Plaza

Dome

Panic At The Disco sai valmiiksi uuden albuminsa

12.1.2008

albumit, ensi-ilta, rock, musiikkivideo, Yhdysvallat, Lontoo, Las Vegas, radio

Panic At The Disco on saanut valmiiksi odotetun kakkosalbuminsa, joka on saanut nimekseen ”Pretty. Odd.”. Yhtyeen vuonna 2005 ilmestynyt debyytti A Fever You Can´t Sweat Out myi Yhdysvalloissa platinaa. Tuleva ”Pretty. Odd.” -albumi on nauhoitettu yhtyeen kotikaupungissa Las Vegasissa sekä kuuluisilla Abbey Roadin studioilla Lontoossa. Tuottajana toimi Grammy- ja Emmy-voittaja Rob Mathes. Musiikillisesti uudella albumilla kohtaavat melodinen ja klassinen rock sekä visionäärinen pop-modernismi, joka teki yhtyeen debyytistä yhden viime vuosien menestyneimmistä ja suosituimmista albumeista. Albumin julkaisua edeltää sen ensimmäinen singlelohkaisu, Nine In The Afternoon, joka jaetaan radioille tammikuun aikana. Myös uusi musiikkivideo saa ensi-iltansa piakkoin.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös