Dome

Päästöttömän sähkön nimeen vannova Ruisrock esittelee nousevia kykyjä

26.4.2012

Stig Dogg

6.-8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittavan Ruisrockin Louna-lavan ohjelma on julkistettu. Uusi lava tarjoaa kiinnostavan kattauksen kotimaan nousevia kykyjä ja tulevaisuuden lupauksia rockin, popin ja hip hopin saralta. Mukana on vasta esikoislevynsä julkaisevia artisteja, mutta myös pidemmän linjan tekijöitä tuoreella twistillä.

Perjantaina lavalle nousee kansainvälisestikin noteerattu turkulaisyhtye Burning Hearts ylistetyn ”Extinctions” -kakkosalbuminsa kera, indie-mausteilla höystettyä nuorta suomirockia tahkoava Vuoden tulokas Emma -ehdokkaanakin ollut Pasa sekä sumuista poppia ja surisevaa rockia soittava, alkuvuoden ylistetyimpiin debyytteihin lukeutuvan ”Paper Trees” -albumin julkaissut Black Twig.

Lauantaina festarikansaa viihdyttävät ”Laululeija”- ja ”Ryyppy”-hiteillään juurevaan suuntaan RnB-soundista siirtynyt ja kesällä uuden albumin julkaiseva Stig, vuoden parhaaksi albumiksikin nostetun, väkevän ”Mother”-esikoisensa alkuvuonna julkaissut Antero Lindgren, elokuussa debyyttialbuminsa julkaiseva nuori indierock-yhtye Stockers! sekä viihdyttävistä livekeikoistaan tunnettu pitkän linjan rap-kaksikko Ruudolf & Karri Koira, jotka työstävät Karri Koiran odotettua soolodebyyttiä.

Sunnuntaina lavan valloittavat Suomen tämän hetken lupaavimmaksi artistiksi nostettu, ”Globe”-debyyttinsä toukokuussa julkaiseva räppäri Gracias, live-keikoillaan Suomen ja maailmaakin valloittanut, ”Healing Music” -debyyttialbuminsa toukokuussa julkaiseva elektroduo Zebra & Snake sekä Joensuu 1685 -yhtyeen keulamiehenä tunnettu, soolourallaan samaa intensiivistä linjaa jatkava Mikko Joensuu.

Uuden Louna-lavan nimi juontaa juurensa Ruisrockin ja Turku Energian yhteistyöstä. Kaikki ensi kesän festivaalin käyttämä sähkö on päästötöntä. Päästöttömyys toteutetaan siten, että kaikki Ruisrockin sähköverkosta ottama sähkö on uusiutuvaa Turku Energia Louna Tuuli -sähköä, minkä lisäksi Turku Energia kompensoi dieselgeneraattoreilla tuotetun festivaali sähkön päästöt hankkimalla sertifioituja päästövähennyksiä.  Paikan päällä tapahtuvan sähköntuotannon hiilijalanjäljen asiantuntijalaskennan ja tarvittavien päästövähenemien oston tekee Nordic Offset Oy.

Tagit: Ruisrock

1.

Ruissiin mitään menoa tänä vuonna kun paskimmasta päästä revitty bändit… 2 hyvää on: Children Of Bodom, Suicidal Tendencies. Eikä sinne nytten jaksa pelkkää viinaa mennä kittaamaan.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi. Salasana hukassa?

Keskustelut

Takaisin ylös