Robin sai tyttövastineen: Tuuli on ”Suomen Britney Spears” [video]
29.5.2012

Ilmeisesti teinitähti Robinin hurjasta suosiosta ollaan Suomen musiikkikentällä innostuttu oikein kunnolla, sillä nyt lavalle puskee uusia alaikäisiä yrittäjiä. Warner Musicin uusi kiinnitys on 13-vuotias Tuuli, jota on ehditty jo tituleerata ”Suomen Britney Spearsiksi”.
Tota… Joo…
Dome.fi:n uutistoimitukselta loppuvat sanat tässä kohtaa kesken, joten annetaan lehdistötiedotteen puhua puolestaan:
”Koko pienen ikänsä esiintynyt Tuuli on tehnyt debyyttialbumillaan yhteistyötä The Rasmuksen Lauri Ylösen ja Pauli Rantasalmen kanssa. Karismaattisen Tuulin kappaleet ovat raikkaita, energisiä ja herkkiä pop-sävellyksiä, joihin muiden nuorten on helppo samastua. Tuulin tulevan albumin Kotibileet-kappaleella vierailee Puhuva Kone.
´’Näin mahtavaa tulkintaa ei irtoa monelta staraltakaan’, levyn tuottaja Antti Eräkangas hämmästelee.
Tuuli on koululaistyttö Espoosta, joka hapuili jo polvenkorkuisena estradille esiintymään. Tuulilla on kotonaan pieni studio ja PA-laitteet, joiden avulla hän harjoittelee esiintymistä ja laulamista. Tuulin harrastuksiin kuuluvat myös pianonsoitto, showtanssi, musiikkiteatteri ja uinti.”
Tokihan Tuulin uudesta Salaisuudet-kappaleesta on julkaistu myös musiikkivideo. Se näyttää tältä:
- 1.
-
Siitä vielä ku laittas laulamaan jotain järkevämpää ni vois tullaki jotain…
- 2.
-
kyllä Domen artikkelit alkaa kyntämään syvältä. No laitetaan köyhän uutistarjonna piikkiin
- 3.
-
Kyllä tämä biisi on paljon siedettävämpää kuunneltavaa kuin Britney Spearsin musiikki. Maailmassa on vain yksi Britney ja on liian aikaista tituleerata Juulia Suomen Britneyksi. Sitten kun vetää keikkansa yli 90 prosenttisesti playbackina ja hilluu puolialastomana lavalla niin Britney vertaus on kohdillaan.
Osuvampi vertaus olis Suomen Miley Cyrus tällähetkellä. Vaikka itsekin tähän sorruin niiin tarvitaanko tälle mitään lisä liitettä. Olkoon pelkkä Tuuli.
- 4.
-
Kyseinen laulaja ilmestyy ruutuun kolmion sisässä. Tuli mieleen illuminati.
- 5.
-
Ei viddu ebin : D 3/4 Youtubessa äänistä dislikeä
- 6.
-
@5 väärinpäin 3/4 ja nyt on jo 5/4 osa ja lisää tulee.
Videolla on 1400 näyttö kertaa ja 3000xDislike joko tai trollit löysivät videon ennen katsojia.
Tai video on niin suosittu että sen näyttökerrat pysähtyivät huomattavasti 300 jälkeen.
Itse kuuntelin 5sec ja dislike.Oikea yleisö tuskin tulee loytämään ikinä, koska 5/4 osaa dislikejä ja Robin ”dominoi”
1400 yhessä päivassä? Ei tule ikinä menestymään.
- 7.
-
Suomen musiikkiteollisuuden pelastus.
- 8.
-
Pitihän se arvata. All-seeing eye pyramidi heti alussa - tässä sitä taas syötetään suomen nuorisolle illuminati-propagandaa… Samaan aikaan niinistö ja kump, ketä tällä kertaa meneekään, valmistautuu bilderberg kokoontumiseen.
Ja videohan meni samantien viral, joka vain pahentaa asiaa kun alle prosentti ymmärtää tämän tarkoitusta.
- 9.
-
Miksi 13-vuotias pitää meikata näyttämään aikuiselta? Eihän Robinkaan näytä aikuiselta vaan reilusti lapselta.
- 10.
-
En ikinä uskonut sanovani tätä, mutta… ”Robin kuulostaa tähän verrattuna hyvältä”
- 11.
-
Mitä helvettiä minä taas oikein katsoin?
- 12.
-
Onhan tuo silti parempi kuin suurin osa suomalaisista naisartisteista. Enemmän vain lapsia kotimaiseen musiikkibisnekseen <3
- 13.
-
itkijät itkee. äänestäkää lompakolla, älkää itkekö netissä. ps. tehkää ite parempaa.
- 14.
-
eikös tämä ole lapsen hyväksikäyttöö? missä kukkahattutädit ja lastensuojelu? voi kiasus…………………
































Kommentit
Keskustelut
Facebook