Mick Jaggerin tytär Jade saapuu Suomeen
19.10.2009
Jade Jagger, yksi Ison-Britannian tunnetuimmista naisista, saapuu Suomeen hostaamaan Jezebel-klubia Helsingin The Tiger -ravintolaan perjantaina 30. lokakuuta. Jade Jagger on Rolling Stones -laulaja Mick Jaggerin ja muoti-ikoni Bianca Jaggerin tytär ja siten syntynyt julkkisten A-listalle. Hänet tunnetaan myös jalokivisuunnittelijana sekä mallina.
Jaggerin perustama ja hänen keskimmäisen nimensä mukaan nimetty Jezebel-klubi on lähtöisin Ibizalta ja se on vieraillut suurimmissa ja trendikkäimmissä kaupungeissa ympäri maailman. Perjantaina 30.10. Jezebel koetaan Helsingin The Tigerissa, ja bileitä hostaa Jade Jagger itse. Illan musiikista vastaa DJ D.R.W. (Dan Williams), joka soittaa levyjä elektrosta jungleen ja hip hopista houseen.
Jezebel on elämäntyyli, johon kuuluu musiikkia, muotia ja taidetta, mikä näkyy myös Jaggerin klubeilla. Tanssilattian suosikkien lisäksi kuullaan uutta ja julkaisematonta musiikkia, ja Jezebelissä on nähty esiintymässä mm. Lily Allen ja Lady Sovereign jo ennen heidän levytysuriaan. Jezebelissä on vieraillut myös muita maailmanluokan nimiä Fat Boy Slimistä lähtien.
Perjantai-ilta The Tigerissa Jade Jaggerin seurassa tulee olemaan eksklusiivinen ja tulvillaan glamouria. Jade Jagger ja seurue tuovat mukanaan tuoreimmat ilmiöt muoti- ja musiikkimaailmasta. 30. lokakuuta Helsingissä juhlitaan kuten Ibizalla, New Yorkissa tai Lontoossa.
Ovet aukeavat 30.10. klo 21.30 ja VIP-vieraat saapuvat klo 22.00 alkaen. Puolen yön jälkeen ovet ovat avoinna kaikille ja onnekkaimmat pääsevät mukaan juhlimaan Jade Jaggerin kanssa. Moët & Chandon on ollut mukana mahdollistamassa iltaa ja samppanja nähdään myös kutsuvierasillassa.





Kommentit
Keskustelut
Facebook