(unforgiven menetteli hitaaks biisiks kerra)/fiilistelyt soittaa miltä tuntuu(country soundi)/biisit vähä outoja aikasempii ensi tuli load sitte reload mistä löytyy unforgiven2.Kummastuttaa tää unforgiven trilogia toivottavasti on death magnetic levyn ainoo tosi hidas unforgiven3. ja sen arvonen,muuten kunnon tykitystä luvassa???vaikee uskoo ihmeisiin…
- 7.
-
olisi edes yksi tarttuva biisi sekin olisi paljon.
- 8.
-
Tulee hieno tuotos, oon ihan varma… Metallicalta odottaa vaan aina ihan yliluonnollisia suorituksia ja moni levy olis jollekin muulle bändille hyvä mutta tämän bändin mittausasteikko on jossain ihan muilla korkeuksilla kuin suurimmalla osasta hevibändeistä. Ne pätkät mitä olen kuullut Mission Metallicasta on kyllä sukua enemmän 80's Metallicalle kuin sen jälkeiselle.
- 9.
-
METALLICA JYRÄÄ AINA, YKSI PARHAIMMISTA BÄNDEISTÄ. OLKAA INNOKKAITA JA ODOTTAKAA HYVÄÄ, KYLLÄ TUO LEVY VARMASTI IHAN HYVÄ ON. JOS OLETTE TOSI METALLICA FANEJA, EI TUOLLAINEN PITÄISI ISO MURHE OLLA.
- 10.
-
Pidetään peukkuja…Ja keikkaa odotellaan!
- 11.
-
Muistattekos että Metallican lisäksi myös AC/DC julkaisee uuden lätyn syssyllä jota ainakin itte odotan enämpi mitä tota ”Death Magnetic” levyä. Metallican tavoin myös AC/DC:n eilen 15.8 Lontoossa kuvaama sinkku pitäisi putkahtaa ulos vieläpä kuluvan kuukauden aikana!
Rock On!
- 12.
-
metallica rulaa





Kommentit
Keskustelut
Facebook