Rubikilta uusi albumi - ensimmäinen single jo kuunneltavissa
21.1.2009
Kotimaisen indierockin kärkinimiin kuuluva Rubik on juuri saanut valmiiksi kakkosalbuminsa ”Dada Bandits”. Porvoon Studio Mankussa ja bändin kotistudiossa yhtyeen itse äänittämä ja tuottama albumi julkaistaan 1. huhtikuuta.
Levyn ensimmäinen singlelohkaisu, hypnoottisen tarttuva ”Wasteland” on nyt kuultavissa bändin MySpace -sivuilla.
Uudella albumilla Rubikin soundimaailma on luontevasti uudistunut. Jos ”Bad Conscience Patrol” -debyyttilevyn aikaan Rubik rinnastettiin brittiläisiin indie-yhtyeisiin, lähestyy kokoonpano ”Dada Banditsilla” pohjoisamerikkalaisten kollegoidensa haastavampaa sointia.
”Wasteland”-single toimitetaan radioille tällä viikolla. Kappaleesta on myös valmistunut Niklas Lindgrenin ohjaama musiikkivideo, jonka ensi-ilta on Musiikki-TV:ssä YLE TV2 sunnuntaina 1. helmikuuta klo 22.35. Tammikuun alussa kappale ehti jo soimaan YleX-kanavalla ”viikon teho” -biisinä.
”Wasteland huokuu sunnuntaifiilistä. Kappale käsittelee ”sillä hetkellä hän tajusi, että elämä on elämisen arvoista” -tilannetta, jonka jokainen meistä on oletettavasti joskus kokenut. Teemoja ovat myös kaiken anteeksi antaminen ja saaminen sekä menneestä irtautuminen - joskus on vain päästettävä irti, annettava mennä ja hylättävä liika varovaisuus”, kuvailee Rubikin Artturi Taira kappaleen tunnelmia.





Kommentit
Keskustelut
Facebook