Pori Jazz tuo Norah Jonesin ensimmäisen kerran Suomeen
8.2.2012

10 vuotta on Suomessa odoteltu Norah Jonesia keikalle ja vihdoin ihme tapahtuu, kun Norah Jones tähdittää Pori Jazzia ensi kesänä.
Vuonna 2002 maailman tietoisuuteen noussut sensuelli jazzlaulaja Norah Jones on varmasti uransa alusta alkaen ollut Pori Jazzin järjestäjien toivelistalla. Viimein festivaali on onnistunut saamaan yhdysvaltalaisnaisen kiinnitettyä ohjelmistoonsa.
Come Away With Me -albumillaan kansainvälisen läpimurron tehnyt Jones julkaisee tänä vuonna viidennen levynsä. Tämän Little Broken Hearts -levyn myötä nainen lähtee keikoille ja Suomessa hänet nähdään 22. heinäkuuta eli festivaalin päätöskonsertissa.
Samassa konsertissa esiintyvät myös Honey B. & The T-Bones vahvistettuna M.A. Nummisella ja Pedro Hietasella, kotimaisen rytmimusiikin kovista tekijöistä muodostuva uusi tulokas The Northern Governors sekä yhdysvaltalainen Robert Randolph & the Family Band.
Liput konserttiin tulevat myyntiin 9.2.2012. Lisätietoja festivaalisivuilta.





Kommentit
Keskustelut
Facebook