Rolling Stones vaihtoi levy-yhtiötä
26.7.2008
Anssi
Maailman suurimpiin yhtyeisiin lukeutuva The Rolling Stones on vaihtanut levy-yhtiötä. Veteraanirokkarit levyttävät jatkossa Universalille ja saivat mukaansa myös oikeudet vanhempaan materiaaliinsa.
The Rolling Stones on lopettanut pitkän yhteistyönsä EMI-levy-yhtiön kanssa ja siirtynyt Universalin alaisuuteen. Sopimus on hyvin samankaltainen kuin esimerkiksi Madonnan Live Nation -diili, joka kattaa levyjen julkaisun, jakelun ja kaiken oheistoiminnan kiertueista lähtien.
Olennaisinta Rollareiden uudessa sopimuksessa on tietysti musiikilliset julkaisut, sillä yhtyeen tulevat levyt julkaiseva Universal sai uuden sopimuksen myötä oikeudet myös vanhempiin levyihin alkaen vuonna 1971 julkaistusta Sticky Fingers -levystä. Uusi sopimus tuo Rollarien julkaisuoikeudet ensimmäistä kertaa yhdelle levy-yhtiölle, kun aikaisemmin potin ovat jakaneet EMI:n lisäksi Warner sekä Sony BMG.
Uuden sopimuksen raha-arvoa ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta sen uskotaan olevan yksi maailman rahakkaimmista.
Anssi Järvinen
- 1.
-
Näin sitä pittää sano,äijänkörmyt vaan jaksaa vääntää eikä ainakaan ilmatteeksi,hyvä hyvä.
- 2.
-
Onneksi joku vielä tienaa viihteellä, kun kaikki vaan lataa törkeesti kuitenkin musan sieltä internetistä.





Kommentit
Keskustelut
Facebook